Korona leviää nyt vauhdilla Pirkanmaalla – Sairaalahoitoa tarvitsevien määrän uskotaan lähiviikkoina kasvavan

Sairaalassa hoidetaan tällä hetkellä erityisesti iäkkäitä ja riskiryhmiin kuuluvia koronapotilaita. Kuva: Katariina Rannaste

Koronavirus leviää nyt vauhdilla Pirkanmaalla. Laboratoriossa varmennettujen koronatapausten ilmaantuvuus on ollut nousussa heinäkuun alkupuolelta lähtien, ja viime päivinä myös sairaalassa hoidettavien koronapotilaiden määrä on lisääntynyt Pirkanmaalla.

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tiedotti asiasta keskiviikkona.

Tällä hetkellä Taysissa hoidetaan reilua neljääkymmentä koronapotilasta. Näistä yli puolet saa sairaalahoitoa koronan vuoksi.

– Sairaalassa hoidetaan tällä hetkellä erityisesti iäkkäitä ja riskiryhmiin kuuluvia koronapotilaita, joilla on koronan lisäksi paljon muitakin syitä sairaalahoidolle. Tehohoitoon johtaneita tapauksia ei tällä hetkellä ole, sairaanhoitopiiri kertoo tiedotteessa.

Koronatilanteen ennustetaan vaikuttavan niin, että sairaalahoitoa tarvitsevien potilaiden määrä kasvaa tulevina viikkoina. Tämä tarkoittanee lisähaasteita muutenkin kovin kuormittuneessa päivystyksessä ja sairaalaosastoilla, sairaanhoitopiiri arvioi.

 

Rokotus on Pirkanmaan sairaanhoitopiirin mukaan tärkein keino estää vaikeaa koronatautia ja koronan vuoksi sairaalahoitoon joutumista. Rokottamattoman tartuntariski on edelleen korkea.

Neljänsiä rokotuksia annetaan nyt kunnissa iäkkäille ja riskiryhmiin kuuluville.

Tämän lisäksi viidensiä rokotusannoksia annetaan niille 12 vuotta täyttäneille, joiden immuunipuolustus on voimakkaasti heikentynyt.

Heinäkuussa rokotusten rinnalle on saatu uusi suun kautta otettava lääke, jolla voidaan estää vaikeaa koronatautia. Lääke kohdennetaan koronavirusinfektioon sairastuneille aikuisille, joilla on vakavalle koronavirustaudille voimakkaasti altistava sairaus tai tila.

 

Sairaanhoitopiiri neuvoo: käytä maskia harkintasi mukaan ja vältä kontakteja, jos sinulla on korona

  • Jokainen voi oman harkintansa mukaan käyttää kasvomaskia esimerkiksi ruuhkaisissa liikennevälineissä ja sellaisissa sisätiloissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa.
  • Jos olet flunssainen ja epäilet koronaa tai kotitesti on vahvistanut sen, pysy kotona ja vältä turhia kontakteja muihin ihmisiin.
  • THL suosittelee välttämään kontakteja muihin kuin samassa taloudessa asuviin vähintään viiden vuorokauden ajan. Aika lasketaan oireiden alkamisesta.
  • Riskiryhmiin kuuluvia kehotetaan menemään edelleen laboratoriossa tehtävään koronatestiin.
  • Jos koronatauti on vaikea ja kotona pärjääminen aiheuttaa huolta, ensisijaisesti kannattaa olla yhteydessä omaan terveyskeskukseen. Jos oma terveyskeskus on suljettuna, Pirkanmaan päivystysapunumero 116117 neuvoo vuorokauden ympäri myös koronaan liittyvissä asioissa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?