
Moision koulun 3A-luokka jätti kuntalaisaloitteen hävikkiruuan myymisestä. Aloitteen kirjurina toimi opettaja Laura Miinalainen. Kuva: Joonas Leskinen
Pirkkala aloitti kouluruualta ylijäävän ruuan myynnin, uutisoi Pirkkalainen-lehti maaliskuussa. Uutinen huomattiin myös Lempäälän Moision koulun 3A-luokalla.
Siinäpä ideaa, luokka tuumasi.
Opettaja Laura Miinalainen päätti tutustuttaa oppilaansa kuntalaisvaikuttamiseen.
Miinalainen jätti luokan nimissä 30. maaliskuuta kuntalaisaloite.fi-verkkopalveluun aloitteen, jossa esitetään ylijäävän kouluruuan myyntiä Lempäälässä.
Pirkkalassa ruuan osto tapahtuu hävikkiruokaa välittävää ResQ-puhelinsovellusta käyttäen. Ruuan kilohinta on muutamia euroja ja myynnistä saadut rahat menevät kunnan ruokapalveluille. Moni siis hyötyy: ruuan ostaja, kunta ja ympäristö.
Hävikkiruokaa myytiin Pirkkalassa kahden ensimmäisen viikon aikana melkein tuhat annosta ja se tuotti 1 600 euroa.
– Ruokahävikkiä pyritään Moision koulussa jo nyt minimoimaan. Lapsia muistutetaan, että ruokaa otetaan vain sen verran kuin jaksetaan ja lautaset syödään tyhjiksi, mutta kyllä noin 700 oppilaan koulussa ruokahävikkiä silti syntyy. Joskus vähemmän, joskus enemmän, mutta aina ruokaa jää, Miinalainen toteaa.
Aloite tulee Miinalaisen mukaan verkkopalveluun näkyville lähiaikoina. Aloite ei näkynyt vielä perjantaina 31. maaliskuuta palvelussa, sillä kaikki aloitteet esitarkastetaan ennen niiden julkaisemista.

– Kaikki mitä voidaan tehdä ympäristön eteen, on tärkeää, Adam Väyrynen sanoo. Kuva: Joonas Leskinen
Ruokahävikki on ollut 3A-luokassa vahvasti esillä maaliskuun kahtena viimeisenä viikkona, sillä kestävään kehitykseen tartuttiin koko koulun voimin.
Koululla on käsitelty teemaviikoilla kestävää kehitystä monella tavalla eri oppiaineissa. Kyseessä on monialainen oppimiskokonaisuus.
Koulussa on esimerkiksi tehty kierrätysmateriaaleista askarteluja ja roskaamisesta sarjakuvia sekä järjestetty vaihtotoreja. 5.-luokkalaiset työstivät jopa rap-kappaleita kestävän kehityksen teemoista. Lempäälän lukion ilmastosoturit myös vierailivat koululla kertomassa kierrätyksestä.
– Teema on motivoinut lapsia, erityisiä kannustimia ei ole tarvittu. Kestävä kehitys on tärkeä aihe nostaa jalustalle, Laura Miinalainen sanoo.

Miksi ruokahävikin vähentäminen on tärkeää? – Että luonto ei mene huonoksi, eikä eläimille ja meille ihmisille tule huonoja vointeja, Nella Lehto sanoo. Kuva: Joonas Leskinen
Kysytäänpä lapsilta, mitä he itse tuumaavat ruokahävikistä. Adam Väyrynen sanoo, että ruokahävikkiä pitää vähentää, ”ettei luonnolle kävisi mitään pahaa”.
Vilmer Tapanainen kertoo, että ruokaa ja raaka-aineita kuljetetaan autoilla ja se kuluttaa bensaa.
– Jos ruokaa ei syödä kokonaan, siinä ei ole järkeä, hän toteaa.
– Ainesosia pitää ostaa ja ne menevät hukkaan, jos ruokaa heitetään roskiin, Anna Hietakangas sanoo.
Viimeisimmät kommentit