Kansalliskirjailija Aleksis Kiven vuosipäivä meni jo, joten seuraavaa odotellessa. Mieleeni putkahti silti muistelo puolentoistasadan vuoden takaisesta kirjailijasta ja hänen kuvauksestaan silloisten jengien eli kyläkuntien nuorten miesten välisistä suhteista.
Helsingissähän jengien keskinäinen ja väkivaltaiseksikin äitynyt välienselvittely on arkipäivää. Sen alakulttuurinen ilmentymä, gangsta rap, on noussut somealustoille uhittelumuodoksi, jolla pyritään vähintään murentamaan kilpailevan jengin itsetuntoa.
Ennen muinoin, siis Aleksi-vainaan aikoihin, oli myös eteläisen Hämeen kylissä nuorten miesten välistä kahnausta. Naapurikylässä Toukolassa asui luovia hammastelijoita. Silloisen root gangstan kohteena pidettiin Jukolan veljessarjaa − näiden erilaisuudesta huolimatta tai juuri sen vuoksi.
Gangstassa kehotettiin aluksi kaikkia yhtymään rapin poljentoon: ”Kiljukoon nyt kaikkein kaula, koska mielin virren laulaa…” Ja niinhän rap-artistien konsertissa tapahtuu tänäkin päivänä. Tekstit ovat varsin tuttuja alaa tunteville ja riimeissä mukana ollaan koko keholla.
Alun yllytyksestä Toukolan oma gangsta rap pro siirtyy kuvailemaan Jukolan veljeksiä aivan astrologisiin sfääreihin: ”Tähtiä kuin otavassa poikia on Jukolassa, laiskanpulskeja jallii”. Ja vahventava refrängi eli kertosäe jalleista vielä toiseen kertaan päälle.
Sitten alkaa varsinainen yksityiskohtainen pilkka. Osumia saa ottaakseen jokainen jukolalainen, vanhimmasta nuorimpaan. Juho Juhani pauhaa niin ankarasti, että pirtti roikkaa. Tuomas seisoo niinkuin tammi veli Aapon saarnatessa Aaprahammin lailla. Simeonin, tuon syntisen saatanan kurjan, liuhuparta saa kyytiä. Samoin käy Timon tavalle sylkäistä mausteet padassa kuohuvaan hernesoppaan. Kaksoisveli Lauri puolestaan tonkii nummia ihan metsäsikana eli mäyränä.
Eipä jää maininnatta Eerokaan. Hän on veljessarjan nuorin hännänhuippu, ”pikku-Eero liukas luikku”. Eero lienee ollutkin jengien keskinäisessä sananvaihdossa oikea ”tiuskea rakki” jopa Toukolan rap-artistin harmiksi asti.
Eeron progressiivinen rappisuoni pulppuaa myös kotioloissa. Isoveljensä Eero nimeää Jussi jassi jauhokuonoksi, porsaanpahnan pöllyttäjäksi ja sikolätin lämmittäjäksi. Mutta hyvässä hengessä toki ja Juhanin itsensä luvalla tahdittamaan tätä vanhinta veljeä sahtipäissään tanssimaan ryssää eli ripaskaa.
En ole vielä perehtynyt helsinkiläisjengien gangsta rap fight spiritiin. Uutistiedoista päätellen se on ollut seurausvaikutuksiltaan vähintään Toukola-Jukola -henkinen. Asenteet sekä käytetyt aseet ovat oikeuden tutkinnassa olleet vain tätä päivää eli astetta kovempia kuin eteläisessä Hämeessä Aleksin aikaan.
Gangsta-arvojen varhaisia juuria ei Suomesta ole puuttunut kuten esimerkit Nurmijärven metsärosvoista osoittavat. Aleksikin tunsi isosetänsä Matti Stenvallin metsäsissihistorian. Samalla vuosisadalla rötöstelivät eteläpohjanmaalaiset Härmän häjyt. Muita maakunnan asukkaita terrorisoineet nuoret isännät ja isäntien rengit edesottamuksineen ovat säilyneet lauluperinteen kautta nimihenkilöitä myöten. Sata vuotta sitten pääkaupungin ”sakilaiset” ja myöhemmät 1950-luvun ”lättähatut” saivat pukeutumisellaan, tanssityylillään, väkivaltaisella käytöksellään sekä röyhkeällä suunsoitollaan aikaan aivan nykyisiä vastareaktioita.
Eipä siis ihmisen kehityshistoriassa paljoakaan uutta parin vuosisadan ajalta. Jukolan veljekset tekivät lopulta sovinnon oman kyläyhteisön kuten myös Toukolan jengin kanssa. Nykyisille ja tuleville jengiläisille voi toivottaa onnea elämään samoilla sanoilla kuin Aleksis Kivi kesyyntyneelle ”jalolle sonnikarjalleen” pääteoksensa lopussa:
”Se kulki rauhaisesti puolipäivän korkeudelle ylös ja kallistui rauhaisesti alas illan lepoon monen tuhannen, kultaisen auringon kiertoessa.”
Ahti Granat
