Merkittävimmät laajennukset Vesilahden kunnan vesihuoltolaitoksen vesi- ja viemäriverkostoja koskeviin toiminta-alueisiin sijoittuvat kuntakeskustan eteläpuolisille asemakaavoitetuille alueille Vesilahden-, Koskenkylän-, Mantereen- ja Kaakilantien varteen.
Vesilahden kunnanhallituksen mukaan kunnan vesihuollon toiminta-alueisiin esitetyt laajennukset vastaavat hyvin maankäytön ja tarpeita ja aluevarauksia. Merkittävimmät lähivuosille ajoittuvista toiminta-alueiden laajennustarpeista vastaavat kunnanhallituksen mukaan uusimpien asemakaavoitettujen alueiden ja vireillä olevien asemakaavahankkeiden maankäytöllisiä tavoitteita ja kaava-alueita muun muassa Metsämantereen alueella, Suomelantien pohjoispuolisilla alueilla ja Lammasniemen alueelle.
− Alueiden mahdollista liittämistä vesihuollon toiminta-alueisiin tulee tarkastella muun muassa alueiden asemakaavatilanteen, yhdyskuntateknisen suunnittelu- ja toteutusaikataulun sekä tontinluovutukseen liittyvien tavoitteiden pohjalta. Metsämantereen ja Savelanmetsänhelmen asemakaavat ovat lainvoimaisia, Vesilahden kunnanhallitus lausuu vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen päivityksestä tekniselle lautakunnalle antamassa lausunnossa.
Lammasniemen asemakaavan hyväksymispäätöksestä valitettiin Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen, ja hallinto-oikeus totesi, että päätös on kuntalain vastainen. Vesilahden kunta ei hakenut oikaisua hallinto-oikeuden päätökselle. Myös Rahoisten asemakaavan valmistelu on kunnassa lopetettu.