Kun lapsi pelkää kovasti pörriäisiä, se voi tehdä arjesta toistuvaa draamaa. Pihalla tai mökillä saattaa pahimmillaan jo kärpäsen surina aiheuttaa pakoon säntäämisen, hillitöntä itkua tai huitomista, puhumattakaan kimalaisten tai mehiläisten kohtaamisesta.
– Pörriäispelon yleisyydestä ei minulla ole tilastoa, mutta ylipäänsä kaikenlaiset pelot ovat lapsilla aika tavallisia. Ne kohdistuvat usein asioihin, jotka eivät ole osa jokapäiväistä elämää. Ja vaikka pelko loppukesään ehdittäessä olisi jo hellittänyt, monella se palaa aina talven jälkeen, ja sen joutuu käymään läpi yhä uudestaan, sanoo psykologi Anni Knuuttila Oriveden perheneuvolasta. Yksi osa hänen työtään on käsitellä lasten pelkoja.
Jos jollekin toiselle on käynyt huonosti
Pelon taustalla saattaa olla jostakin kuultu juttu vaikka ampiaisen pistosta, jossa on käynyt huonosti. Sekin voi pelästyttää herkempiä lapsia. Pidemmällä aikavälillä pelko voi liittyä myös kaupungistumiseen, kun pörriäisten kohtaaminen on harvinaisempaa. Opitut mallitkin vaikuttavat: jos omat vanhemmat eivät pidä surisevista hyönteisistä tai jopa itse pelkäävät niitä, pelko voi siirtyä lapseen.
Jos pelko rajoittaa suuresti lapsen tai koko perheen elämää, lisätukea voi hakea ammattilaiseltakin, esimerkiksi juuri perheneuvolasta.
Oma lähestymistapa vaikuttaa
Miten vanhemmat voivat sitten auttaa lasta pääsemään pelostaan? Näin Knuuttila pohdiskelee keinoja asian käsittelyyn.
1) Tärkeää on se, miten vanhempi itse toimii kohdatessaan näitä surisevia hyönteisiä. Rauhallinen lähestymistapa osoittaa lapselle, ettei ole syytä mennä tolaltaan.
2) Ihan aluksi kannattaa vaan jutella lapsen kanssa, mitä tämä oikeastaan pörriäisissä pelkää. Mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua ja kuinka todennäköistä se on? Siitä voi jatkaa miettimällä lapsen kanssa, miten voi itse vaikuttaa siihen, miten käy. Eli jos siis alkaa huitoa vaikkapa ampiaista, se saattaa ahdistettuna pistää.
3) Tärkeintä on asettaa riski oikeisiin mittasuhteisiin, eli että pörriäiset eivät automaattisesti pistä, eikä sekään ole yleensä vaaraksi, korkeintaan ikävää. Vahvasti allergiset ovat tietenkin asia erikseen.
3) Yksi tapa, jota voi kokeilla, on lähteä pikkuhiljaa altistamaan lasta. Voi vaikka yhdessä piirrellä pörriäispiirroksia, pikkuhiljaa katsella piirroksia ja kuvia niistä tai tutustua niiden elämään kirjoista. Lastenkirjojen piirroksissa pörriäiset on usein esitetty sympaattisina, ahkerina kukissa kiertelijöinä. Siitä voi vähitellen jatkaa oikeisiin valokuviin.
4) Järkipuheella ja omalla esimerkillä voi päästä pitkälle. Jos pelko on vahvasti arkea rajoittava tekijä, on viisasta lähteä hyvin pienistä altistuksista, vaikka kuuntelemalla yhdessä pörriäisten ääniä.
5) Anni Knuuttila muistuttaa, miten tärkeää on kehua aina lasta tai antaa vaikka pieni palkinto, kun hän on edennyt pelkonsa voittamisessa edes pienen askeleen.
6) Voi myös lähestyä asiaa kokonaan toisesta näkökulmasta kertomalla, miten tärkeitä ja hyödyllisiä, suorastaan välttämättömiä, pörriäiset ovat luonnolle ja ihmisille pölyttäjinä lentäessään kukasta kukkaan.
7) Kun kärsivällisyydellä pelot ovat hiukan hellittäneet, voi miettiä vaikka metsäretkelle menoa tai puutarhan kiertelyä kasvien ihmeellisyyksiä tutkien. Siinä sivussa pörriäisiäkin voi kohdata ilman paniikkia.
+1) Pelkoa suoraan kohti positiivisen kautta! Mitäpä jos kokeilisit laittaa lapsen kanssa hyönteishotellin vaikka ulkorakennuksen seinälle? Nyt heillä on ”lemmikkejä”, jotka käyvät hotellissa: sekin voi kannustaa ja rohkaista lasta suhtautumaan luontevammin pörriäisiin, miksei muihinkin ötököihin. Nämä samat neuvot pätevät pitkälti myös hämähäkki- ja koppakuoriaispelkoihin.
