Tutkimukset osoittavat, että varhaiskasvatus kuten myöhempi lapsuus nähdään investointina tulevaisuuden kansalaisiin, mikä näkökulma korostaa ikävällä tavalla sitä, ettei lapsuutta nähdä arvokkaana itsessään. Tämä näkökulma ei arvosta lasta, hänen hyvinvointiaan eikä se myöskään ymmärrä tai tuo esiin sitä, mitä on olla lapsi nykyhetkessä. Lapsivaikutusten arviointia tulee tehdä säännöllisesti päätöksenteon tueksi. Se lisää lasten oikeuksien ja osallisuuden toteutumista. Siinä arvioidaan päätösten, toimenpiteiden tai toiminnan vaikutuksia lasten hyvinvointiin. On jopa tapahtunut niin, että jossakin päin Suomea on peitelty tällaisen arvioinnin tuloksia ryhmäkokojen vaikuttavuuden kohdalla mitä ilmeisimmin rahallisen säästön vuoksi.
Ajatuksena on mielenkiintoista, että institutionaalinen kasvatus nähdään välttämättömänä lapsen yksilöllistymisen prosessissa. Yhä monimutkaisempi prosessi yksilöllisen kasvun tiellä vaatii enemmän erityistä asiantuntijuutta. Lapsuudesta puhutaan nyt termein investointi, pääoma ja tuottavuus. Se johtaa vääjäämättä ajatteluun, jossa parempaa laatua tavoitellaan pienemmillä rahallisilla panostuksilla. Tämähän on ollut nähtävissä kautta aikojen, mutta kiistatta se on lisääntynyt viimeisen vuosikymmenen aikana. Olen ollut näköalapaikalla yli 40 vuotta, ja sinä aikana ryhmäkokoasia on ollut kiistan aiheena tasaisin väliajoin. Lasten edun mukaisia päätöksiä ei ole kyetty tekemään. Tämä puistattaa, sillä se on lapsuuden arvostamisen ja jokaisen lapsen hyvinvoinnin kannalta erityisen surullista ja se on myös lapsia kohtaan väärin.
Monet tutkimustulokset ovat osoittaneet sen, että alle kouluikäisten lasten hyvinvointia ja varhaiskasvatuksen laatua voidaan parantaa pienentämällä tämän ikäisten lasten ryhmäkokoja. On tärkeää saattaa 2000-luvun tutkimustieto päätöksenteon perustaksi. Näin ei ole tapahtunut. Kunnissa ymmärretään valtakunnallinen lasten luvallinen maksimimäärä normiksi, vaikka mikään ei estä kuntia pienentämästä ryhmäkokoja lastemme hyvinvoinnin lisäämiseksi. Maailmanlaajuisten tutkimustulosten valossa tiedetään, että suuret lapsiryhmät heikentävät varhaiskasvatuksen laatua ollen stressitekijä sekä lapsille että aikuisille. Tutkijatohtori Aino Saarisen tuore Suomessa tehty tutkimus osoittaa, että liian iso ryhmä ja erityisesti pitkine hoitopäivineen on riski alle kolmevuotiaalle lapselle. Kehityspsykologian mukaan lapsen kehitystä ei voi kiirehtiä. Meidän tulee ymmärtää, että tietyt kokemukset ohjaavat seuraavan kehityksen vaihetta. Pienelle lapselle iso ryhmä näyttäytyy kaoottisena ja hallitsemattomana lisäten lapsen ahdistusta, koska hänelle ei ole vielä kehittynyt taitoja, joilla hän osaisi purkaa ahdistustaan. Väkivaltaisuus voi olla keino purkaa pahaa oloa ilmeten potkimisena, lyömisenä, kiusaamisena tai muilla tavoin. Jos aikuisia on vähän, saattaa aggressiivisuudesta muodostua lapselle tapa saada tahtonsa läpi. Vielä pahempaa on, ellei lapsi kykene purkamaan ahdistustaan lainkaan, vaan hänelle syntyy pitkäaikaista pahaa oloa, joka voi purkautua täysin yllättävällä tavalla ja yllättävässä yhteydessä.
Varhaiskasvatuksen ryhmissä tulisi lasten lukumäärää vähentää huomattavasti, mikäli haluamme saada vaikuttavuutta lasten elämän laatuun ja hyvinvointiin. Valtakunnallisten ohjeiden mukaiset suhdeluvut eivät kerro lapsen näkökulmasta ihmissuhdeverkostojen moninaisuutta ja laajuutta. Ryhmät eivät myöskään ole päiväkotiyksiköissä saarekkeita, vaan ne liittyvät siellä yhä laajemmiksi ihmissuhdeverkostoiksi. Koulujen ja päiväkotien opetusryhmien suuret koot ovat uhka henkilöstön jaksamiselle. Isoissa ryhmissä on usein paljon apua ja erityistä tukea tarvitsevia lapsia. Yhdessä kasvaminen ja oppiminen on hieno ja oikea tapa toimia, mutta sen tulee aina toteutua lasten ehdoilla, ei rahan. Kuntatyönantajalla on suuri vastuu lasten ja henkilöstön hyvinvoinnista. Kunta määrittelee raamit ja osaava henkilöstön tulee saada mahdollisuus tehdä työtään kaikella sillä osaamisella, joka sillä on. Ennalta ehkäiseminen kannattaa aina, vaikka se kuluina kirpaisee. Se tulee loppupeleissä aina paljon edullisemmaksi. Tärkeintä on lasten elämän laadun parantuminen henkilöstön jaksamisen myötä. Mitä arvokkaampaa meillä käsissämme voisikaan olla?
Birgit Backlund-Palander
kuntavaaliehdokas (vihr.)
Lempäälä
