Kun vuonna 1990 yleisin perhetyyppi oli aviopari ja lapsia, vuonna 2020 yleisin perhetyyppi on aviopari ilman lapsia.
Aviopari ja lapsia -perheiden määrä on vähentynyt tasaisesti. Vastaavasti ilman lapsia elävien avio- ja avoparien määrä on tilastokeskuksen mukaan kasvanut.
Suomessa perheen käsite on melko ahdasmielinen. Sen mukaan perheen muodostavat yhdessä asuvat avio- tai avoliitossa olevat tai parisuhteensa rekisteröineet henkilöt ja heidän lapsensa, jompikumpi vanhemmista lapsineen sekä avio- ja avopuolisot sekä parisuhteensa rekisteröineet henkilöt, joilla ei ole lapsia.
Perheeseen eivät kuuluu samassa asunnossa asuvat sukulaiset. Myöskään yhdessä asuvat sisarukset tai serkukset eivät ole perhe.
Yksin tai samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa asuvat ihmiset eivät kuulu perheväestöön, paitsi jos samaa sukupuolta olevat ovat aviopari tai rekisteröity pari, tilastokeskus määrittelee.
Perheessä voi olla korkeintaan kaksi perättäistä sukupolvea. Jos asuntokunnassa on useampia sukupolvia, perhe muodostetaan nuorimmasta sukupolvesta lähtien. Näin esim. lapsensa perheen kanssa asuva anoppi tai appi jää perheeseen kuulumattomaksi, ellei yhdessä asu myös puoliso, jolloin vanha pariskunta muodostaa oman erillisen perheen.
Näin on nyt, ennen oli toisin. Entisinä aikoina perheeseen kuuluivat niin talossa asuvat sukulaiset kuin parhaassa tapauksessa palvelusväki piikoineen ja renkeineen, käytännössä kaikki, jotka koettiin läheiseiksi, olivat samaa perhettä.
Länsimaissa ydinperheestä, johon kuuluivat vanhemmat ja heidän biologiset lapsensa, tuli ihanne 1900-luvun puolivälissä. Se kuvastaa hyvin, miten perheen käsite on normisidonnainen.
Sittemmin ovat syntyneet uusperheen, sateenkaariperheen ja suurperheen käsitteet.
Raha ja valta liittyvät vahvasti perhe-käsitteeseen. Niinpä perhettä kutsutaan myös (koti)taloudeksi, yhdeksi talouden yksiköksi, jota voidaan mitata rahalla.
Paluuta entiseen ydinperheen malliin ei ole. Sen sijaan perhe-käsite pitäisi määritellä laveammin.
Oma lukunsa ovat yksinasuvat, joita Suomessa on 125 000. Asuntokunnista peräti 45 prosenttia on yhden hengen asuntokuntia, isoissa kaupungeissa yli puolet.
Vuosikymmenessä yksinasuvien määrä on kasvanut eniten alle 30-vuotiailla ja yli 65-vuotialla.
Nuorissa ikäryhmissä miesten yksinasuminen on yleisempää, iäkkäistä yksinasuvista puolestaan valtaosa on naisia. Yleisintä yksinasuminen on yli 75-vuotiaiden ikäryhmässä, joista melkein joka toinen asuu yksin.
Yksinasuvien taloudellinen ja lainsäädännöllinen asema ei ole yhdenvertainen suhteessa parisuhteessa eläviin. Sitä ei tiedetä kuinka monella yksinasuvalla on kumppani, joka asuu toisaalla yksinään. Sellainenkin elämisenmuoto on yleistynyt.
