Tiedossa joulu yksin? Voit silti nauttia siitä!

Anne Sällylä.

 

Millainen on oikea joulu, onko sitä olemassakaan?

Jouluun liittyy vahvoja odotuksia. Kymmenet tuhannet suomalaiset viettävät joulun yksin, monet tahtomattaan.  Monia yksinäisiä joulu ahdistaa jo etukäteen. Toisille joulunvietto yksin voi olla oma tietoinen valinta.

Yksin oleminen ei aina merkitse yksinäisyyttä, vaan yksin oleminen ja yksinäisyyden kokeminen ovat eri asioita.

Minulle joulu merkitsee muun muassa ansaittua lepoa ja hyvää ruokaa. Jouluni on nyt erilainen kuin silloin, kun lapset olivat pieniä.  Perinteisesti seuraan televisiosta, kun Turku julistaa joulurauhan Brinkkalan talon parvekkeelta. Käyn myös viemässä kynttilän poisnukkuneiden haudalle.

 

Yksinäisyys on hyvin tavallista; joka kolmas meistä kokee itsensä yksinäiseksi. Viime aikoina on puhuttu paljon vanhusten yksinäisyydestä, mutta yksinäisyys koskettaa myös meitä muita jossakin vaiheessa elämää. Syitä on monia.

Ihmissuhteiden puute aiheuttaa yksinäisyyttä. Vanhemmalla iällä läheisten verkosto ympäriltä harventuu. Lapset voivat asua kaukana ja oma heikentynyt kunto estää menemisen ihmisten pariin. Vanhemmalla iällä voi olla vaikeaa solmia uusia ihmissuhteita, eikä ole ketään läheistä ystävää, kelle jutella.

Parisuhteessakin voi kokea yksinäisyyttä. Nuorten yksinäisyys voi liittyä ujouteen, porukassa ahdistaa tai esimerkiksi elämäntilanne on opiskelun takia muuttunut.

 

Ehkä huonoin vaihtoehto yksinäiselle on, että jää sänkyyn peiton alle murehtimaan tilannetta.  Siksi on viisasta, että nousee ylös ja tekee asioita – myös jouluna. Tärkeää on olla aktiivinen ja etsiä toisten seuraa, vaikka se ei ole helppoa. Käynti joulutorilla voi vähentää yksinäisyyden tunnetta.

Ikävää tunnetta voi lievittää myös muita auttamalla. Joulun aikaan on tarjolla paljon konsertteja ja porukassa voi laulaa kauneimpia joululauluja.

Liikunta on hyvä lääke moneen vaivaan. Jos nautit ulkoilusta, niin mene lenkille.

Somista koti kauniisti eli käytä näköaistia, laita kynttilöitä sekä tuoksuja. Voit myös tehdä jouluruokaa ja herättää makuaistit. Saunan lämpö rentouttaa ja tuo ainakin minulle onnellisuuden tunteen. Some on täynnä ihania joulukuvia. Ei kannata vertailla ja miettiä sitä, että toisilla on enemmän ihmisiä ympärillä, vaan kannatta keskittyä niihin asioihin, jotka itse tuntee mieluisiksi. Sosiaalinen media voi tarjota uusia kontakteja, mutta toisinaan virtuaalinen maailma voi myös lisätä yksinäisyyttä.

Apua kannattaa hakea. Jos mieliala alkaa olla pidemmän aikaa maassa, kannattaa rohkeasti mennä juttelemaan psykologille tai lääkärille.

 

Ihmisen ikävä toisen luo, laulaa Mikko Alatalo. On luonnollista kaivata toisen ihmisen läheisyyttä, hyväksyntää ja yhteenkuuluvuutta. Itseään ei kannata soimata yksinäisyydestä, vaan hyväksyä se ja olla armollinen itselleen.

Entä miten voisimme omalla toiminnallamme lievittää toisen yksinäisyyttä?  Huomaammeko edes yksinäiset ihmiset ympärillämme? Pienilläkin kohtaamisilla: silmiin katsomisella, hymyllä, muutamalla ystävällisellä sanalla ja hyvän joulun toivotuksella voi olla jopa käänteentekevä merkitys yksinäisen ihmisen elämässä. Yksikin myönteinen ihmissuhde voi katkaista yksinäisyyden kierteen ja kannatella eteenpäin elämässä.

Ole itsesi paras kaveri ja nauti joulusta.

 

Anne Sällylä

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?