Olemme tyytyväisiä hybridiimme – yksi asia kuitenkin yllätti

Kun 13-vuotias Skoda alkoi keväällä lopullisesti hajota, alkoi pitkällinen pohdinta.
Hybridiauton lataus on kätevää omassa pihassa. Tosin yhdellä lataukselle ei vielä pääse kovin pitkälle.

Käyttäisimmekö jonkin bensa-auton loppuun ja odottaisimme sähköautojen halpenemista? Vai ostaisimmeko sähköauton tai hybridin?

Ilmastosyyt puolsivat jälkimmäistä, mutta totuus oli, että sähkö- ja hybridiautot maksoivat paljon.

Pian kävi myös ilmi, että monia sähköautoja joutui odottamaan jopa kaksi vuotta. Kaksi vuotta! Eikä meidän Skodamme ollut selviämässä hengissä edes kahta kuukautta.

Lopulta päädyimme eräänlaiseen kompromissiin, vähän käytettyyn hybridiin.

Autoa oli liisattu kahden vuoden ajan. Siksi sen hinta oli edullisempi kuin uudella autolla, joskin edelleen korkeahko, mutta auto ja sen sähköakku olivat hyvässä kunnossa. Ja mikä parasta: auton sai heti. Ei kun baanalle.

 

Hybridi on ollut erittäin mukava ajettava. Ehkä automerkistä johtuen autolla on esimerkiksi hyvä moottori ja nopea kiihtyvyys. Pienenä pettymyksenä tuli kuitenkin se, että tämän merkin sähköakulla pystyy ajamaan kerrallaan ainoastaan noin 30-40 minuutin matkan.

Kuski ei siis pysty päättämään, että ajanpa aina sähköllä, niin säästän rahaa ja ilmastoa.

Ihanteellisin hybridi on esimerkiksi heille, jotka lataavat akun ensin kotona, hurisuttelevat sitten puolen tunnin matkan töihin, lataavat taas akun (olettaen että työpaikan läheisyydessä on latauspiste) ja ajavat takaisin kotiin. Ja etenkin jos pörssisähkötaloudessa asutaan, lataavat auton yöaikaan.

Mekin olemme toki pystyneet ajamaan sähköllä, mutta emme niin paljoa, kuin olisimme toivoneet. Bensan kulutus on silti vähentynyt noin 50-70 prosenttia Skodaan verrattuna.

Ainakin meidän hybridillämme on myös sellainen ominaisuus, että se alkaa kuluttaa bensaa sähkön sijaan, mikäli ajovauhti ylittää 80 km/tunnissa. Kannattaa siis ajella rauhallisesti.

 

Tällä hetkellä sähkö on tietysti kallista, joten ajaminen ei ole koskaan suorastaan halpaa. Onneksi meillä itsellämme on kotona vielä jonkin aikaa kohtuullisen hintainen sähkö.

Se on hyvä asia, sillä lataamme autoa oikeastaan aina kotona. Asumme maalla ja meillä on edellisen sähkömiehen toilailujen tähden hyvin erikoiset sähkökuviot ulkona, joten jouduimme asennuttamaan pihaan erillisen latauspisteen.

Latauspiste maksoi lähes 3 000 euroa, joten se lisäsi omalta osaltaan auton kustannuksia. Tuolla pisteellä akun lataaminen kestää nyt parisen tuntia, eli kohtuullisen ajan.

Hybridiautolle hankittiin oma latauspiste piharakennuksen seinään.