Himminkodon toiminta kehitettiin aikanaan tukemaan voimakkaasti kotihoitoa ja omaisten työtä. Vanhainkoti nimi muutettiin vanhustyön keskukseksi, jotta se antaisi oikean mielikuvan toiminnan suunnasta: halittiin tukea kotihoitoa Himmin tilojen ja toiminnan kautta.
Päivätoiminta Himmin alakerrassa oli yksi tällainen toimintamuoto. Tila sijoittui alakertaan siksi, että kulku ulos oli helppoa; onhan lähellä ranta ja Maikinpolku, saunatilat samassa kerroksessa. Ruokailu ja kuntosalipalvelut toteutettiin samalla käyntikerralla. Asiakkaat olivat palvelusuunnitelmassa olevia koihoidon asiakkaita ja kunnoltaan hyvin lähellä pitkäaikaispaikkasijoitusta. Palveluun kuului myös kuljetukset.
Tällä palvelumuodolla haettiin ihmisten elämään paitsi apua ja tukea myös iloa ja mielekkyyttä – tavattiin toisia, juteltiin, laulettiin, itkettiin ilot ja surut. Aamulla odotti kauniisti katettu aamupalapöytä.
Ymmärrän, että asiat kehittyvät ja niitä pitää kehittää. Mutta en ymmärrä kehittämistä silloin, kun tavoite jostain mielekkäästä ja hyvästä särkyy. Nyt kerrotut kehityslinjat sen tekevät.
Toiminta ollaan siirtämässä uuteen virastotaloon. Päivätoiminta saa osaviikkoisesti uusia tiloja. Luontoyhteys katoaa, saunanautinto katoaa, vaikka sanotaan, että se toteutetaan erillisenä toimintona, mikä lisää kustannuksia lisääntyvinä kuljetuksina ja aiheuttaa sen, että toiminto lakkaa. Aamupalan ääressä ”Mitä kuuluu tänään” -tuokio katoaa. Ruokailusta sain vastauksen, että Himmissä loppuisi keittiön avoin ruokailupalvelu. Se on sopimisasia. Jos osastoille valmistetaan ruokaa, siinä samassa valmistuu ruoka myös päivähoidon asiakkaille.
Korostan, että nyt ei ole kyse päivätoiminnasta vaan päivähoidosta. Päivätoiminta eli kerhot ikäihmisten ryhmille on aivan eri asia kuin päivähoitona vanhuspalveluiden asiakkaille.
Jos perusteena on se, että asiakkuuksia on ollut vähän, on aihetta tarkastella arvioivan sosiaalityön toimintaa vanhuspalveluiden palveluketjussa, sillä palvelumuoto on yksi väline vanhuspalveluiden kokonaisuudessa, joka myönnetään palvelutarpeen arvioinnin jälkeen. Se ei ole toimintaa, jonne ikäihminen voi kävellä sisään ja osallistua. Olisiko tässä tarvearvioinnissa nyt jotain pielessä? Miten tarve vuosien saatossa on kadonnut? Olettaisi, että todellinen tilanne kodeissa on aivan toinen.
Mikä on ollut uusien linjauksien todellinen syy? Pelkään, että linjauksilla haetaan säästöjä palvelupaketin karsinnan kautta. Samalla yhä enenevässä määrin omaisten hoitamiselle luodaan taakkaa. Vuosien saatossa niin jaksopaikkojen käytön supistaminen kuin nyt päivätoiminnan luonteen raju muuttaminen eivät tue kotihoitoa, vaan jättävät omaiset hyvin yksin.
Kysyn, kuka vastaa tällaisista päätöksistä? Ovatko kuntalaiset päässeet vaikuttamaan tämän kehityslinjan valintaan?
Maikki Hämäläinen-Ylikahri
vanhustyön johtaja (emerita)
