Oona Kettunen luottavaisena SM-hiihtoihin

Oona Kettusen fiilikset ovat ennen SM-hiihtoja korkealla. Kuva: Tero Karislahti

Itä-Suomen Imatra on näyttämönä, kun ensimmäiset SM-mitalit hiihdossa ratkotaan 7.– 9. tammikuuta. Ohjelmassa ovat parisprintti, perinteisen 10 ja 15 kilometrin väliaikalähtökisat sekä henkilökohtaiset sprinttikisat.

Lempäälän Kisasta on lähdössä kilpailukykyinen naissakki taistelemaan mahdollisimman hyvistä sijoista. Suurimmat odotukset kohdistuvat ehkäpä 27-vuotiaaseen Oona Kettuseen ja eritoten perinteisen kympille.

– Loppuvuoden kuulumiset ovat urheilullisesti varsin hyviä. Joulukuun puolivälissä oli pieni sairasteluhetki, mutta sitä lukuun ottamatta harjoituksellisesti joulukuu on sujunut hyvin, kertoo Sotkamon Vuokatista tavoitettu Kettunen terveisiään.

Kettunen muistetaan superlahjakkuutena juoksupuolelta, mutta toistuvien jalkavaivojen takia nainen vaihtoi aikanaan päälajikseen hiihdon. Hiihdossakin nuorten SM-mitaleita löytyy palkintokaapista useita, mutta aikuispuolella supersaavutukset SM-tasolta vielä odottavat tuloaan. Tunnollinen treenaaja tavoittelee Imatralta hyvää sijoitusta kympin ”pertsalta”.

– Tällä kaudella en ole vielä kunnon mukaista suoritusta kisatilanteessa saanut aikaan, mutta jos sellainen osuu kohdalle Imatralla, uskon sen riittävän hyvään sijoitukseen, Kettunen sanoo.

Tutkimustyötä Vuokatissa terkevä Kettunen on saanut treenata loisto-olosuhteissa, vaikka luonnonlunta Kainuussakin on kaivattu näihin päiviin asti.

Parisprinttiin ei LeKi joukkuetta tällä kertaa kokoon saa. Kettusen lisäksi Leena Nurmi ja Heta Jalonen ovat mukana kympillä, kuten koko trio myös henkilokohtaisessa sprintissä. Sanni Alatalo ja Ella Noora Haapalehto jäävät terveyssyiden takia kisoista kokonaan pois. Eeva Nurmi starttaa myös kymmenelle kilometrille.

 

Lue myös:

Kettunen ja Jalonen hyville sijoille SM-hiihdoissa