Vanhat pyyntivälineet – Katiska ja verkko ovat tulleet tutuksi huumerikoksia selvittäville viranomaisille

Ahti Granat.

Viimeisin ja suurin huumerikosjuttu sai nimen ”Katiska”. Venäjän ”häkki”-sanasta oletettavasti alkunsa saanut kalanpyydyksen nimi onkin sille monella tavoin sopiva.

Viranomaisille jokainen pyydykseen saatu epäilty on hyvän apajan lopputuotos ja valmis jatkoprosessointiin. Osa osoittautuu arvokaloiksi. Joukossa ui toki niitäkin, joille ei ole riittävää käyttöä – tai oikeammin, ei saada tarpeeksi syyteperusteista näyttöä.

Uhriasetelmassa rikollisten omiin katiskoihin uivat pahaa epäilemättömät tai ymmärtämättömät saaliit ja sinne jäävätkin. Kunnes katiskan hallitsija ottaa hyödynnettäväksi sopivan saaliin talteen. Joillekin toki saattaa käydä niin hyvä onni, että pääsee vapaaksi takaisin sameisiin tai kirkkaisiin kotivesiin.

 

Toinenkin vanhan pyyntivälineen nimi on tullut tutuksi huumerikoksia selvittäville viranomaisille eli anonyymi verkko. Sillä on samat perusteet pyyntösaaliin saamiselle kuin katiskalla.

Anonyymi verkko on myös jo pitkään rikollisia palvellut bittisovellusmuoto saalistäkyjen levittelyyn, varastointiin sekä jakeluun. Tähän merkitsettömien verkkojen apajaan on uuden ajan rikosvalvojien iskettävä. Luvallisiahan ne eivät ole olleet eivätkä sellaisiksi toivottavasti koskaan tule.

 

Kielikuvista ja vanhoista pyyntivälineistä toiseen todellisuuteen. Korona-ajan jätevesitutkimukset osoittavat, että huumerikollisuus elää ja voi hyvin täysin pandemiasta riippumatta. Löydökset vahvistavat samalla edesmenneen vankeinhoitolaitoksen ja poliisihallinnon ylijohtajan Markku Salmisen lausumaa: ”Rikollisuus ei ole kiinnijääneiden monopoli”.

Pirkanmaan valtalehdessä taannoin julkaistu laaja katiskajutun esittely osoitti, että Tampere lähialueineen on ollut varsin keskeinen rikosvyyhdin toiminnassa.

Kolmisen vuosikymmentä kehitystä eri kulmista seuranneena on ollut helppo nähdä, että väkimäärältään suuren talousalueen houkuttelevuus tähän rikollisuuden muotoon on ollut pysyvä.

Koronaviruksen liikkumis- ja kokoontumisrajoitukset ja viranomaisten aktiivisuus rikollisten huumebisnesten nettimyynnin paljastamisessa ovat osaltaan siirtäneet painopistettä verkosta ”vanhanaikaiseen” katukauppaan.

 

THL:n julkaisu viime vuoden huumausainetilanteesta on lohdutonta luettavaa. Näyttää siltä, että 2010-luvulla tilanne on vuosi vuodelta ollut huonompi. Erityisesti nuorissa ikäluokissa, 15–24 vuotta, erilaisten päihteiden käyttö on johtanut useisiin kuolemiin. Nelisen vuotta sitten THL:n arvio amfetamiinien ja opioidien ongelmakäyttäjistä liikkui 31 100 ja 44 300 käyttäjän välillä.

Jokainen huumekoukkuun jäänyt ongelmakäyttäjä pienentää osaltaan edustamaansa ikäluokkaa. Kyse on ilman muuta läheisten inhimillisestä tragediasta, joka heijastelee paljon yksilöä laajemmalle. Yhteiskunnallakaan ei olisi varaa menettää ainoatakaan sen jäsenistä huumekaupan ja sen diilereiden rahantekovälineeksi.

 

Ihmisrodun tunnettu historia osoittaa, että itsensä huumaaminen on ikivanhaa perua. Tosin siihen olivat muinoin syvimmin vihkiytyneet vain eri heimojen samaanit ja muut poppamiehet. Yksin heillä oli perimmäistä, perittyä ja tarkoin varjeltuakin tietoa löytää luonnon omia opiaatteja.

Tänään tiedetään kaikesta paremmin ilman tällaisia ”tietäjiäkin” – vai tiedetäänkö sittenkään?

 

Lue myös:

Ahti Granat: Uskomuksia ja unelmia