Lempäälän Kalevalaiset juhli – Jorma Nytorp lakitettiin vuoden Väinämöisenä

Jorma Nytorp valittiin vuoden 2023 Väinämöiseksi. Kirsti Isotalo ja Tuula Tuominen onnittelemassa. Kuva: Eeva Nytorp

Vuonna 2003 Lempäälään perustettiin uusi paikallisyhdistys Kalevalaisten Naisten Liitolle. Kahta vuosikymmentä juhlittiin 5. maaliskuuta Lempäälän Nuorisoseuratalolla ja samalla vietettiin
Kalevala-juhlaa.

Yhdistys löysi nopeasti paikkansa seudun yhdistys- ja kulttuurikentässä. Ensiksi järjestettiin suurisuuntainen Larin Paraske -juhla. Runonlaulaja Paraske eli Sakkolassa, jossa monella täkäläisellä on karjalaisjuurensa.

Mutta karjalaisuus sinänsä ei ole Lempäälän Kalevalaiset ry:n ydintä. Kun Lempäälä ja Vesilahti ovat ikiaikaisia asuinseutuja, omaakin perinnettä riittää tarunomaisista paikannimistä alkaen. Tietysti arvostetaan myös Kalevalaa, Kanteletarta sekä muiden maiden kansankulttuuria. Kansanrunouden, perinteen ja nykyelämän yhteys havainnollistui tällä kertaa kolmessa
kertomuksessa veneen teosta.

Kalevalan version lausui Paula Potinkara, ja omasta työstään kertoi veneenrakentaja Jorma Nytorp. Kuultiin myös Kantelettaren Veneenrakennus-runo. Kaikki kolme tarinaa alkoivat puun valinnalla.

– Paras ainespuu kaadetaan tammi-helmikuussa ja alakuun aikaan, valisti Jorma Nytorp.

Toinen käytännön neuvo: Puuvene kannattaa laittaa talviteloille oikein päin, ei kumottuna. Toki vene pitää peitellä huolellisesti pressuilla.

Riitta Mäkinen totesi historiakatsauksessaan, että yhdistyksellä on säännöllinen vuodenkierto: on Kalevala-juhla, vuosikokous, kesällä retki, kansallispukutuuletus tai molemmat ja syksyllä kekri-ilta. Äskeinen kansallispukuhiihto voi saada jatkoa. Mutta sisältöjä varioidaan. Rattoisa seurustelu kuuluu myös ohjelmaan.

Melkein kaikki tilaisuudet ovat avoimia ja maksuttomia, yhdistys on siis hyvin ulospäinsuuntautuva, lisäksi jalkautuva. Yleisötilaisuuksia on pidetty yli 20 sisätilassa, mikä varmaan on seudun
yhdistysten ennätys. Retkikohteet vielä päälle.

Vuoden Väinämöinen on yhdistyksen aivan oma idea. Naispitoinen hallitus nimeää sellaiseksi luovuudellaan kunnostautuneen seudun miehen. Viidennentoista Väinämöislakin aplodien kera sai
Jorma Nytorp.

Riitta Mäkinen

Yhdistyksen tähänastiset neljä puheenjohtajaa santsaavat juhlan perinneherkkuja. Aikajärjestyksessä oik. Outi Nieminen, Päivi Korteniemi, Kirsti Isotalo ja Tuula Tuominen. Kuva: Riitta Mäkinen