Aluevaaleissa valittujen tulee huomioida tasapuolisesti koko maakunta, jokaista kuntaa myöten

Sunnuntaina 23. tammikuuta käydään Suomen historian ensimmäiset aluevaalit. Vaaleissa sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimi siirtyy kunnilta uusien hyvinvointialueiden alaisuuteen. Pirkanmaan hyvinvointialue koostuu kaikista Pirkanmaan 23 kunnasta ja sen valtuustoon valitaan yhteensä 79 valtuutettua. Vaalipiirinä toimii siis koko maakunta.

Yli 40 prosenttia Pirkanmaan aluevaaliehdokkaista on Tampereelta, loppuosan jakautuessa jäljelle jäävien kuntien kesken. Myös lähes puolet Pirkanmaan väkiluvusta ja näin ollen myös äänioikeutetuista löytyy Tampereelta. Näiden tilastojen ohessa nousee monella syystäkin huoli siitä, onko oma kotikunta edustettuna tulevassa valtuustossa.

Pirkanmaalla on kuntia, joissa asuvan ehdokkaan tulisi saada huomattava osuus koko kunnan äänistä noustakseen puolueensa ehdokaslistalla tarpeeksi korkeille sijoille läpimenoa ajatellen. Saman listan tamperelaiselle ehdokkaalle voi riittää pieni osuus kaikista kaupungin äänistä. Tämä kaava toistuisi, mikäli pirkanmaalaiset äänestäisivät kuntarajojen mukaisesti.

Reilu ja tasapuolinen tämä uudistus ei ole. Maakuntakeskuksen asukkaana huoli omista sote-palveluistani on pienempi, mutta monelle Pirkanmaan laitamien, samoin kuin Tampereen kehyskuntien asukkaille, huoli sote-palveluista ja pelastustoimen säilymisestä on sitäkin oleellisempi.

Aluevaaleissa valituilla uusilla valtuutetuilla on suuri vastuu. Heidän tulee huomioida tasapuolisesti koko maakunta, jokaista kuntaa myöten. Myös tamperelaisen edustajan tulee pystyä asettumaan 90 kilometrin päässä kirkonkylällä asuvan pirkanmaalaisen asemaan.

Äänestit sitten oman kyläsi ehdokasta tai ehdokasta maakunnan toiselta laidalta, tärkeintä on että käytät ääntäsi sen puolesta, että hyvinvointialueellasi on koko Pirkanmaan huomioiva aluevaltuusto.

Antti Moisander
maakuntavaltuustoryhmän puheenjohtaja (ps.)
Tampere