Kirjoittaja on lempääläinen tietokirjailija.
Joskus 880-luvulla norjalainen kauppias-talonpoika ja viikinki Ottar varusti laivan ja purjehti länsituulelle itään. Hän tuli suureen lahteen, johon laski suuri joki. Joen varrella asui vaaleita ihmisiä, jotka puhuivat Ottarin mielestä melkein samaa kieltä kuin lappalaiset. Tämä ”kansa viljeli maata erittäin hyvin”, kertoo Ottar. Asukkaiden nimeksi Ottar sanoo bjarmit. Norjalaiset ryhtyivät käymään kauppaa näiden bjarmien kanssa.
Kesällä 1026 Haalogalannissa asuva ylimys Karl suunnitteli tällaista kauppamatkaa. Koska samanlaista matkaa suunnitteli seikkailija Tore Hund, päättivät he mennä samaa matkaa, yhdistää voimansa ja jakaa saatavat voitot puoliksi. Matka meni hyvin, saavuttiin kaupunkiin, jota norjalaiset kutsuivat Holmgaardiksi ja venäläiset myöhemmin Kholmogoryksi. Kauppapaikassa solmittiin kaupparauha. Kun ostot ja myynnit oli tehty, vaihtoivat norjalaiset roolinsa viikingeiksi. He päättivät ryöstää bjarmien jumalan nimeltä Jomali, jonka tarhassa tiedettiin olevan kultaa ja hopeaa. Tarha oli suuressa metsässä; se oli ympäriinsä aidattu ja portilla lukittu. Karlin ja Toren miehet kaivoivat multakumpuun peitetyt aarteet ja lähtivät kantamuksineen laivoille. Tore jäi vielä, ja ryösti Jomalin sylissä olleen hopeamaljan. Tämän huomatessaan Karl juoksi takaisin Jomalin luo, iski kirveellä poikki puujumalan kaulassa olleen paksun kultariipuksen. Lyönnin jäljiltä jumalan pää katkesi ja putosi maahan. Bjarmit soittivat torviaan ja syöksyivät paikalle, mutta kiivaan kilpajuoksun jälkeen viikingit ehtivät laivoilleen. Kotimatkalla saaliista tuli riita ja Tore Hund tappoi Karlin ja tämän veljen ja ryösti kauppavoitot ja ryöstösaaliin itselleen.
Novgorod suuntasi sotaretkensä myös tähän jokivarteen. Ruhtinas Svatoslavin poika kuoli siellä 1078 ja tappajiksi mainitaan tshuudit eli jäämit. Kun Novgorod sitten alisti alueen veromaakseen, kutsuttiin kansaa ”Taipaleentakaisiksi tshuudeiksi”. Veroluetteloissa he olivat jäämejä, siis hämäläisiä.
Keitä olivat nämä Väinäjoen bjarmit? M.A. Castrén vieraili Arkangelissa 1842 ja kuuli ”kaikkialta Vienanmeren rantamilla” kerrottavan, että he olivat vaaleaa, pitkäkasvuista kansaa ja heidän jumalansa oli Jomali. He olivat rauhallista väkeä, harjoittivat maanviljelyä ja karjanhoitoa ja olivat hyviä sepäntöissä. Venäläisten mukaan he olivat tshuudeja, suomensukuisia. Castrén piti heitä karjalaisina ja pystyi mielestään tunnistamaan, mitkä tapaamansa suvut olivat suomalaisia. Mutta vastoin Castrénin oletusta he eivät olleet karjalaisia, koska Tore Hundin retken aikaan 800-luvulla Karjalan heimo oli vasta syntymässä. Jäljelle jää johtopäätös, että he olivat rautakautisia hämäläisiä, jotka olivat etsiytyneet Perämaahan (Bjarmiaan) jokisuiston valtavan heinäsaaren talonpojiksi. Golf-virta teki elämän mahdolliseksi noinkin pohjoisessa.
Joen nimi (Dvina) siis (Viena, Väinä) on suomea ja tarkoittaa rauhallista, tyyntä, suvantomaista jokea. Sen sivujoki on Pinega, joka on selvästi Pienijoki. Sikäläisillä kylillä on seuraavia nimiä: Kaukola, Lastula, Voipaala, Sysmä, Sojala (Suojala), Piriniemi, Verkola, Kevrola, Korbola, Laaja, Lahta. Seudulla on sukunimenä Gamov, joka suoraan suomentuu Hämäläiseksi. Toinen Vienanjoen sivujoista on Jemtsa eli Hämeenjoki.
Purjehtiminen Holmogoryyn kävi joen madaltumisen takia vaikeaksi. 1500-luvulla tsaari siirrätti kaupungin Vienanjoen suuhun määräten sen nimeksi Arkangeli. Isoilla laivoilla purjehtivat englantilaiset saivat alueen kaupan yksinoikeudekseen ja näin John Milton sai yhden impulssin Kadotettuun Paratiisiinsa. Koko tarina on uskomaton: jostain tästä läheltä muinais-Hämeestä on etsiytynyt porukkaa itään, päätynyt lopulta Vienanjoen suupuoleen ja sittemmin Englannin kirjallisuuden aiheeksi.
Lue myös:
Juha Kuisma: Maastotutkimuksissa – Miksi joki on vaihtanut kahden kilometrin matkalta uomaa?
