Olen jo aiemmin kirjoittanut siitä, että menestyksen salaisuus on siinä, että tekee aina vähän enemmän tai paremmin kuin on pyydetty tai tarpeen.
Kesällä katsastin asuntoautoani. Katsastusmies katsasti ja minä istuin konttorissa juomassa kahvia ja autolehtiä selailemassa. ”Tules vähän tänne”. Pahat aavistukset livahtivat mieleeni. Mentiin monttuun: toisen takana olevan lehtijousen kierukka oli katkennut. Kolossa oleva kierukka pitää jousen paikallaan. Katsastusmies selitti, että vaara on siinä, että äkkinäinen sivuliike saattaa tipauttaa jousen paikaltaan. Muuten voi rauhassa ajella. Kuukausi aikaa korjata.
Käski myös seurata etunivelen rasvapussia, se vähän vuotaa.
Kysyin: ”Saatko usein myönteistä palautetta?”
– No, aina silloin tällöin.
– Minusta on hienoa, että ymmärrettävästi kerrot, mikä on ongelma ja mitä se merkitsee käytännössä. Ja ennakoit tulevia pulmiakin. Kaikki eivät ole autoinsinöörejä. Joku toinen katsastaja sanoo vain, että hylätty, korjaa.
– Kiitos vaan. Pyrin siihen, että asiakas olisi tyytyväinen, vaikka tulisi hylkykin.
Ajoin korjaamolle. Pantiin jouset tilaukseen ja sovittiin korjausaika. Aikanaan sitten molemmat jouset vaihdettiin (yhtä vanhoja, ”terveempikin” olisi pian voinut hajota) ja menin hakemaan autoa.
– Oli niin kiire, etten ehtinyt katsastaa.
Ohoh, ajattelin. Eihän siitä ollut edes puhetta. Olipa hyvää palvelua. Katsastusasema oli kylläkin vain muutaman korttelin päässä. Ellei olisi ollut niin kiirettä, olisin saanut huoletta ajella vuoden päivät. Ei se iso vaiva ollut itsekään käydä näyttämässä uudenuutukaisia takajousia. Lähtiessä mies vielä sanoi, että täällä päin ajellessasi käy jonkun ajan päästä tarkistuttamassa, että pultit ovat pysyneet kireinä kiinni.
Sekin vielä, ajattelin, täällä asioin toistekin mielelläni.
Omassa lähikaupassa oli nuorehko mies kassana, varmaan nollasopimuksella. Iäkäs naishenkilö maksoi käteisellä pientä ostostaan. Kaivoi lompakostaan kolikon kerrallaan.
Kassa: ”Tämä on kaksikymmensenttinen, vielä puuttuu viisikymmentä.”
Odottaa rauhallisesti, ei hermostu. Mummu kaivaa kourallisen kolikoita. ”Ota tästä, en oikein näe.” Mummun mieli menee vähän nolon puolelle. Lasku saadaan maksettua. Kassan ystävällinen hymy rauhoittaa mummelin.
Hyvänpäivänjatkojen saattelemana lähtee hyvillä mielin kotiin.
Seuraava asiakas oli muutaman kaljatölkin ostaja. Kassa: ”Kiitos kärsivällisyydestä.” Hyvällä mielin hänkin pääsi ostoksiaan nauttimaan. Oli häntäkin arvostettu.
– Taidat joutua olemaan aina välillä sosiaalityöntekijäkin?
– Kyllä tässä monenlaista näkee.
Siinä jutellaan kaikenlaista. Paljastaa, että ”omassa elämässään” hän opiskelee jo loppusuoralla nuorisotyöntekijäksi.
– Pyrin siihen, että asiakas lähtee tyytyväisenä kaupasta.
Nostan peukkua ja sanon: ”Jatka samaan malliin vaan”.
Sain siis minäkin sinä päivänä ainakin yhden ihmisen mielen hyväksi. Riittääkö yksi?
