Lempääläinen Veera Lahtinen syntyi taiteen keskelle. Hänen molemmat vanhempansa ovat kuvaamataidon opettajia, ja Lahtinen sai itsekin vahvan pohjan kuvataiteisiin käymällä Savonlinnan kuvataidelukion. Lukion jälkeen Lahtinen lähti opiskelemaan hevostenhoitajaksi ja eräoppaaksi.
− Haaveenani oli saada oma tila, jossa voisin järjestää esimerkiksi luontovaelluksia hevosen selässä, mutta 20-vuotiaana tällaisen paikan hankkimiseen ei oikein ole taloudellisia resursseja, Lahtinen miettii.
Lahtinen suoritti vielä kolmannen tutkinnon ja valmistui oppisopimuksella lähihoitajaksi. Työn ohessa hän opiskeli ratkaisukeskeistä taideterapiaa, neuropsykiatrista valmennusta ja eläinavusteista neuropsykiatrista valmennusta.
− Tällä hetkellä teen hoitoalan töitä mielenterveyskuntoutujien kanssa ja samalla vastaanotan terapia-asiakkaita yritykseni kautta.
− Minulla on ensimmäistä kertaa elämässäni tilanne, jossa voin hyödyntää kaikkea aikaisemmin oppimaani ja elämäni aikana kokemaani ja auttaa sitä kautta muita.
Lahtisen mukaan ihmiset ovat tänä päivänä ajautuneet turhan kauaksi omien tunteidensa kuuntelemisesta. Luonnossa liikkuminen ja omien tunteiden kuunteleminen ovat tärkeitä asioita, jotka edistävät henkistä hyvinvointia. Luovat menetelmät taas auttavat tunnistamaan tunteita ja löytämään omia ratkaisumalleja.
− Minulla on ollut asiakkaita, joilla on esimerkiksi erilaisia jännitystiloja ja pelkoja. Luonto ja eläimet ovat oivallinen apu siinä, kun näitä haasteita ryhdytään purkamaan ja hoitamaan.
Kun Lahtinen itse kärsi työperäisestä uupumuksesta, eläimet ja luonto olivat tärkeässä osassa uupumuksen voittamisessa.
− Lähdin ihan kokeilemaan, mikä itselläni toimii ja mikä minua auttaa. On ihan hyväksyttävää kokeilla kaikkea, keinojen ei tarvitse olla kaikilla samat.
Lahtisella on kaksi hevosta, 16-vuotias Sylvi ja sen varsa Sohvi. Lisäksi hänellä on ylläpidossa Touho-poni. Sekä Sylvi että Touho sopivat hyvin eläinavusteiseen ja terapeuttiseen toimintaan.
− Hevosten avulla on haettu keinoja muun muassa kehonhallintaan ja motoriikkaan liittyviin haasteisiin. On esimerkiksi katsottu, mitkä ovat pienimmät mahdolliset liikkeet ja avut, jotka saavat hevosen kääntymään haluttuun suuntaan tai tulemaan luokse. Adhd-lasten kanssa taas on harjoiteltu muun muassa rauhoittumista hevosen kanssa.
Autistisilla asiakkailla on usein vaikeuksia erilaisissa vuorovaikutustilanteissa ja heille voi olla haastavaa tulkita ihmisten kasvojen ilmeitä.
− Heidän kanssaan on tutkittu hevosten välistä vuorovaikutusta ja pohdittu, mitä hevonen tuolla eleellä nyt haluaa sanoa tai miksi se nyt teki noin. Huolimatta autismista asiakkaani usein pärjäävät hyvin tällaisten asioiden tulkitsemisessa ja havaitsemisessa.
Sylvin ja Touhon avulla Lahtinen on hoitanut myös erään asiakkaan hevospelkoa.
− Pelosta pääsee eroon vain altistumisen avulla. Aloitamme siitä, mihin asiakas sillä hetkellä pystyy, ja vähitellen kasvatetaan uskallusta.
Lahtiselle on tärkeää sallia kaikki tunteet ja hyväksyä niiden olemassaolo.
− Olen ollut luonteeltani perfektionisti. Lähdin jo nuorena tietoisesti pyrkimään siitä eroon. Ihmiseltä ei pidä vaatia enempää kuin, mihin hän pystyy. Jokaisella meistä on omat puutteemme ja heikot kohtamme. Oman epätäydellisyyden hyväksyminen on olennaista hyvän elämän kannalta.
Ratkaisukeskeisessä terapiassa keskitytään menneisyyden sijaan ratkaisumallien löytämiseen erilaisiin tilanteisiin nyt ja tässä.
− Toki kaikki eletty ja koettu vaikuttavat siihen, millaisia me olemme, mutta se ei määritä koko elämäämme eikä tulevaisuuttamme. Välillä on ihan okei myös vaihtaa elämän suuntaa. Jos joku asia ei toimi, sen voi jättää taakseen, jotta jotakin muuta ja uutta tulee elämään tilalle, Lahtinen kiteyttää.
Annika Pusa
