Sain juuri luettua Pirkko Saision yli 700-sivuisen kirjan Passio. Järisyttävän upea lukukokemus. Saattaa olla paras lukemani kirja vuosiin. Hyvin monta tasoa ja tarinaa. Yksinkertaisimmillaan se on rikoskertomus ahneudesta, kun jokainen vuorollaan varastaa osan kulta-aarteesta, joka kulkee tarinassa vuosisadasta toiseen. Toisaalta se on humaani, filosofinen ja eettinen yhteenveto länsimaisen yhteiskunnan olemuksesta keskiajalta suunnilleen Kekkosen aikoihin.
Se ei ole helppo kirja. Voi sanoa, että mitä enemmän itse tietää, sitä enemmän kirjasta saa. Saisio ei osoittele sormella, että huomatkaa tämä: itse on oivallettava. Käydään läpi katolisuutta, juutalaisuutta, ortodoksisuutta, tsaarinajan Venäjää, vankileirejä, monenlaista rakkautta, itsekkyyttä, hyvää ja pahaa. Kirja sisältää tuhansia kulloiseenkin aikaan, elämäntapaan, nimistöön ja kulttuuriin liittyviä yksityiskohtia. Suosittelen, että lukija katsoo Googlesta oudoimpia, tärkeiltä kuulostavia termejä. Niin saa lisää ymmärrystä lukemaansa. Mitä ovat riisa, bat mistva, NKVD , Potemkinin kulissit tai Odessan portaat?
Koen olevani liian vähäpätöinen tämän suurteoksen edessä ollenkaan arvioimaan sitä. Niinpä kirjoitankin siitä, miten paljon kirjailija joutuu ottamaan selvää asioista ja tarkistamaan faktoja kirjaansa varten. Saision urakka on ollut valtava.
Aikoinaan Suomessakin ilmestyi saksaa puhuvien maiden suosituin rikoslukemisto Jerry Cotton. Alkuperäisteksti oli saksalaisittain tylsää (Du weisst, was Ich meine) ja turhan väkivaltaista. Heti alusta alkaen kääntäjät alkoivat muokata tekstejä suomalaisille paremmin sopiviksi mm. muuttamallla Cottonin persoonaa maalaishenkisemmäksi ja huumoria lisäämällä. Lehden ympärille muodostui pian laaja kirjoittajapiiri. Jokaisesta lehdestä maksettiin Saksaan kustannusoikeudet, mutta usein kirjoitettiin ihan oma uusi tarina. Silloinen tuttuni Aviisi-lehden päätoimittaja ja kirjailija Jouko Raivio oli näitä tarinoita tehtailemassa. Apuna oli muutama kuvakirja New Yorkista, ravintolaluettelo (näin saatiin autenttisen oloisia kuvauksia) ja kartta (näin Jerry Cotton ajoi roistoja takaa ihan oikeita reittejä). Raivio teki myöhemmin tohtorin väitöskirjansa Jerry Cottonista.
Viime vuoden luetuimpia kirjoja oli Anneli Kannon Rottien pyhimys. Kirja kuvaa Hattulan kirkon maalausurakkaa keskiajalla. Sitä varten piti selvittää, miten silloin elettiin, mitä aateliset söivät ja mitä rahvas, miten veroja kannettiin, millaisia vaatteita pidettiin, jopa miten silloin kiroiltiin (aika ronskisti). Miten värejä hierrettiin, miten maalattiin.
Oli käytävä itse kirkossa katsomassa maalaukset. Raamatun mukaan Aatami ja Eeva peittivät häpynsä viikunanlehdillä. Sellaisia maalarit eivät olleet koskaan nähneet, mutta päättelivät, että saunavihta ajoi saman asian. Kesällä kirkko on taas yleisölle avoinna käydä tarkistamassa.
Suomen dekkariseuran ”Vuoden johtalanka” -palkinnon 2021 sai Jyrki Erran teos Lyijyvalkoinen. Siinä seurataan yhden Caravaggio-taulun katoamista hämmästyttävällä tavalla faktaa ja fiktiota sekoittaen (aina ei tiedä kummalla puolen ollaan). Sitä varten Erra tarvitsi paljon tietoa maalaamisesta, taulun historiasta, mutta oli käytävä myös Roomassa tutkimassa palatsit ja kirkot sisältä ja ulkoa sekä selvitettävä mafiosojen sukulaissuhteet.
Jos haaveilee kirjan kirjoittamisesta, paljon on tehtävä töitä ennen kuin on riviäkään kirjoitettu. Etsiminen on kivaa, löytäminen vielä kivempaa.