”Sijoittaminen on yksinkertaista muttei helppoa”, on maailman menestynein sijoittaja Warren Buffett joskus todennut. Sijoittamisen perusperiaatteet eivät totisesti ole kovin vaikeaselkoisia, eikä sijoitusmenestys kaadu asioiden monimutkaisuuteen.
”Sijoittajan suurin ongelma ja hänen pahin vihollisensa on sijoittaja itse”, kuten Buffettin oppi-isä Benjamin Graham on osuvasti muotoillut.
Vaikka sijoittaja olisi lukenut läksynsä ja tietäisi, miten kannattaa sijoittaa, käytännön toteutus voi olla jotain ihan muuta. Sijoittajien käyttäytyminen ei aina ole rationaalista, vaan erilaiset kognitiiviset vinoumat ohjaavat ajattelua. Siksi sijoituspäätökset voivat olla virheellisiä.
Ihmisellä on vakiintuneita taipumuksia käyttäytyä tietyllä tavalla tietynlaisissa tilanteissa, eivätkä taipumukset useinkaan johda ihanteelliseen lopputulokseen. Vaistojensa varassa toimiva sijoittaja useimmiten häviää rahaa.
Mitä pidempään olen sijoittanut, sitä vakuuttuneemmaksi olen tullut siitä, että Buffett ja Graham ovat oikeassa. Sijoitusmenestys ei ratkea taskulaskimen näytöllä, vaan sijoittajan oman mielen syvimmissä sopukoissa.
Parhaiten pärjäävät sijoittajat, jotka eivät astu oman mielensä virittämiin ansoihin, vaan kykenevät toimimaan rationaalisesti kaikissa mahdollisissa tilanteissa.
Jotta tämä onnistuu, sijoittajan tulee ensin tunnistaa, millaisiin ansoihin on mahdollista astua. Tämän jälkeen ansat pitäisi opetella kiertämään mahdollisimman kaukaa.
Sijoittajien käyttäytymisen tutkimuksessa uraauurtavaa työtä ovat tehneet erityisesti Daniel Kahneman, Amos Tversky ja Richard Thaler. Heidän työnsä tuloksia on popularisoitu useissa sijoittamista käsittelevissä kirjoissa, joista tunnetuimmat lienevät Burton Malkielin A Random Walk Down Wall Street ja William Bernsteinin The Four Pillars of Investing.
Esittelenkin seuraavaksi joukon yleisesti tunnettuja psykologisia ansoja ja sudenkuoppia, joiden väistäminen voi parantaa sijoittajan tuottoja melkoisesti.
Yli-itsevarmuus: Terve itsevarmuus on vain hyvästä, mutta liiallinen luottamus omiin kykyihin tuottaa usein tuhoa sijoitussalkussa. Hyvin menneitä sijoituksia on helppo pitää osoituksena omasta osaamisesta, vaikka todellisuudessa kyse voi olla puhtaasta tuurista. Liiallinen itsevarmuus voi johtaa liian suureen riskinottoon. Ellei kyse olekaan taidosta, riskit realisoituvat ennemmin tai myöhemmin. Liikaa itseensä luottavan sijoittajan salkku on usein heikosti hajautettu ja osakkeilla käydään kauppaa turhan tiheästi.
Vahvistusharha: Ihmisellä on taipumus nähdä ympärillään merkkejä, jotka pönkittävät hänen itsevarmuuttaan. Yli-itsevarmuus johtaakin yleensä myös vahvistusharhaan, joka saa sijoittajat kiinnittämään huomiota asioihin, jotka tukevat heidän uskomuksiaan. Vahvistusharhojen voittamiseksi sijoittajan kannattaa olla avoin uusille ajatuksille ja etsiä aktiivisesti myös vastakkaisia näkemyksiä.
Tappiokammo: Tappio tuntuu ihmisistä monin verroin pahemmalta kuin mitä vastaavan suuruinen voitto tuottaa mielihyvää. Sijoittajien kohdalla tämä johtaa miinuksella olevien osakkeiden pitämiseen ja plussalla olevien myymiseen. Tappiota ei haluta myöntää, vaikka kurssilaskulle olisi järkiperusteet. Yleensä tästä seuraa, että salkku alkaa täyttyä ”putoavista puukoista”. Fiksumpaa olisi toimia juuri päinvastoin eli pitää kiinni menestyjistä ja myydä luuserit pois nopeasti.
Riskin karttaminen: Tappiokammo johtaa tyypillisesti myös siihen, että sijoittaja karttaa riskiä enemmän kuin olisi perusteltua. Suurin osa ihmisistä ei sijoita osakemarkkinoille lainkaan, koska rahojen menettäminen pelottaa. Pääomaturvatut sijoitustuotteet tuntuvat monen mielestä houkuttelevilta, vaikka ne eivät olisikaan optimaalisin vaihtoehto sijoittajan tarpeisiin.
Viimeaikaisuusharha: Ihminen painottaa päätöksenteossaan viimeaikaisia tapahtumia. Tämä liittyy ominaisuuteemme muistaa lähihistoriassa tapahtuneet asiat paremmin kuin kauempana menneisyydessä olevat. Ihminen on taipuvainen uskomaan viimeaikojen trendien jatkuvan myös tulevaisuudessa. Sijoittajat ostavat kalliilla syklin huipun tähtiosakkeita ja siirtävät pääomiaan pois huonosti tuottaneista kohteista. Menneet tuotot on kuitenkin käärinyt jo joku toinen, eikä niihin enää nykyhetkessä pääse käsiksi. Fiksuinta olisi pitäytyä pitkän aikavälin sijoitussuunnitelmassa.
Katumuksen pelko: Katumus on tunnereaktio, joka johtuu huonosta päätöksestä. Kun on kyse sijoittamisesta, hyviä päätöksiä ei voi erottaa huonoista pelkän lyhyen aikavälin lopputuloksen perusteella. Sijoittamisessa hyvä päätös voi johtaa lyhyellä aikavälillä huonoon lopputulokseen ja päinvastoin. Kyse on tällöin vain tuurista, hyvästä tai huonosta. Päätösten todellinen laatu alkaa näkyä vasta pidemmällä aikavälillä. Koska totuudenmukaisen palautteen vasteaika on pitkä, sijoittaja saattaa kokea katumuksen tunteita ihan ilman syytä. Pahimmassa tapauksessa sijoittaja muuttaa sijoitusprosessiaan pitkän aikavälin tuottojen kannalta epäoptimaaliseksi.
Ankkuroituminen: Kun markkinoille kantautuu uutta tietoa, sijoittajat pyrkivät suhteuttamaan sen johonkin aiempaan viitepisteeseen. Osake saattaa tuntua kalliilta, jos sijoittaja on onnistunut ostamaan sitä aiemmin halvemmalla. Aiemmasta ostohinnasta muodostuu ankkuri, johon sijoittaja alkaa verrata osakkeen myöhempää kehitystä. Todellisuudessa osake saattaa noususta huolimatta olla aiempaa halvempi ja hyvä sijoitusmahdollisuus voi jäädä käyttämättä. Kurssinousu on todennäköisesti seurausta yhtiötä koskevasta positiivisesta uutisesta. Jos yhtiön tulos on parantunut, osakkeesta kuuluukin maksaa aiempaa enemmän.
Jarkko Aho
Kirjoittaja on yksityissijoittaja ja sijoituskirjailija
