Vuonna 1558 joukko lempääläisiä talonpoikia heitti kirkkoherra Olaus Krookin voimakeinoja käyttäen kirkkomaan aidan yli. Kaiken kaikkiaan 16 talonpoikaa osallistui tähän ”papinheittoon”. He olivat saapuneet kirkkomaalle ennen jumalanpalvelusta, odottamaan papin tuloa. Päätekijät olivat Nurmelta: Tappuran, Nurkkilan ja Penttilän isännät. Erikoisesti yllyttäjiksi mainitaan Innilän Jussi sekä Vatsoilan Rassan Olavi sekä Aimalan Seppälän Erkki.
Kirkkoherra Krook oli omalla käytöksellään aiheuttanut ulosheittonsa kirkkomaalta. Hän tappeli useamman isännän kanssa, jopa nimismiehen kanssa. Hän laiminlöi jumalanpalvelusten pitämistä, oli riitaisa ja sortui ajoittain väkeviin juovuttaviin aineisiin. Vaikka vuoden 1558 papinheitto ei heti johtanut kirkkoherran eroon, siirrettiin hänet myöhemmin Vanajaan, jossa riitaisuudet papin ja seurakunnan kesken jatkuivat.
Tämä Lempäälän tapaus on varhaisin asiakirjoissa dokumentoitu papinheitto, so. kirkkoherran symbolinen erottaminen heittämällä hänet ulos kirkkomaalta. Suomen kielen sana ”virkaheitto” perustuu tähän kansantapaan ja on laajentunut koskemaan muitakin uraltaan suistuneita kuin pappeja.
Vuonna 1690 Pohjois-Pohjanmaalla Pyhäjärven kappalainen Jakob Lybeck heitettiin kirkkomaan aidan yli, koska hänet katsottiin epäkelvoksi ja sopimattomaksi virkaansa. Ristiriitaisuudet Pyhäjärvellä olivat monitasoisia, sillä papinheittäjinä kunnostautui kaksi pitäjän kirkkoherran poikaa sekä kaksi johtavaa talonpoikaa. Pyhäjärvellä tätä tapausta on selitetty huumoriksi, mutta siitä tuskin oli kyse, sillä heittäjät tuomittiin kuolemaan.
Rantasalmella 1648 kaksi pitäjän johtavaa talonpoikaa raahasivat varapastori Tuomas Ischaniuksen alas kirkonmäkeä ja pakottivat hänet kirkkokansan silmien edessä kirkon aidan ulkopuolelle. Tämän asian taustalla oli se, että Ischanius oli syyttänyt vanhan kirkkoherran rouvaa portoksi, minkä takia syytöksestä loukkaantunut vanha rouva oli hukuttautunut. Tämä vanha rouva oli samalla Ischaniuksen anoppi. Toisena kärjistävänä seikkana oli se, että sotapappina aiemmin toiminut Ischanius oli nimitetty varapastoriksi ohi pitäjän kahden kappalaisen. Kysymys oli näiden osalta käytännöllinen: miten kymmenykset ja pappilan tulot jaetaan? Seurakunta ei siis hyväksynyt syntyneessä tilanteessa uutta pappia.
Kaiken kaikkiaan papinheittotapauksia tunnetaan näiden Lempäälän, Pyhäjärven ja Rantasalmen lisäksi Huittisista (1626), Laihialta vuoden 1650 paikkeilta sekä Juuasta (tarkka ajankohta ei tiedossa). Näiden lisäksi papinheitosta on maininta kolmesta tapauksesta 1500-luvun puolelta sekä dokumentoidut tapaukset papinheitolla uhkailuista Hämeenkyrössä 1644 ja Kiteeltä 1682.
Mainittu kansantapa on siis selvästi ollut olemassa, vaikka kirkkolaki ei koskaan sitä ole tuntenut. Käytäntö palautunee katoliseen aikaan ja kristinuskon omaksumiseen pienissä kyläseurakunnissa. Papin ja seurakuntalaisten välillä on vallinnut molemminpuolinen hyväksyntäsuhde. ”Alkuseurakunnilla” oli oikeus nimittää ja erottaa pappinsa. Erottaminen tapahtui rituaalissa, jossa hänet heitettiin ulos pyhäksi vihityltä kirkkomaalta. Tämä tapahtui ennalta tehdyn yhteisen päätöksen pohjalta, pyhäisenä päivänä, koko seurakunnan edessä.
Juha Kuisma
Kirjoittaja on lempääläinen tietokirjailija.
