Kirjoittaja on lempääläinen tietokirjailija.
Kevään paras vitsi kuuluu seuraavasti: – Mikä on oranssi, asuu metsässä, eikä ole kettu? – No kettu tietenkin…
Vitsi on assosiaatioleikki, mielen nyrjähdys, jossa vaihdetaan horisontista toiseen. Stephen Kingin Musta torni –sarjassa on automatisoitu, tietokoneen ohjaama juna, joka toimii vaikka muu maailma on romahtanut. Pitkästyksissään tietokone hautoo itsemurhaa ja arpoo tehdäkö vai eikö pyytämällä kyytiin sattuneita kirjan päähenkilöitä kertomaan vitsejä. Jos vitsi on sellainen, ettei tietokone ymmärrä, juna jarruttaa ja välttää tahallisen kohtalokkaan törmäyksen. Kingin sankarit kertovat siis tuntikaupalla vitsejä henkensä edestä junan kiitäessä entisessä USAn Keski-Lännessä. Lopulta yksi vitsinkertojista kysyy klassisen lastenvitsin: – Miksi kanapoika juoksi tien yli? Eikä tietokone tajua. Päähenkilöt pelastuvat.
Kasku perustuu jollain tapaa todelliseen maailmaan. Sattuneeseen tapahtumaan, eläneeseen ihmiseen. Kasku on osa yhteisen muistia, tapa tallentaa jotakin muuta vitsikkään tarinan ohessa. Kasku voi olla hyvinkin arkinen, mutta samalla hauska.
Vaikka seuraava. Vuosisadan alussa Lempäälässä kulki kulkukauppiaana muuan Oskari Jokinen. Osallistui myös vuoden 1918 kapinaan jonkun sortin vähäisempänä johtajana. Henki säilyi, mutta kansalaisluottamusta ei ollut muutamaan vuoteen. Tuomion saaneen piti määräajoin käydä nimismiehen kansliassa ilmoittautumassa. Yhtenä sellaisena ilmoittautumispäivänä Jokinen vartoilee nimismies Himbergin eteisessä katsellen nimismiehen seinällä olevia aseita. Nimismies tulee ovesta huonolla tuulella ja tokaisee: – Mitäs sä niitä katselet? Tekiskö mieli ottaa? – Jaa, jokos se taas alkaa, vastaa Jokis-Osku.
Hämeenkyrön kunnanvaltuuston entisaikainen puheenjohtaja oli käymässä 1970-luvulla silloisessa Leningradissa. Ei malttanut olla kotosalle päästyään toimittamasta, että kyllä ne siat siellä Neuvostoliitossa sentään on huonosti, kun ostivat hältäkin päältä rikkinäisen paidan siä kadulla. Mihin vieressä ollut vasemman laidan valtuutettu kommentoi: – Kyllä mun miälestä Suomessa ne asiat vasta huonosti on, jos agrologimies joutuu menemään ulkomaille rikkinäinen paita päällä.
Hämeenkyrön Heinijärvellä hortoili yhtenä kesänä isäntämies, joka oli kotoisin Luopioisten Vehkajärveltä. Se oli siellä ollut kasvattina ja nyt oli talossa isäntä. Oli tullut Heinijärveltä haeskeleen sukulaisiansa. Kohta selvis, että oli yhden talon nuorena kuolleen tyttären poika. Serkkuja rupes löytyyn, mutta vielä piti löytää isäkin. Vahingossa poikettiin sivukylälle yhteen taloon, ihan vaan sen takia, että tämä vehkajärveläisisännän äiti oli ollut nuorena siinä sivukylän talossa piikana. Kun talon vanhaisäntä avas oven, oli yhdenäköisyys ilmiselvä. Asiasta ei sanaakaan sanottu, mutta kyllä oli vanhaisäntä muikean näköinen sen ajan kun vieraat talossa oli.
Hämeenkyrön Herttualassa asuivat Väinö ja Aino. Aamulla piti lähteä kirkolle, mutta Aino valitti huonovointisuutta ja jäi petiin. Väinö sitten lähti yksin asioille. Kun tuli takas kotio, niin ovi oli lukossa. Kolisteli aikansa eikä Aino tullut avaamaan. Väino rupes epäileen, että vaimo oli saanu kohtauksen tai kuollut. Haki liiteristä moottorisahan ja päästeli oveen aukon lukon ympäri. Aukeshan se ovi. Ja pöydällä oli lappu Ainolta: – Olen mennyt naapuriin kylään.
Kolmessa viimeisessä jutussa ratsastin vieraalla hevosella. Kaskut ovat peräisin Heinijärven Kyläyhdistyksen kirjasta ”Tarinoita” (2008).
Juha Kuisma
