Viime keskiviikkoon saakka arvostamani Op-ryhmän entinen pääjohtaja Reijo Karhinen kirjoitti asiaa, mutta myös asiattomuuksia. Ensimmäinen asiavirhe on, että hän puhuu/kirjoittaa ”suomalaisesta maataloustukijärjestelmästä”. Ei se nyt ole suomalainen. Suomen maatalous joutui vasten tahtoaan Euroopan unionin yhteiseen maatalouspolitiikkaan ja sen tukijärjestelmään. Siihen kuuluu matalahintajärjestelmä, ja matalia hintoja kompensoidaan monimutkaisella tukijärjestelmällä. Osa rahasta tulee unionin budjetista ja suurempi osa Suomen budjetista. Tosiasia on, että näillä alkutuotannon hinnoilla yksikään tila ei toimisi taloudellisesti ilman tukijärjestelmää.
Karhinen ihmettelee, miksi omistajaohjaus ei toimi maatalousyrittäjien äänivallassa olevilla elintarvikeyhtiöillä. Tunnen hyvin vain maitosektoria ja siinä olen Karhisen kanssa eri mieltä. Ennen kuin maitotuote on kaupan hyllyllä, se on kovan työn takana. Se, onko se ulkomaista, kotimaista vai kaupan omaan tuotemerkkiin pakattua vaikuttaa alkutuottajan saamaan hintaan. Nyt se on surkean huono. Kyllä se on kauppa, joka sanelee hinnan. Toisaalta kauppa on kasvattanut vuosikymmenet omaa osuuttaan tuotteen loppuhinnasta.
Maidon hinta oli noin seitsemän vuotta sitten 48 senttiä litralta. Ukrainan edellisen kriisin aiheuttama Venäjän viennin loppuminen romahdutti maidon hintaa 25 prosenttia, noin 12 snt/l, ja se oli suoraan pois palkasta ja on vieläkin niillä, jotka maitoa tuottavat. On ihan ihme, että maidontuottajat ovat siitä selvinneet. Tuottajahinta on kohonnut kovin hitaasti ja on nyt tasossa 40 snt/l. Tuotantokustannusten kohoaminen on varmasti syönyt kohonneen hinnan tuoman tuoton.
Huonot satovuodet ovat heikentäneet kaikkien tilojen kannattavuutta. Viime kesä oli kevätviljojen osalta huonoin miesmuistiin. Viime vuosi toi myös rajut korotukset polttoaineitten hintoihin − kiitos raakaöljyn hintojen nousun 50 dollarista 77 dollariin tynnyriltä. Nyt se on tasan 100 USD ja dollarin kurssin nousun suhteessa euroon. Lannoitteiden rakettimainen hinnannousu vie pohjan pois kannattavalta maataloustuotannolta.
Vihaksi pistää myös Karhisen lausuma ”omaksumamme tukipolitiikka ohjaa tuottajien päätöksiä ratkaisevalla tavalla. Tuottajat on opetettu siihen, että uusin ongelmiin ratkaisu haetaan yhteiskunnan tuesta”. Minulla kun lienee vähän enemmän kokemusta käytännön maataloustuotannosta, tukijärjestelmästä ja maatilan tulojen muodostumisesta eri kokoisilla tiloilla, niin loukkaannun ihan tosissani Karhisen väitteistä ja puheista.
Olen myös vahvasti eri mieltä, että rakenteellisia uudistuksia ei olisi tehty tai että ei olisi etsitty oma-aloitteisesti ratkaisuja kannattavuuden parantamiseksi. Siitäkin, että alkutuotantomme olisi valtavan uudistumisprosessin edessä. Siitä taas olen samaa mieltä, että maatalouden yrittäjätulo on laskenut yli 20 vuoden ajan ”Maataloutemme yrittäjätulo on trendinomaisesti laskenut käytännössä koko sen ajan, mitä Suomi on ollut EU:n jäsen”.
Minä en kuitenkaan luota enää pankkimiehen arvioon siitä, mikä on hallittua riskinottoa maataloustuotannossa ja mikä ei. Siitä on nyt näyttöä tuhansien yritystään liian nopeasti laajentaneitten tilojen talous- ym. vaikeuksissa.
Edelleen olen eri linjoilla Karhisen kanssa siitä, että peltotukien pääomittumista pitäisi vielä vahvistaa/nostaa.
Pitäisiköhän minun mennä pankkimaailmaan antamaan ohjeita, kuinka siellä pitäisi asioita hoidella ja kehittää ja kuinka kaikki on tähän saakka tehty väärin? Voisin sitten kirjoittaa niistä tässäkin lehdessä.
Mikko Kärki
maanviljelijä, Kärjen sukutilan 15. isäntä
