Jossakin kohtaa se tulee monelle eteen. Edellisen polven huolella säilömä tavaramäärä on saatava talosta pois ennen uutta omistajaa. Urakka tuntuu joskus ylivoimaiselta ja vie voimia.
Onko muita vaihtoehtoja kuin tilata vaihtolava pihaan ja kantaa sinne kaikki mahdollinen kuskattavaksi Tarastenjärvelle polttoon? Silläkin on hintansa.
Pirjo ja Esko Saarikko tyhjensivät kevään ja kesän aikana Pirjon vanhempien taloa Oriveden Koivuniemessä, kun se meni myyntiin vanhempien kuoltua. Tavaraa oli kertynyt useampaan kerrokseen ja myöhemmin tehtyyn laajennukseen.
– Teimme selkeän suunnitelman, mistä lähdetään liikkeelle ja jaoimme tehtävät viiden sisaruksen kesken karkeasti siten, että me naiset käytiin komeroita ja talon sisäpuolta läpi, miesväki urakoi ulkorakennuksia.
Ihan ensiksi kartoitettiin, olisiko tavaroissa käyttökelpoista otettavaa omalle porukalle, onhan jo kotinsa perustaneita lapsenlapsiakin kymmenen. Sen jälkeen alettiin realisoida tavaraa viemällä niitä kirpputorille, hyötyjätekeskukseen ja lopulta kaatopaikkakuormaan. Monenlaista meni lapsenlapsillekin, esimerkiksi kynttilänjalkoja lähti kaikille.
– Poikien tarpeet olivat aika pieniä, mutta joukossa oli kolmekymppisiä naisia, jotka pitävät vanhasta tavarasta. Heille meni kaappeja ja lipastoja, ja he ovat myös tuunanneet niitä. Kymmenen vuotta aikaisemmin tämä ei olisi varmaankaan onnistunut yhtä hyvin, Saarikko arvelee.
Kaikki kuvattiin ja laitettiin yhteiseen WhatsAppiin
Hänen veljenvaimonsa jopa kuvasi kaiken yhteiseen WhatsApp-ryhmään. Jokainen sai sitten ilmoittaa, mikä kiinnostaa, ja jos kaksi tai useampi mieli samaa tavaraa, sovittiin, että ota sinä tämä, minä otan tuon.
– Kun kaikki näkivät, mitä minnekin lähti, se loi avoimen ilmapiirin. Hirveä urakkahan se tietysti oli.
Kirpputoreille vietiin paljonkin tavaraa, erityisesti euron–kahden koriste-esineitä ja pikkutavaraa, ja yhdelle serkulle kelpasivat kattilat ja kulhot. Helpotusta omaan urakkaan haettiin siitäkin, että paikalliselle kirpputorille sai viedä enintään kolme isoa Ikea-kassillista tavaraa, jonka hinnoittelun ja esillepanon kirpputoriyrittäjä hoiti ja sai vaivanpalkaksi puolet myyntituloista.
– Hän kuitenkin tietää, mitä voi millekin hinnaksi laittaa, ja näin saadaan tavara kiertoon. Sinne meni esimerkiksi verhoja, pyyhkeitä, puhdasta vaatetta ja käsityömateriaaleja. Ne, jotka eivät käy kaupaksi, viedään kierrätyskeskukseen Lielahteen. Siellä samassa talossa toimii myös Nextiili, joka ottaa vastaan kaikenlaista tekstiiliä, myös uusiomateriaaliksi menevää. Sinne vietiin monta kassillista, Saarikko kertoo.
Oikein retroa tavaraa meni lastenlapsille, mutta sitä tarjottiin myös osto- ja myyntiliikkeeseen, joka maksoikin vanhemmista huonekaluista. Huonekaluja tarjottiin myös Oriveden omassa nettikirppisryhmässä, missä kauppansa tekivät oikeastaan vain Ikean hyllyt.
Aikaa varattava reilusti, lajittelu kannattaa
Roskalavallekin lastulevykalusteita päätyi. Lopputyhjennys ennen talokauppoja hoitui lopulta viikossa. Keväällä täyttyi yksi roskalava, loppurutistuksessa vielä toinen lavallinen.
– Ja yksi veli vei peräkärryllä toistakymmentä kuormaa lajiteltua roinaa maksutta hyötyjätekeskukseen: elektroniikkaromua, myrkkyjä ja öljyä sekä metallia, Pirjo Saarikko lisää.
Hän kuvailee, että lopussa tuli aika puuduttava olo. Loppukirissä olisi voinut kenties tarkemminkin miettiä, jotain käyttökelpoista vispilää ja kauhaa siinä ehkä lensi roskalavalle. Toisaalta muutama naapurikin siinä poikkesi ja teki viime hetken löytöjä lavalta.
– Oli hyvä, että meitä oli näin monta, koska monta oli myös aittaa ja varastoa. Meillä oli tiettyjä viikonloppuja, kun porukalla mentiin sinne. Välittäjä neuvoi, että irtaimistoineen ei taloa kannata tarjota, ja muutenkin paikkoja on hyvä tyhjentää kuvausta varten. Aikaa on kuitenkin varattava reilusti, kun kaikki pitää käydä läpi.
– Kyllä sen jälkeen heräsi ajatus raivata omiakin nurkkia, ettei lapsille jää samanmoista urakkaa, joten nyt käydään kotona lootia läpi, Pirjo Saarikko kertoo.
Jokainen loota syytä avata ennen pois heittämistä
Vaihtolavan voi pihaan tilata useammasta paikasta. Pirkanmaan Jätehuolto on laittanut sekajätetonnin hinnaksi 160 euroa plus 24 prosentin arvonlisävero eli lähes parisataa euroa tonnilta.
Tämä on sama menoerä kaikilla yrittäjillä, lisäksi tulevat vaihtolavan kuljetus- ja tyhjennyskustannukset, jotka Leal Oy:n Alpo Leppäsen mukaan ovat heillä 130–200 euroa riippuen siitä, kuinka kauas lava tuodaan ja kauanko se pihassa seisoo. Tuontihinnat ja maksut ylimääräisiltä päiviltä vaihtelevat eri yrittäjillä, joten soitto useampaan paikkaan saattaa tuoda säästöä.
– Meillä on kolmenkokoisia lavoja, jotka täysinä painavat muutamasta sadasta kilosta jopa 6–7 tonniin. Paino riippuu jätteen laadusta ja kuinka tiiviiseen tilaan se menee, Leppänen kertoo.
Leppänen neuvoo myös lajittelemaan tavaraa ennakkoon, koska paljon on sellaista tavaraa, jonka vienti jäteasemalle ei maksa lainkaan, siksi siitä ei kannata maksaa vaihtolavaa täyttämässä. Näitä ovat esimerkiksi vanhat sähkölaitteet ja metallit.
– Ja vaarallisia jätteitä kuten öljyjä, maaleja ja myrkkyjä ei edes saa roskalavaan laittaa, samoin vanhat lääkkeet kuuluu viedä apteekkiin. Vaihtolavoista löytyy tuon tuostakin niin lääkkeitä kuin sekalaista sinne kuulumatonta tavaraa pirtupulloista sytytyslankoihin ja -nalleihin sekä aseiden panoksia. Siksi jokainen roskiin menevä laatikko on syytä avata eikä summamutikassa heittää vaihtolavalle, hän muistuttaa.
Kotikirppiksellä kauppa kävi hyvin,
hinnoittelussa ehdottomasti suurin työ
Orivesiläinen Ritva Järviö veljensä kanssa joutui tyhjentämään vanhempien taloa Oriveden asemalla, kun se päätettiin laittaa myyntiin. Kahden ikäihmisen talossa tavaraa olivat kaikki nurkat täynnä.
– Päältä perattiin roskat pois ja vietiin kaatikselle. Kun jäljelle jäi paljon ihan hyvää ja käyttökelpoista tavaraa, päätimme kokeilla kotikirppistä. Laitoin ilmoituksen paikallislehteen, Facebookiin ja kauppojen ilmoitustauluille, hän kertoo.
Suurin työ oli siinä, kun kaikki myytävä laputettiin etukäteen ja mietittiin hinnat.
– Ei minulla ainakaan ollut käsitystä siitä, mitä vanhoista Arabian astioista voi pyytää, joten katseltiin vähän, mitä Torissa pyydetään. Mietittiin hintoja myös siltä pohjalta, mitä olisi itse valmis maksamaan. Pistettiin hinnat vähän halvemmiksi kuin mitä ne Torissa ovat, samoin uudemmalle tavaralle koetettiin laittaa kohtuullinen hinta. Meitä oli onneksi useampi sukulainen hinnoittelemassa ja myymässä, kirppispäivänä paikalla oli viisi henkeä omaa väkeä. Laitoimme myyjä-laput rintaan ja jokainen sai vapaat kädet hinnoitella.
Kirpputorin kestoksi oli laitettu 10–14, mutta kiinnostuneita tuli jo tuntia ennen. Ostomielellä oli moni, sillä mukana saattoi olla peräkärrykin. Porukkaa riitti pitkin päivää ja kauppa kävi hyvin.
– On oltu mielissämme, miten se päivä onnistui. Olisi muuten oltu ihan pulassa, kun ei käyttökelpoista raaski roskiinkaan laittaa. Meille tämä touhu oli ihan uutta, en ole koskaan ollut kirpputorikävijä. Tätä varten kävin tosin parilla kirppiksellä vakoilemassa hintatasoa.
– Hinnoittelusta tein suurimman osan, olin siellä talolla pari–kolme viikkoa etukäteen, muuten olisi tullut kova hoppu. Kerralla ei paljon jaksa, joten täytyy varata tarpeeksi aikaa! Ja huonekaluista on otettava mittoja, niitä tarvitaan myös Facebookin myyntiryhmissä.
Ritva Järviö piti kotikirppistä toisenakin päivänä ex tempore, laittoi vain Faceen ilmoituksen, että on paikalla ja vähän kuvia myymättömistä tavaroista. Kauppa kävi silloinkin.
– Se oli ihan mielenkiintoinen kokemus, ja huomattavasti voiton puolella ollaan urakassa nyt. Isän itse tekemiä kalusteita meni aika paljon kaupaksi, ja loppuja yritän myydä Facebookissa. Roskalava pihalle tulee vasta, kun saadaan talo myytyä ja lopetetaan kaupanteko. Koetetaan vielä tarjota tavaroita jollekin kuolinpesien ostajalle, toistaiseksi ei ole vielä tarvinnut pistää roskiin käyttökelpoista. Vanhaa Arabiaa ei raaskita polkuhintaan myydä, joten se, mikä mahtuu pieneen tilaan, jemmataan vielä.
Rikkinäistä turha kaupitella, erikoistavaroilla omat kohderyhmänsä
Ritva Järviö tunnustaa kipuilleensa erityisesti äidin kansallispuvun kanssa, mutta sillekin löytyi ostaja. Hänelle jäi muutenkin hyvä mieli, kun havaitsi ihmisten jollakin löydöllä toteuttaneen pitkäaikaisen haaveensa.
Hänen tärkein ohjeensa on ensin lajitella tavarat ja heittää roskat roskiin, rikkinäistä on turha kaupitella. Samoin kannattaa selvittää, kuka ostaa vaikkapa metallia ja tarjota sinne.
– Isäni entisöi moottoripyöriä, ja hänellä oli spesiaalitavaraa, josta vanhojen moottoripyörien harrastajat olivat innoissaan. Yksi tuli Seinäjoelta asti. Erikoisalan harrastajien kautta kannattaa sanaa levittää. Isällä on museorekisterissä parikin moottoripyörää, joita ei toistaiseksi raaskita myydä.
– Talosta aiheutui melkoisesti kuluja, ja se menee tyhjänä itse edestään. Tyhjentämisessä oli iso työ, mutta siinä sivussa tapasi samalla vanhoja tuttuja ja tuli monta hauskaa kohtaamista, Ritva Järviö listaa projektin plussapuolelle.
Kokonaistyhjennyksiä osuu kohdalle melko harvoin
Orikirppiksen yrittäjä Irma Jokinen ilmoittelee säännöllisesti ostavansa kuolinpesiä ja muuttoylijäämiä, mutta kokonaistyhjennyksiä sattuu kohdalle lopulta melko harvoin. Kaikkea tarjottua hän ei edes ota.
– Rikkinäistä ja arvotonta ei kannata alkaa tyhjäämään tai jos asiakas pyytää mahdottomia. Samoin ei oikein kuluneita huonekuja, eikä lastulevyhuonekaluja osta oikein kukaan. Kauppansa tekevät oikeastaan lähinnä 50- ja 60-luvun huonekalut, muu ei oikein liiku. Tavaraa näkemättä en koskaan osta mitään. Ei kannata täyttää kallista vuokratilaa sellaisella, josta en pääse eroon.
Irma Jokinen on todennut ihmisten vievän aivan hyvää tavaraa kaatopaikalle, hän toivoisi sen mieluummin päätyvän kierrätykseen. Kaiken lisäksi kuolinpesien myyjät ovat yleensä kauempaa: olisiko niin, ettei ei haluta tunnistettavia esineitä myyntiin oman paikkakunnan kirppikselle?
Yhdeksän vuotta kirpputoria pitänyt Irma Jokinen on myös havainnut, että vanhat, isot peilipiirongit eivät enää liiku niin kuin alussa. Tämän päivän huoneistoihin ei talonpoikaiskaappi edes välttämättä mahdu.
Oma keräilijäkuntansa on nimekkäiden suunnittelijoiden lasiesineillä, mutta niitä hänelle harvemmin päätyy. Käyttötavara kiinnostaa sitäkin enemmän. Tavaran myyminen köntässä yrittäjälle on Jokisen mukaan hyvä konsti sellaiselle, joka haluaa säästää vaivaa eikä jaksa itse myydä.
Kierrätystavaratalossa juuri nyt varastotila täynnä
Joku haastatelluista mainitsee, ettei Oriveden oma kierrätystavaratalo tällä hetkellä ota tavaraa vastaan, vaikka siellä on joskus ollut noutopalvelukin.
– Näin on, nyt ei oteta oikein mitään, sillä meillä on varasto täynnä Ukraina-lahjoitustavaraa, eikä varastotilaa ole enää vapaana. Vain pieniä astioita ja tekstiilejä pystyn ottamaan. Tämä on nyt muutaman viikon mittainen poikkeustila, ja kyllä tavaraa meneekin. Tilanteet siis vaihtelevat ja aina kannattaa soittaa ja kysyä, mutta kuorman kanssa ei kannata muitta mutkitta ajaa pihaan, sanoo kierrätystavaratalosta vastaava Terhi Ahlgrén.
Normaalioloissa otetaan vastaan oikeastaan kaikkea muuta, mutta ei kenkiä ja vaatteita. Kirjojakaan ei ole pariin vuoteen otettu, kun niitä tuli kerralla 20 banaanilaatikollista, jonkun koko kirjasto! Siinä riitti vähäksi aikaa myytävää.
Tavaraa myös noudetaan. Itse asiassa mitään ei oteta vastaan näkemättä, koska tavaran on oltava ehjää ja siistiä, että sen voi laittaa myyntiin. Myyntikelvottomista joutuu kierrätystavaratalokin maksamaan niitä jäteasemalle viedessään.
– Myös kokonaisia asunnon tyhjennyksiä täältä on joskus tehty, mutta nyt ei pysty sitäkään tekemään tilan puutteessa, Ahlgrén lisää.
