Lueskelin Anna-Leena Härkösen kirjoituskokoelmaa Olis niin kiva. Oikein herttaisia sattumuksia, joissa kirjailija itsensä likoon laittaen joutuu välillä kummallisiin tilanteisiin. Monet aikamme ilmiöt saavat reipasta kyytiä, kun niiden takaa paljastuu tyhjyys.
Sieltä nappasin idean kiitollisuuspäiväkirjasta. Siihen merkitään asioita ja tapahtumia, joista tuli iloa ja onnea − pieniä, mutta tärkeitä: aurinko paistoi hetken, aamukahvi maistui tosi hyvältä, ostin kukkia, kävin torilla… Tavalliseen päiväkirjaanhan kirjataan tavallisesti marinat ja valitukset, tapahtumat.
Ei idea mikään uusi ole. Muistan, kuinka nuorena miehenä pidin pari vuotta myönteisten tapahtumien leikekirjaa. Leikkasin lehdistä kaikki mielestäni hyvät uutiset ja liimasin ne tai ainakin otsikot leikekirjaan. Se oli pelkkää terapiaa − maailma ei näyttänyt ollenkaan niin pahalta. Kun sitten sen aika meni ohi, laitoin leikekirjan sen kummemmin murehtimatta paperinkeräykseen.
Jos odottaa järisyttäviä, maailmaa mullistavia onnenpotkuja, niitä tulee harvoin, joskus ei ollenkaan. Jos oppii nauttimaan pienistä onnen murusista, niitä ilmaantuu päivittäin. Aurinko paistaa ja elämä hymyilee.
Aasinsilta ei ole pitkä, jos nyt hyppään hyvien tekojen kierrätykseen. Tässä eräänä päivänä olin ostoskärryni kanssa kassajonossa. Taakseni tuli työmies huomiohaalareissaan ja kädessään ruokatunnin eväät. Kysyin:
− Onko sulla kiire?
− Noo ei – tai vähän…
− Mene nyt tähän minun edelleni. Minulla ei ole kiire mihinkään.
− No jos sitten. Kiitos paljon.
− Teet sitten itse joskus tämän saman jollekin toiselle!
Hyvä uskomus on, ja siihen kannattaa uskoa, että hyvä teko tulee jossakin muodossa aina takaisin. Jos siis saa yllättävän onnenpotkun, niin voi miettiä, että onkohan tämä nyt palautetta siitä, kun päästin sen työmiehen jonossa ohi vai olisikohan se siitä, kun…?
Toinen idea, jonka aikoinaan nappasin jostakin kirjasta on, että jossakin taivaalla on pankki, jossa minullakin on tili avattuna. Ei pidä sotkea siihen kirjanpitoon, jota Pyhä Pietari pitää taivaan portilla. Tämä on ihan perinteistä pankkitoimintaa.
Voi olla, että idea oli jostakin Paulo Coelhon kirjoista, joita aluksi innolla luin ja ostelinkin. Sitten kun menestys oli noussut kirjailijalla päähän ja joka vuosi oli pykättävä uusi kirja, vaikka ei sanottavaa enää ollutkaan, siinä vaiheessa intoni lopahti. Lopetin niiden lukemisen ja panin ostamani kirjat kiertoon.
Jos siis teen jonkin hyvän teon, talletan sen sinne pilvipankkiin. Kun sitten itse tarvitsen tukea jonkin teon onnistumiseen, nostan tilliltäni ”apuja” ja jos tillillä ei ole tarpeeksi saldoa, otan lainaa. Uusilla hyvillä teoilla maksan sitten vippiäni takaisin.
Tähän kolumniin tarvitsin kolme apua.
