”Jos työ herkkua olisi, herrat sen tekisi”. Tuo vanha sananlasku palaa usein mieleeni, kun törmää nykyiseen valittamisen kulttuuriin. Monet ovat suhteellisen tyytyväisiä elämäntilanteeseensa ja myös työhönsä. Siitä ovat todisteena tutkimukset, joiden mukaan olemme onnellinen kansa. Mutta valittajia on myös paljon. Moni ei nykytilanteessakaan löydä itselleen sopivaa työtä, vaikka avoimia työpaikkoja on enemmän kuin koskaan. Yksi syy on raha. Keskustellaan kannustinloukuista, eli ei kannata ottaa töitä vastaan, kun kotisohvalle saa riittävän hyvän korvauksen. Ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen porrastamista ja lyhentämistä mietitään, mutta se ei näytä johtavan tuloksiin. Joka tapauksessa yllättävän moni sattuu työllistymään juuri silloin, kun ansiosidonnainen päättyy.
Raha on kuitenkin vain yksi näkökulma, kun mietitään, mikä nykyihmisiä työnteossa pännii. Tuomas Kyrön mielensäpahoittajan mielestä ennen oli kaikki paremmin. Se ei tietysti pidä paikkaansa, mutta työn arvostamisessa on kyllä tapahtunut vuosikymmenten aikana selvä muutos huonompaan suuntaan.
Kovasti parjattujen suurten ikäluokkien lapsuuden aikaan työ täytti varsinkin maaseudulla aikuisten päivät kokonaan. Eivätkä he luultavasti pohtineet koko ajan, onko työni mielekästä ja saanko tästä tyydytystä. Sellaiseen ajatteluun ei ollut aikaa eikä voimia, kun piti tehdä töitä elääkseen. Toki heillä oli myös tavoitteena rakentaa ainakin lapsilleen parempaa maailmaa. Ja siinä he myös onnistuivat, ehkä liiankin hyvin.
Jossakin vaiheessa suhtautuminen työhön on muuttunut. Sitä ei pidetä enää kovin tärkeänä, jotkut ovat selvästi sanoneetkin, että ei työ ole ihmiselle välttämätöntä. Paljon tärkeämpää on toteuttaa itseään muilla tavoilla, joita mahdollisuuksia kyllä nykymaailmassa riittää. He, jotka ovat valinneet työnteon, näyttävät uupuvan yhä suuremmin joukoin. Työterveyspsykologit kuulevat kertomuksia, joiden mukaan työkavereiden kanssa ei tule toimeen eikä työllä koeta olevan merkitystä. Omat ja työpaikan arvot eivät kohtaa.
Oikea työuupumus on vakava asia, ja siihen liittyy myös riski sairastua masennukseen. Se puolestaan johtaa pahimmillaan jopa työkyvyttömyyteen. Pitää kuitenkin erotella pitkäkestoisen stressin aiheuttama työuupumus väsymisestä ja kyllästymisestä, jotka kuuluvat jokaiseen työhön. En tiedä onko hyvä vai huono asia, että kynnys hakea apua mihin hyvänsä ongelmaan on madaltunut. Kun samalla vaikeuksien sietokyky on heikentynyt, ongelmat näyttävät lisääntyneen. Sanotaan, että nykymaailma vaatii ihmisiltä paljon. Ei kai elämä ennenkään ollut helppoa, arki oli raskasta ja vaikeuksia riitti. Niistä oli selvittävä omin voimin. Esimerkiksi pienen vauvan äiti ymmärsi, että unet jäävät lyhyiksi. Nyt sekin tulee vanhemmille yllätyksenä.
Kirjoittaja arvostaa oikeaa asennetta
