SDP: LEENA MANKKINEN JA KESKUSTAN TUUKKA LIUHA: ”Hyvinvointitalkoisiin tarvitaan kaikki mukaan”

Tammikuisten aluevaalien tuloksen selvittyä Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto aloittaa urakkansa. Siihen kuuluu muun muassa palvelustrategia.
Tammikuisten aluevaalien tuloksen selvittyä Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto aloittaa urakkansa. Siihen kuuluu muun muassa palvelustrategia.

Pirkanmaan uudelle hyvinvointialueelle vuoden kuluttua siirtyvät sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ja pelastuspalvelut koskettavat lähes jokaista suomalaista, siksi tammikuun aluevaalit ovat todella tärkeät. On kysymys ihmisten hyvinvoinnista ja peruspalveluiden turvaamisesta. Vaikka vastuu omasta elämänhallinnasta on jokaisella asukkaalla itsellään, hyvinvoinnin rakentamiseen tarvitaan meitä kaikkia yhdessä aina ammattilaisista kuntiin ja vapaaehtoisyhteisöihin.

Tammikuun vaaleissa valittava aluevaltuusto aloittaa heti palvelustrategian tekemisen. Uudistuksen jälkeenkin on kunnissa ja hyvinvointialueella laadittava myös hyvinvointikertomus, joka samalla on suunnitelma tuleville vuosille. Alueelle tuleva hyvinvoinnin- ja terveyden edistämisen vastuujohto tulee tekemään yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa ja ohjaamaan kuntien hyvinvointikoordinaattoreita.

Kuntaliiton tutkimuksen mukaan eniten ihmisten hyvinvointia nakertavat yksinäisyys ja syrjäytyminen. Miten passivoituneita nuoria tai yksinäisiä vanhuksia voitaisiin parhaalla mahdollisella tavalla auttaa? Pirkanmaan hyvinvointialueelle tarvitaan riittävästi ehkäisevän työn ammatillista osaamista, mutta myös palvelujen yhteensovittamista kuntien kanssa. Erilleen siiloutuneiden palvelualojen ja kokonaiskuvan sijasta yksittäiseen vaivan korjaamiseen keskittyvä tarkastelu on oltava uudistuksen myötä historiaa.

Samalla kun sosiaali- ja terveydenhuolto siirtyy kunnilta kokonaan pois, myös niiden vastuulle jää edelleen hyvinvointityö ja terveyden edistäminen. Näihin kunnan on panostettava riittävästi sivistys-, kulttuuri- liikunta- ja vapaa-ajan palveluissa, mutta myös kaavoituksessa. Kunta voi omalla toiminnallaan vaikuttaa jatkossa tähän saamaansa valtionosuuden määrään. Siirtymävaiheessa on Pirkanmaan hyvinvointialueen sekä peruskuntien tehtäväjako rooleineen saatava selkeäksi ja yhteistyö kuntoon.

Hyvinvointisateenvarjon alle sijoittuvat terveyttä edistävät ja terveyseroja kaventavat palvelut. Elämäntapaohjausta varten on jo kehitetty kuntien nykykäyttöön palvelutarjotin, joka sisältää terveyskäyttäytymisen lisäksi taiteen, kulttuurin ja liikunnan saavutettavuuden. Niillä kaikilla on ratkaiseva merkitys asukkaiden hyvinvointiin, osallistumiseen, työllistymiseen ja toimintakykyyn.  Useimpien kansansairauksien hoitoreseptissä määrätään asiakkaalle liikuntaa. Terveytensä kannalta riittämättömästi liikkuvia ihmisiä on kaikissa ikäryhmissä. Sen vuoksi yhteistyö kuntien kanssa liikuntaan houkuttelevien olosuhteiden luomiseksi on välttämätöntä.

Aluevaltuuston pitää lujittaa yhteistyökumppanuutta kolmannen sektorin järjestöjen ja potilasyhdistysten kanssa. Yhdistykset tuottavat vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen lisäksi jäsenistölleen välttämättömiä ja julkista sektoria täydentäviä peruspalveluja. Se auttaa myös sosiaali- ja terveysmenojen hillinnässä. Tätä voimavaraa pitää osata tukea ja arvostaa. Hyvinvointialueen strategiaan on kirjattava tarkasti, miten yhteistyö järjestöjen kanssa toteutetaan. Yhdyspintatyötä järjestöjen kanssa varten tarvitaan alueelle oma jaosto, jonka kautta saadaan kuuluviin myös palvelun tarvitsijoiden sekä omaisten ääni. Ihminen ei ole vain passiivinen palvelun kohde, olipa hän sairas, vammainen tai ongelmakierteeseen joutunut.

LEENA MANKKINEN
Aluevaaliehdokas (sd)

TUUKKA LIUHA
Aluevaaliehdokas (kesk)

(Kirjoittajat ovat Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallituksen jäseniä ja sairaanhoitopiirin terveyden edistämisen neuvottelukunnan jäseniä.)