Lukijan kysymys Lempäälän Vesi Oy:lle – Lempäälän Vesi vastaa

Asumme Höytämössä niin, että kotiin päästäksemme on käytettävä Höytämöntietä jonkin matkaa.

Saimme toukokuulla 2021 Lempäälän Vesi Oy:ltä tiedotteen. Sen mukaan: Lempäälän Vesi Oy teettää runkovesisaneerauksen sekä osittain kadun pintakerroksen uusimisen ja katuvalo- ja sähkökaapeliputkitukset. Urakoitsijaksi on valittu VK-Tekniikka Oy.

Tiedotteen mukaan urakka alkaa viikon 22 loppupuolella eli kesäkuun 2021 ensimmäisellä viikolla. Niin tapahtui. Edelleen tiedotteessa lukee, että urakka valmistuu: Elokuun alussa. Lempäälän Vesi Oy:n nettisivuilla on edelleen tieto, jossa todetaan, että ko. urakka alkaa 20.6.2021 ja loppuu 31.8.2021. Lempäälän kunnan nettisivujen kautta löytyy myös tieto, että tien pintakerroksia tulee n. 30 cm ja asfaltointi. Tiedotteen mukaan urakan yhteystiedoissa on kolme henkilöä kesän ajalle. Heidän vastausaikansa päättyy 31.8.2021.

Kirjoitan tätä Aleksis Kiven päivänä eli yli 2 kk sen jälkeen, kun urakan piti viimeistään valmistua.

Kyseessä on n. 200 metriä pitkä pätkä Höytämöntietä. Urakka on vaikeuttanut alueen asukkaiden (ja heidän vieraidensa ym.) kulkemista 4 kuukautta. Monet saneerauksen kohdalla asuvat joutuivat jättämään autonsa jonnekin muualle kuin omaan pihaansa viikkokausia.

On vielä ikävästi muistissa muutaman vuoden takaa. Joku toimija repi Höytämöntietä auki ”pätkän” loppukesästä. Se oli sitten ”kyntöpeltona” alkaneen syksyn ja seuraavan talven. Vasta myöhään seuraavana kesänä paikka sai päällysteen.

Olen oppinut, että kun ei tiedä muissa ammateissa toimivien töiden todellisesta sisällöstä, ei pitäisi arvioida heidän työaikansa käyttöä sen näkyvän osa perusteella. Olemme monen alueen tienkäyttäjän kanssa kuitenkin ihmetelleet tuon urakan kovin hidasta etenemistä. Päivittäin olemme seuranneet urakan etenemistä ja vielä useammin sitä, että urakka ei etene.

Lempäälän Vesi Oy:n sivuilla on tieto, että urakkasumma on n. 80.000 euroa. Urakkaan valitun osalta julkisten tietojen mukaan ko. summa on n 5% liikevaihdosta, joten ko. työllä ei yritykselle ole juuri merkitystä. Työmaalla on ollut osa-aikaisesti urakan aikana lähinnä pari miestä yhden kaivurin ja pääosin odottavan kuorma-auton kanssa. Vaikka ko. urakka olisi Lempäälän Vesi Oy:lle ja VK-Tekniikka Oy:lle ”peanuts”, on se jo 4 kuukautta vaikeuttanut alueen kymmenien (osin satojen) asukkaiden jokapäiväistä elämistä.

Ko. saneerausurakka ei käsittääkseni ollut erityinen hätätyö. Olisiko sen voinut aloittaa myöhemmin ja tiivistää aktiivisen työajan selvästi lyhyemmäksi osoittamalla työmaalle enemmän tekijöitä / koneita? Vastaavasti olisi jossain muualla voitu tehdä samaa aktiivisuutta johonkin eri aikaan.

Urakan kokonaisuuteen kuuluu myös tien pinnan eli asfaltoinnin uusiminen. Käsittääkseni urakka ei ole loppunut ennen, kuin tuo asfalttipinta on asennettu. Milloin tällä tietoa oikeasti saadaan urakka valmiiksi siten, että myös tien pinta uusitaan?

Yleensä urakan viivästymisestä sovitaan uhkasakko. Onko urakkasopimuksessa jotain näiltä osin, vai todetaanko vain, että veronmaksajat maksavat ja asukkaat saavat kärsiä?

Höytämöntielle on kevyen liikenteen järjestämiseksi turvalliseksi suunniteltu uudenlaista ajojärjestelyä. Tällöin tien keskellä olisi yhden auton levyinen ajorata. Molemmilla puolilla tietä olisi leveä kevyen liikenteen osuus, jonne autot voivat kohdattaessa varovasti toisiaan väistää. Ko. järjestelyn oleellinen osa ovat tiemerkinnät, vaikka ajo-ohjeet esitetään myös liikennemerkein.

Olli Lehtimäki

Lempäälän Vesi vastaa

Valitettavasti urakoitsija VK-Tekniikka Oy:lla on tapahtunut henkilöstövaihdoksia, jotka osaltaan vaikuttavat mm. tiedottamiseen ja urakan etenemiseen. Kokonaisuudessaan Höytämöntien urakka on osoittautunut arvioitua haastavammaksi ja urakoitsijalla ei ole ollut osoittaa hankkeelle riittävän kattavasti resursseja. Hankkeen tilaaja Lempäälän Vesi Oy on halunnut kuitenkin antaa urakkakilpailun voittaneelle paikalliselle urakoitsijalle mahdollisuuden hankkeen loppuun saattamiseen. Positiivisena asiana voidaan todeta, että urakoitsija on noudattanut erityistä varovaisuutta haastavissa olosuhteissa, toimiessaan paineellisten vesihuoltolinjojen läheisyydessä, eikä ilmoittamattomia vesikatkoksia ole päässyt syntymään urakoitsijasta johtuvista syistä.

Höytämöntien vesihuolto- ja katu-urakan urakka-aika on sopimuksessa määritetty 6.8.2021 asti, jonka jälkeen urakka on mennyt ”sakoille” (YSE 98:n mukainen viivästyssakko) vähennettynä kahden viikon viivästys louhinnoista johtuen. Urakka-ajaksi määritetty noin 2kk (kesäkuu-elokuu) on se, jonka tämänlaajuiset urakat ovat normaalisti kestäneet. Urakan viimeiset vesijohdon liitokset ovat viikolla 41, jonka jälkeen tehdään vielä uusimatta olevat kadun pintakerrokset, tasataan pinnat ja siistitään työmaa.

Päällystys ei kuulunut kilpailutettuun urakkaan, vaan se teetetään Lempäälän kunnan erikseen kilpailuttamalla urakoitsijalla, joka on Peab vuonna 2021. Päällystys oli alun perin suunniteltu tehtäväksi heti katu- ja vesihuoltourakan valmistuttua, mutta urakan viivästyksestä johtuen se päätettiin siirtää vuodelle 2022. Vuonna 2022 toteutetaan Höytämöntien loppuosuuden vesihuolto- ja katusaneeraus välillä Kivekkäänpolku-Kivekkääntie. Tämä urakka kilpailutetaan erikseen tarkennetuilla vaatimuksilla ym. ja sen toteutus aloitetaan mahdollisimman aikaisin kelien salliessa keväällä 2022. Vuoden 2022 saneerauksen valmistuttua koko katuosuus päällystetään kerralla sekä toteutetaan ns. yhteiskaturatkaisu liikenteen rauhoittamiseksi kaistamaalauksilla, jossa ajoneuvoliikenteelle Höytämöntiellä jää vain yksi ajokaista. Tässä ratkaisussa jalankulkijoille on osoitettu kadun pintaan asfalttiin maaliviivoin kadun molemmille reunoille 1,5 m leveä tila, ja autoilu sekä pyöräily tapahtuvat keskelle katua 3 m leveässä tilassa. Kohdatessaan toisen ajoneuvon autoilija ja/tai pyöräilijä väistää vastaantulijaa rauhallisesti siirtymällä oikean reunan suuntaan huomioiden jalankulkijat.

Onnistuneella vesijohdon saneerauksella taataan vesihuollon toimivuus pitkälle tulevaisuuteen. Samassa yhteydessä kannattaa myös kadun rakenteita uusia, jotta kadunkin rakenteiden toimivuus voidaan taata. Vesijohto on saneerattava auki kaivaen, koska auki kaivamattomilla tekniikoilla ei pysytä vesijohdon kokoa suurentamaan ilman, että vieressä olevan viemärin vaurioitumisriski kasvaisi liian suureksi. Vesijohdon auki kaivamista ei voi toteuttaa talvisaikaan mm. vesijohdon jäätymisvaaran takia.

Lempäälän Vesi Oy ja VK-Tekniikka Oy pahoittelevat aiheuttamaansa häiriötä. Erityisesti Lempäälän Vesi Oy ottaa tästä hankkeesta opikseen, jotta asukkaiden kokemus vuoden 2022 töistä olisi selvästi positiivisempi.

Lasse Sampakoski
toimitusjohtaja
Lempäälän Vesi Oy