Väestötutkimuksen mukaan ainoastaan 86 prosenttia pitää masennusta sairautena.
Asiantuntijat hämmästelevätkin, että jopa 14 prosenttia ei katso masennusta sairaudeksi lainkaan. Lisäksi peräti 60 prosenttia ajattelee, että depressio on hävettävää ja masentuneen tulisi vain ryhdistäytyä. Tosiasiassa masennussairaus on rankka ja kamala tila ihmiselle, jonka kohdalle se osuu. Kukaan ei haluaisi sitä ehdoin tahdoin itselleen. Siitä huolimatta mielensairauksiin sairastuu yhä enemmän ihmisiä. Hälyttävintä on, että tämä kohtaa usein myös nuoria. Pysyviä työkyvyttömyyseläkkeitä kirjoitetaan yhä nuoremmille, jopa suoraan koulunpenkiltä.
Nämä ovat kivenkovia lukuja hyvinvointivaltiosta nimeltä Suomi.
Sairastunut kokee lähes aina myös leimautumista eli stigmaa. Siinä ihmisyksilö kohtaa aliarvioimista, jossa hänen ihmisarvoaan ja koko olemustaan arvioidaan lähes pelkästään sairauden kautta. Stigma ei ole hävinnyt minnekään. Mielenterveysbarometrin mukaan likimain viidennes väestöstä pelkää mielenterveyskuntoutujia eikä haluaisi heitä naapureiksi.
Kuntoutujista lähes 40 prosenttia sanoo joutuneensa leimautuneeksi psyykkisen sairauden vuoksi. Leimautuminen voi vähentää hoitoon hakeutumista ja pahimmillaan johtaa hoidon keskeytymiseen.
Mistä syystä mielen sairaudet sitten koetaan näin pelottavaksi?
Syitä on varmasti monia. Yleisin syy lienee siinä, että mielen sairauksia on ulkopuolisen vaikea hahmottaa ja siten ei tiedetä, miten ihmiseen pitäisi suhtautua. Fyysinen sairaus tai vamma näyttäisi olevan paljon helpompi kohdata. Omat pelot ja ennakkoluulot luovat muurin, jotta ei niin vain voi ylittää. Sairaus tai vammautuminen voi kuitenkin kohdata ketä ja milloin tahansa. Niitä ei pääse valitsemaan.
Ennakkoluulot saavat joskus suhteettomat mittasuhteet. Tiedetään tapauksia, että mielenterveyskuntoutujien asumisyksikköjä on nimilistoin estetty rakentamasta tai ainakin jarrutettu viimeiseen asti. Samanlaisia esimerkkejä löytyy myös muiden vähemmistöjen, kuten vammaisten palveluasuntojen piiristä.
Erilainen syrjintä tai ainakin syrjivä käyttäytyminen näyttää valitettavasti kuuluvan vieläkin tähän päivään. Ja esimerkkejä ei tarvitse hakea kauempaa kuin tästä meidän ikiomalta kylältä. Hiljattain eräs näkövammainen kohtasi vähintäänkin syrjivää käytöstä, kun kaupan kassa kieltäytyi käyttämästä pankkikorttia asiakkaan puolesta eikä avustajakaan ei olisi saanut sitä tehdä. Tilannetta perusteltiin turvallisuudella.
Esteettömyys- ja saavutettavuuslainsäädännön näkökulmasta tapaus on silti kyseenalainen eikä näkövammaisen asiakkaan yhdenvertaisuus ainakaan toteutunut.
