Tuomas Hoppu kertaa sisällissodan kauhuja – uutuusteos painottaa yksittäisten ihmisten roolia ja kohtaloita

Tuomas Hoppu on kirjoittanut uutuusteoksen Suomen sisällissodasta. Kuva: Vastapaino

Kuvitteellinen tarina vuoden 1916 viimeisiltä hetkiltä:

Lastusten kartanolla juhlitaan pian päättyvää vanhaa ja pian alkavaa uutta vuotta. Herrasväki kilistelee isäntä Otto Kingelinin johdolla maljoja. Kukaan kartanon ihmisistä ei osaa edes aavistaa, mitä vuosi 1917 ja alkuvuosi 1918 toisivat Suomeen ja Lempäälään tullessaan.

Lastusten kartanon torpassa vastaava juhlinta on paljon vaatimattomampaa, ehkä jopa olematonta. Arjen töistään rasittuneet torppari ja vaimonsa menevät nukkumaan ajoissa jaksaakseen herätä seuraavana päivänä hoitamaan seuraavan päivän askareita. Itsenäisyydestä saati sisällissodasta ei torpparipariskunta osannut nähdä edes unta.

Vuosi 1917 oli isojen myllerrysten vuosi Suomessa. Toki myllerryksiä oli myös Euroopassa, missä riehui ensimmäinen maailmansota ja silloinen emomaamme Venäjä kuohui vallankumousten melskeissä. Suomen kansa jakautui viimeistään vuoden 1917 aikana varsin jyrkästi kahtia. Karkeasti luokitellen köyhiin ja varakkaampiin. Värikäs vuosi 1917 huipentui kuudes joulukuuta sinetöityyn itsenäisyysjulistukseen, jota vastaan köyhempien ihmisten äänestämät sosialisti-edustajat eduskunnassa äänestivät.

Vuoden 1917 tapahtumat jättivät työläisväestön mieliin kasvavaa kaunaa, mutta toisaalta Venäjän tapahtumat kommunistijohtaja Leninin valtaannousun myötä toivat toivoa työläisten vallasta Suomessakin. Niinpä tuoretta valtiota kohtasi onnettomuuksista pahin eli sisällissota, joka alkoi 27.–28. tammikuuta 1918, noin seitsemän viikkoa itsenäistymisen jälkeen.

Suomen vuoden 1918 sodasta on tehty hyllymetreittäin teoksia, joista tuoreimpia on Lempäälän Säijässä juurensa omaava filosofian tohtori Tuomas Hopun uutuuskirja ”Vilppulasta Tampereen porteille”. Nykyisin Pirkkalassa asuva 55-vuotias Hoppu jatkaa tulevina vuosina aihetta kahdella muullakin opuksella eli myöhemmin ilmestyvillä ”Kaupunkisotaa ja pako Tampereelta” sekä ”Tienpäänä Lahti”.

Trilogian avausosassa Hoppu tuo asiasta paljon tietävän tutkijan taidolla lukijoille esiin hengästyttävän määrän asioita, ihmisiä ja tapahtumia. Sodan taustajuuria sekä rintamien muodostumista käsitellään Hämeen tai nykyisen Pirkanmaan alueelle hyvin tarkasti ja elävästi. Hopun oma kotikylä Säijä saa erityishuomion, kuten hänen sukunsa alkukoti Vesilahden Hinsalankin seutu, jota käsitellään enemmän trilogian kakkososassa.

Nykyihmisen on varmasti äärimmäisen vaikea ajatella tai edes kuvitella, millaisessa sodan mustassa aukossa Lempäälä, Vesilahti ja keskuskaupunki Tampere tuolloin noin 124 vuotta sitten olivat. Hopun teos avaa sodan taustaa, tapahtumien ankaruutta ja ajan kahtiajakautunutta mentaliteettia ansiokkaasti.

Hopu sanoo esipuheessaan, että tapahtumien kuvausten pääpaino on ruohonjuuritasolla, tavallisissa sodan pyörteisiin joutuneissa ihmisissä. Lähteinään Hoppu on käyttänyt aikalaiskuvauksia ja muistelmia, joita teoksesta löytyykin roppakaupalla.

Lempäälän taistelua pidetään yhtenä ehdottomista sisällissodan ratkaisuista, kun valkoiset koukkasivat ohi Tampereesta ja katkaisivat elintärkeän junayhteyden Etelä-Suomen ja Tampereen väliltä. Vähemmän tunnettua on, että myös Kuljussa ja varsinkin Sääksjärvellä käytiin verisiä otatuksia. Sääksjärvellä punaiset aiheuttivat valkoisille raskaita tappioita.

Mehukkaita yksityiskohtia teoksesta löytyy runsain määrin. Esimerkiksi mainitussa Sääksjärven taistelussa mukana ollut säijäläinen punakaartilainen Jussi Landen juksasi muita ja sanoi toverinsa kanssa menevänsä tiedustelemaan. Todellisuudessa Landen livisti metsiä pitkin kotikylilleen Säijään, kätki kiväärinsä Junkkaalan talon puimaladon alle ja näin hänen sotansa oli sodittu.

Hopun kirja on sujuvaa luettavaa. Sopii kaikille historiasta kiinnostuneille, samoin teos on kotiseutukuvauksena erinomainen. Hopun ansioluettelosta ennen ”Vilppulasta Tampereen porteille”-teosta löytyy useampi paljon huomiota saanut sisällissotakuvaus, kuten esimerkiksi ”Sisällissodan naiskaartit : suomalaisnaiset aseissa 1918″. Hoppu on ollut mukana kirjoittajana myös sisällissodan suurteoksissa, kuten ”Sisällissodan pikkujättiläinen” sekä ”Tampere 1918”. Hoppua voi siis pitää yhtenä maan johtavimmista sisällissotaan perehtyneistä tutkijoista.

Muita erinomaisia vuoden 1918 kuvauksia ovat esimerkiksi Heikki Ylikankaan ”Tie Tampereelle”. Eritoten Lempäälään ja sen tapahtumiin pureutuu paikallishistorioitsija Ritva Mäkelän ”Vuoden 1918 sota Lempäälässä”, joka oli täydennysteos ”Lempäälän vuosi 1918”-kirjalle. Fiktiivinen ja mukaansatempaava, mutta vahvasti tosiasioihin perustuva, kirja on Anneli Kannon ”Veriruusut”.

Jotta voi ymmärtää nykyisyyttä, on hyvä sukeltaa ajoittain historiaan, pitää tässäkin asiassa mainiosti paikkaansa.

 

Mitä yhteistä on vuosissa 1917–18 ja vuodessa 2022?

Ainakin se, että todella isot asiat, sellaisetkin asiat, joita on pidetty muuttumattomina, voivat heittää kuperkeikan muutamassa päivässä.

Tuskin kukaan ennusti Suomen itsenäistymisen vaikkapa kesällä 1917.

Jos joku olisi sanonut esimerkiksi tammikuussa 2022, että neljän kuukauden päästä koko lailla yksimielinen Suomi jättää Nato-hakemuksen, hänelle olisi naurettu.

Kun asiat alkavat vyöryä, ne vyöryvät usein vääjäämättä. Vuonna 1917–18 asiat vyöryivät itsenäistymisen kautta kansalliseen suuronnettomuuteen eli sisällissotaan. Nyt 2022 asiat ovat vyöryneet siihen, että melkein 80 vuotta vallalla ollut ajattelu Suomen liittoutumattomuudesta on kuopattava.

Opetan nyt 33. vuotta peräkkäin Lempäälän yläastelaisille historiaa. Kaikkien näiden vuosien ajan vallitsevana doktriinina on ollut, että Suomi vaalii hyviä ja luottamuksellisia suhteitä suureen itänaapurinsa, joka opettajaurani alussa oli nimeltään Neuvostoliitto ja sittemmin Venäjä. Näiden hyvien suhteiden peruspilarina on Suomen pysyttäytyminen sotilasliittojen ulkopuolella.

Helmikuun 24. päivänä alkanut Ukrainan sota muutti ajattelun äärettömän nopeasti. Venäjä ei ole enää luotettava naapuri, kuten presidentti Sauli Niinistökin sanoi. Suomen ulkopolitiikkaa ja turvallisuuspolitiikkaa kirjoitetaan juuri nyt uusiksi. Se on nykynuorillekin nyt opetettava.

Suomen historia kirjoitettiin loppuvuonna 1917 ja alkuvuonna 1918 täydellisen uusiksi. Tavalla, joka jätti vuosikymmenten jäljet maahamme. Tuomas Hopun uutuuskirja Suomen sisällissodasta kannattaa lukea. Varsinkin meidän lempääläisten ja vesilahtelaisten. Kirjaa voi peilata ehkäpä nykypäiväänkin.