Muistan sen ajan kun Postisäästöpankki palveli: pankkeja oli joka niemennotkossa; kansaneläketilit hoidettiin sitä kautta. Muillakin pankeilla ovet olivat auki päivittäisiä asioita varten; pankit palvelivat.
Tänä päivänä tiettyjen pankkiryhmien ovet ovat visusti kiinni. Palvelupäivänä asiakkaiden pitkät jonot hyvissä ajoin ovien edessä: jonotusta ja sapetusta. Luukuilta kääntyy vanhoja ihmisiä, kun ei ole nyt vaadittavaa henkilökorttia, on vain joku käytöltään vanhaksi käynyt todistuskappale, että minä olen minä.
Tilattavia asiakasaikoja jaetaan 2 kk viiveellä.
Tietokoneen kautta pitäisi asioita osata hoitaa mutta kun ei ole edes tietokonetta tai jos on, osaa käyttää hyvin rajallisesti sen suomia mahdollisuuksia. Pitäisi lisäksi olla skanneri ja se käytön hallinta.
Missä on ihmisten sietoraja? Useampien pankkien palvelut ovat kaukana arjesta ja tavallisista asiakkaista, laskutushinnat ovat nousseet kohtuuttomiksi ja koskevat pienimpiäkin palveluita; taitaa pano omalle tilille joissain tapauksissa maksaa?
Asioitten hoitamisesta on tullut hyvin byrokraatista: esimerkiksi vainajan tilien käyttöoikeuksien muuttaminen tai siirto toiseen pankkiin on vaikeaa ja kallista. Perunkirja ja tavallinen virkatodistus eivät pankille riitä: eri seurakuntiin kuuluminen vaatii sukuselvityksen, puolison aikaisempi avioliitto vaatii sukuselvityksen ex puolisosta jne. ja jokainen paperi seurakunnille maksaa.
Eikö pankkien valtaan pystytä mitenkään vaikuttamaan muuten kuin jaloilla? On olemassa vielä arjessa palveleviakin pankkeja.
Maikki Hämäläinen-Ylikahri
