Astrologi Seppo Tanhua kertoo, mitä uusi vuosi tuo Suomelle, hallitukselle, pääministerille, EU:lle, Putinille ja USA:lle

Astrologi Seppo Tanhua sanoo, että vuosi 2022 käynnistyy erittäin toiveikkaana. - Siitä tulee uuden toivon ja uusien mahdollisuuksien vuosi, hän kuvailee.
Astrologi Seppo Tanhua sanoo, että vuosi 2022 käynnistyy erittäin toiveikkaana. – Siitä tulee uuden toivon ja uusien mahdollisuuksien vuosi, hän kuvailee.

Viime ja tämä vuosi ovat olleet maailmassa poikkeuksellisen ennustamattomia ja turbulenssisia. Tamperelainen astrologi Seppo Tanhua kertoo, että jo ensi vuonna elämänmeno selkiytyy ja tasaantuu. – Vuosina 2020 ja 2021 olemme kohdanneet syvän sukelluksen, joka on vienyt jopa kuoleman pelon rajalle. Nyt nousemme pohjalta, ja lähdemme kohti uudenlaista elämänpiiriä. Iso kuva on varsin myönteinen ja kannustava, hän sanoo.

Pirmediat pyysi astrologi Seppo Tanhuaa katsomaan Suomen valtion, pääministeri Sanna Marinin hallituksen, puoluejohtaja, pääministeri Sannan Marinin, Euroopan unionin, Venäjän presidentin Vladimir Putinin ja USA:n tähtikarttoja ja kertomaan niiden olennaisimmat näkymät.

Tanhua sanoo, että tämä vuosi on ollut kriittinen 104-vuotiaan Suomen elämässä. Vaihe on herkkä. Samanlainen kuvio ihmisen tähtikartalla merkitsee ahdistuneisuutta. Valtion kartalla kuvio kertoo muun muassa hallitsevien ja määräysvaltaa käyttävien turbulenssista. Astrologi tarkentaa, että myrskyn silmässä on esimerkiksi Suomen ja EU:n suhde. Liian tiukaksi koettu ohjailu virittää kapinamielialaa suomalaisten keskuudessa.

– Suomen valtion tilanne avautuu ulospäin hukassa olemisena. Ensi vuoden alkupuolella olisi uskallettava tehdä selkeä suunnanmuutos. Iso askel, suoranainen loikka eteenpäin irtaannuttaisi tavanomaisesta. Aika on myönteinen uudenlaiselle tekemiselle, on todellinen toiminnan aika. Valtiollisen elämän kannalta positiivinen, mahdollistava jakso kestää vuoteen 2023 saakka. Vuosi 2023 onkin suunnannäyttäjä.

Tanhua yksilöi, että huhtikuussa Suomi nousee esille kansainvälisesti. Maallamme on näkyvä rooli, ja meidän sanottavaamme kuunnellaan tarkasti.

– Olemme kansakuntana samankaltaisen selviytymisen äärellä, kun olimme hoitaessamme aikanaan toisen maailmansodan sotakorvaukset. Saamme yhtenäisenä kansana paljon tuloksellista aikaan. Kansa puhuu, ja kansa linjaa uuden suunnan.

Tanhuan mukaan vuodet 2024 ja 2025 ovat Suomen kannalta käänteentekevät. Silloin Suomi linjaa suhdettaan esimerkiksi Natoon ja Euroopan unioniin.

Suomen kartalla Uranuksen kolmio Marsille tarjoaa mahdollisuutta korjausliikkeeseen.
Suomen kartalla Uranuksen kolmio Marsille tarjoaa mahdollisuutta korjausliikkeeseen.

Hallitukselle tulossa hyvä vuosi

Seppo Tanhua sanoo, että Antti Rinteen synnyttämä ja sittemmin Sanna Marinin johtoon siirtynyt SDP:n, Keskustan, Vihreiden, Vasemmistoliiton sekä RKP:n hallitus porskuttaa alkavana vuonna suotuisien tähtien alla. Tähtikartalla näkyy selkeästi feminiinisyys, naisellisuuden voima.

– Koittava vuosi on hallitukselle suurten mahdollisuuksien aikaa. Hallitus pystyy tekemään omien arvojensa mukaisia päätöksiä. Kysymys onkin isosti siitä, uskaltaako hallitus edetä arvovallallaan, näkyvyydellään ja mandaatillaan. Realistiset mahdollisuudet ja olosuhteet ovat suorastaan luksusjuttuihin.

Tanhuan mukaan hallituksen eräänlainen kohtalon aika on keväällä ja kesällä. Silloin punnitaan viisikon yhteisten linjanvetojen ja päätöksien merkitys.

EU askeltaa uudelle jaksolle

Astrologi Seppo Tanhua sanoo, että Euroopan unionin tähtikartalla käynnistyi tämän vuoden maaliskuussa uusi 29 vuoden jakso. Sen aikana koko EU:n paketti menee uusiksi. Unioni kohtaa selvää kapinaa, ja sen järjestys on koetuksella.

– Eu:n tähtikartalla on kuvio, joka kertoo uudistuspainotteisuudesta.

– Vuoden 2022 tapahtumat linjaavat EU:n elämää aina vuoteen 2050 saakka. Vanhoista toiminnan kaavoista on päästävä irti. Uusi sävel on löydettävä. Edessä on raskaita aikoja, isoja muutoksia, puhutaan jopa yhteisön kaatumisesta.

Tanhua näkee, että Suomessakin nousee voimakas vastarinta ja kriittisyys. Maailma kohtaakin Suomen, joka ei suostu EU:n saneluun.

– Jäsenmaissa ei katsota hyvällä silmällä unionin sähläämistä, jota on seurattu esimerkiksi koronapassien ja terveyspassien maailmassa. Moni jäsenmaa on mennyt yhteisissä asioissa sinne ja tänne.

– Entisenä muurarina tiedän, että raudoittajan työ on kestävyyden kannalta ratkaisevan tärkeä. Miten EU tuetaan, raudoitetaan, jotta se pysyy kasassa ja toimintakykyisenä? Tämän kysymyksen pohja valetaan loppuun ensi vuoden aikana.

Negatiivisyys vaihtuu positiivisuudeksi

Pääministeri Sannan Marinille alkava uusi vuosi on isossa kuvassa myönteinen.

– Hänellä on rohkeutensa elää omaa nuoruuttansa, hän on aikakautensa lapsi, Seppo Tanhua lukee tähtikarttaa.

Tanhuan mukaan Marinin kohtaama negatiivinen aallokko biletysiltoineen ja boomereineen taipuu myönteisyydeksi. Nuoren pääministerin teot nähdäänkin hyvässä valossa ja niistä satelee kiitosta hienosti tehtyinä juttuina.

Tanhua kertoo, että Marinin tähtikartta kertoo haasteellisesta uudesta vuodesta. Hänen voimavaranaan on kyky ja rohkeus elää oma arvomaailmaansa todeksi. Käynnistymässä on tehokas ja toimelias vuosi, mutta huolenaiheiksi nousevat jaksaminen ja terveys. Tekemisen hedelmät muodostavat ponnahduslaudan uuteen. Vaihtoehdot ja mahdollisuudet ovat suosiolliset.

– Marinilla on voimakkaan luovuuden vuosi.

Venäjän presidentin Vladimir Putinin kartalla on isojen ratkaisujen aika Uranuksen painostaessa Saturnuksen ja Auringon yhtymää kesästä 2022 eteenpäin.
Venäjän presidentin Vladimir Putinin kartalla on isojen ratkaisujen aika Uranuksen painostaessa Saturnuksen ja Auringon yhtymää kesästä 2022 eteenpäin.

Putinilla paineinen vuosi

Suomi seuraa tarkasti, mitä presidentti Vladimir Putinille ja hänen johtamalleen Venäjälle kuuluu.

Seppo Tanhua on seurannut jo pitkän aikaa Putinin tähtikarttaa. Astrologin mukaan alkava vuosi on Putinin henkilökohtaisessa elämässä erittäin paineinen.

– Putin voi reagoida ulkoa päin tulevaan paineeseen kovin yllättävällä tavalla. Hän turvautuu radikaaleihin ratkaisuihin. Presidentillä on kasvava paine irrottautua ulkomaalaisten säätelystä. Hänellä ei todellakaan ole menossa helppo jakso, eikä koittamassa helppo vuosi. Presidentti joutuu tekemään kovasti töitä muun muassa terveytensä eteen.

– Maailmalla riittää seurattavaa Putinissa, sillä hänen ensi vuotensa on erittäin arvoituksellinen.

USA:n kartta: Dramaattinen Pluton paluu osuu vuosille 2022 ja 2023
USA:n kartta: Dramaattinen Pluton paluu osuu vuosille 2022 ja 2023

USA hakee uuden suunnan

Vuodet 2020 ja 2021 ovat merkinneet maailman supervallalle USA:lle hämärää aikaa. Seppo Tanhua sanoo, että tuleva vuosi on valmistautumisvuosi uudenlaiseen aikaan. USA:n itsenäistymisestä vuonna 1776 alkanut runsaan kahdensadan vuoden jakso päättyi hiljan, ja maa lähtee uudelle jaksolle.

– Koko USA saa ensi ja seuraavana vuonna perustansa sille, mitä pitkälti tulevaisuudessa tapahtuu.

Tanhua nostaa kärkiteemaksi kysymyksen, kuka rapakon takana heiluttaa valtikkaa.

– Ei ehkä ehditä seuraaviin presidentinvaaleihinkaan saakka nykyisen presidentin johdossa.

Tanhua kiteyttää, että vuosi 2022 on USA:lle valmistautumisen vuosi.

Selkeä käänne parempaan

Koko ihmiskunnalle vuosi 2022 tuo myönteisiä uutisia. Seppo Tanhua näkee, että tilanne alkaa selkiytyä.

– Ensi keväänä koko maapallo ottaa uuden suunnan. Kuljemme kohti parempia aikoja.

Tanhua puhuu henkisyyden nousukauden koittamisesta. Järki ja viisaus palaavat.

– Uusi vuosi on toivon ja mahdollisuuksien vuosi, hän kiteyttää.

MATTI PULKKINEN