Laulussa sanotaan: ”…entinen taakse jää. Mitä on eessäpäin, sitä en vielä nää.” Jukka Kuoppamäki oli lähes kolmekymmentä vuotta sitten oikeassa näissä kahdessa ensimmäisessä asiassa: kiskot vievät ja tuovat siihen ilmansuuntaan, mihin ne aikoinaan ja myöhemminkin on linjattu tai tullaan linjaamaan. Hän ennakoi myös entisen säilyttämisen turhuutta sekä tulevaisuuden näkymien hahmottamisen vaikeutta.
Eipä tiennyt Jukka tämän ennustuksensa tulevan yhteiskunnallisen keskustelun aiheeksi jo 2000-luvulla. Valtiovarainministeriö lausui äskettäin julki sen, minkä suurin osa järkevistä kaduntallaajista jo tiesi: tunnin rata linjauksineen on typerä ja veronmaksajille ylettömän kallis. Sen jatkoselvitys ei ole siihen uhrattujen eurojen väärti, vaikka siihen näyttäisi haluja olevankin.
Kulutetut aasinsillat hulppeasti ylittävien digiloikkien aikakautena voi perustellusti hakea yhteyksiä vuosisataisesta rautatiehistoriasta tähän päivään. Keskustelua seuratessa tulee mieleen varhaisin kaunokirjallinen näkökulma junakyydin uutuudesta ja autuudesta, minkä kokivat Matti ja Liisa Lapinlahden syrjäseuduilta. Tämän yksilökohtaisen mullistuksen sivujuonineen puki sanoiksi kirjailija Juhani Aho.
Mitäköhän Matti ja Liisa olisivat tuumanneet esimerkiksi siitä, että joku ministeri Helsingissä olisi esittänyt tunnin radan uutta linjausta Lapinlahden maisemiin vaikkapa Matin ja Liisan kotitilan maiden läpi? Näiden kansalaisten ensimmäisellä junamatkalla epäluulo valtion virkakoneiston edustajiin oli jo riittävällä koetuksella.
On monia visioita, joita voidaan perustellusti kannattaa niiden vaatimista mittavista investoinneista huolimatta. Suomi-ratahanke ei kuulu niihin eikä ole koskaan kuulunutkaan. Kaikkein selvimmin se käy ilmi ainakin kahdesta jo julkistetusta seikasta: linjaus aiheuttaisi luonnolle sekä asutukselle korjaamattomat ja korvaamattomat tuhot. Lempäälän kohdalta tehtynä se selkeästi osoittaa muidenkin radanvarsikuntien aseman hankkeessa. Reaaliseksi hyödyksi joillekin osoittautuisi vain Tampereen ja Helsingin välisen parinkymmenen minuutin matka-ajan säästö.
Poliittiseen yksimielisyyteen päästäneen tunnin rata-hankkeen turhuudesta, kiitos vvm:n selvityksen. Mentäköön siis visioinnissa realistisemmalle tasolle: Suomen geopoliittinen asema ei ole muuttunut, mutta paljon muuta on. Kansallinen varautuminen puoltaa ratahankkeiden valmistelua Jäämeren ja Atlantin suuntaan, yhteispohjoismaisella twistillä vahvistettuna.
Itämeri ei varmuudella ole enää se rauhanmeri, johon joskus männävuosina ehkä uskottiin. Maamme on ulkomaisesta tuonnista ja viennistä riippuvainen. Oman tulevaisuutensa kannalta Suomi osoittaisi viisautta tutkia ja toteuttaa pohjoiset ja länsiluoteiset väylävaihtoehdot linjauksineen.
Kiireisille Helsinkiin haluajille voi suositella vaikuttamista esimerkiksi pääradan henkilöliikenteen toimivuuteen ja sujuvuuteen. Vaihtoehtoja kulkupelivalikoimissa kyllä on, jos oikein on hoppu.
