Sähkökatkossa vettä ei kannata valuttaa viemäriin tulvimisriskin vuoksi – WC:n huuhtelua pitäisi välttää

Vessa kannattaa jättää vetämättä ja kerätä hanasta laskettu vesi ämpäriin, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö neuvoo.

Sähkökatkon aikana tulee välttää veden valuttamista viemäriin, jotta vältyttäisiin viemärien tulvimiselta, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö muistuttaa.

Sähkökatkon aikana vedentulo voi jatkua jonkin aikaa tai loppua heti.

– Vedentulo jatkuu normaalisti tai hieman heikommalla paineella useimmissa kotitalouksissa lyhyen sähkökatkon, esimerkiksi kahden tunnin ajan. Katkon aikana vettä saa käyttää juomavetenä normaalisti, eikä katkos vaikuta veden laatuun, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön varautumisen asiantuntija Essi Kulju kertoo.

 

Lyhytkin sähkökatko vaikuttaa kuitenkin jätevesihuoltoon, sillä veden siirtämiseen jätevedenpuhdistamoille käytetään sähköllä toimivia pumppuja, jotka pysähtyvät katkon ajaksi.

Jos pumppua ei ole varustettu varavoimalla, ei jätevesi pääse katkon aikana liikkumaan putkessa eteenpäin.

– Veden laskemista viemäriin tulee katkon aikana välttää, jotta viemäriverkoston jätevedet eivät aiheuta ylivuotoja ympäristöön tai viemärien tulvimista kiinteistöihin, Kulju sanoo.

 

Lyhyen sähkökatkon aikana ei tule käydä suihkussa tai kylvyssä. Vessan vetäminen tulisi suorittaa vasta sähköjen palauduttua.

Myös muuta runsasta vedenkäyttöä tulee välttää.

– Vaikka vettä voi sähkökatkon aikana edelleen tulla, tulisi kotiin silti varata juomavettä pulloissa kaikille kotitalouden jäsenille. Pitkässä sähkökatkossa myös vedentulo loppuu, ja silloin on hyvä olla varalla vettä 6–10 litraa henkilöä kohden, Kulju opastaa.

Lisäksi kotiin tulisi varata puhtaita kanistereita.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?