Tule, tule hyvä sote, älä tule paha sote

Suomen itsenäisyyden ajan suurin vallansiirto on valmisteilla, kun kunnilta riisutaan meidän hyvinvointimme keskeinen osa pois. Tätä tapahtumaa pohjustaa tammikuussa tuleva aluevaali. Muutoksesta ja sen tarpeesta näyttävät kaikki puolueet olevan näennäisen yhtenäisiä. Puolueiden ohjelmajulistukset ovat kuitenkin melkoista liirumia ja laarumia. Tuhatta hyvää ja sataa kaunista luvataan, vailla konkretiaa ja kunnollista sisältöä.

Kepulle jokaiseen kuntaa terveyskeskus, Kokoomukselle yksityiset palvelut, muille puolueille jää muu hymistely ja lupailu paremmasta. Se taitaa olla kuitenkin vielä hieman varjonyrkkeilyä kaikilla. Aluevaltuustoista voi nousta yhdenlainen maakuntien eduskunta, jossa on paljon eri intressiryhmien ja alueiden nokkapokkaa. Puhetta ja kiistelyä vailla villoja.

Käykö vielä niin, että soten kallispalkkaiset ammattijohtajat, joko johtavat uhmakkaan uppiniskaisesti, tai pakoilevat poliitikkojen selkien takana? Valtuutettujen pitäisi pystyä luomaan hyvinvointialueen johtamismalli ja palveluverkko ja se on isoin asia heti aluksi.

 

Polkeutuvatko vanhusten palvelut sote-uudistuksen jalkoihin? Sillä heikkojen ääni tavoittaa vähiten päättäjien korvia ja juuri heidän palvelutarpeensa on kokoajan kasvussa. Julkinen keskustelu uiskentelee rakenteissa, terveyskeskuksissa, kustannuksissa, hallinnossa, ei mitään sellaista reipasta konkretiaa, miten palvelut johdetaan ja järjestetään. Mikä on perinteistä ja mikä uutta ja minkälaista? Mikä on henkilöstön asema, jos työmaa-alue on koko Pirkanmaa ja sen yhteistoiminta-alue? Tuleeko koko alueelle keikkalääkärit ja -hoitajat, hyppyytystä paikasta toiseen hoitajamitoitusta paikkaamaan.

Uhkana vanhusralli? Jos hoitajat ei liiku, alkaako vauhdikas vanhusten hoitopaikkojen takaa-ajo sinne missä on paikkoja, vaikka ne olisivat kymmenien kilometrien päässä omaisista ja läheisistä? Tätähän on jo tapahtunut nykyisten sote-alueiden puitteissa.

Vaarana on myös, että erikoissairaanhoito tukehtuu potilaista, kun kunnissa ei kontrolloida enää hoitoon ohjausta, kuten aiemmin. Jääkö terveyskeskukset puhelinpalveluyksiköiksi antamaan hys-hys-hoitoa? Avoimia kysymyksiä on paljon.

Pelinpolitiikka, sulle -mulle, puolueiden välillä sotkee sotessa puurot ja vellit, julkiset vai yksityiset palvelut sekaisin. Maakuntavero olisi minusta aika järkevää saada nopealla aikataululla. Raha on paras konsultti!

 

Julkinen puhe on ollut etupäässä kustannuksista, taloudesta, säästöistä, palvelun rakenteista, kuten terveyskeskuksista ja niiden määristä. Ei sanakaan siitä miten asiakaspalvelut ja henkilöstön asema tulevat soten ytimessä muuttumaan.

Puheet ovat keskittyneet terveyspalveluihin ja niiden saatavuuteen, sosiaali-ja pelastuspalveluista ei puhuta juuri mitään. Vaikka ne muodostavat aivan yhtä tärkeän avaimen hyvään ja turvalliseen elämään ja hyvinvointiin kuin terveyspalvelut.
Kun on kiire tehdä päätöksiä, on iso houkutus siihen, että sotessa tehdään siten kuin aina ennenkin on tehty.

Sote on mahdollisuus parempaan.

Mikäli tulevassa sotessa oivalletaan, on siinä nyt suuri mahdollisuus asiakkaiden parempaan palveluun kuin nykyisellään on. Palvelut voidaan tuoda lähelle tarvitsijaa. Palvelutoreille, klinikka-autoille ja muuten lähelle, sillä paikkoja ja seiniä meillä on nykyisellään aivan riittävästi. Palvelujen tuottaminen digitaalisesti tietoverkkojen kautta ja esim. hoitoon ohjauksessa ja henkilöiden hoidon kontrollissa ja palvelun tarpeen varmistamisessa on hyvin mahdollista ja osittain käytössä jo nyt.

Osa palvelutarvitsijoista ei kuitenkaan osaa tai pysty käyttämään digitaalisia palveluja. Myös nykyiset yhteensopimattomat tietojärjestelmät terveydenhuollossa ja muussa asiakaspalvelussa olisi vihdoinkin mahdollista saada lukemaan toisiaan koko sotealueella.

Sairauksien hoidosta on vielä pitkä matka siihen, että ihmisten terveyttä aletaan vaalia ja kehittää siten, että sairaudenhoitotarve vähenee. Tästä hyvänä esimerkkinä oli takavuosien Pohjois-Karjala -projekti. Sillä sen terveyskasvatuksella saatiin ajettua pois merkittävästi sydänkuolleisuutta. Samanlaista rohkeutta innovatiivisuutta toivoisi löytyvän nyt nykyisiin sairauksiin, kuten nuorten mielenterveysongelmiin ja muuhun hektisen elämän menon aiheuttamaan pahoinvointiin.

Hyvää sotea ja joulua!

Rauno Jääskeläinen
yrittäjä, tradenomi
Vasemmiston aluevaaliehdokas, Lempäälä