Olisiko vanhempien aika ottaa kantaa varhaiskasvatuksen henkilöstön vaihtuvuuteen? Monet ovat huolissaan ja syystä. Tutun henkilöstön jatkaminen omissa ryhmissään lisää turvallisuutta ja viihtyvyyttä.
Syksyisin henkilöstön tuttuus auttaa lapsia sopeutumaan päiväkotiarkeen kesälomien jälkeen. Tiimien yhteishengen hioutuminen ja sisäinen tehtävien jako on tärkeä tekijä työn organisoinnin ja yhteisen kasvattajakulttuurin rakentumisen ja työn sujuvuuden kannalta.
Lempäälän kunta ei ole profiloitunut pysyvyyden vaalijana, päinvastoin kunta vaihtaa henkilöstön työpisteitä ja tekee vaihtoja jopa kesken toimintakauden. Joskus syyt ovat pakottavia ja hyväksyttäviä, mutta aiheuttavat myös ihmetystä ja mielipahaa. Siirto toiseen yksikköön on usein enemmän määräys kuin vaihtoehto.
Päiväkodeissa on palkattua kiertävää henkilöstöä. Lisäksi erilaisten hankkeiden puitteissa on värvätty määräaikaista henkilöstöä. Se tuo lisäosaamista ryhmiin esimerkiksi lukutaidon kehittämisen ja digitaitojen osalta. Määräaikaiset (resurssi)työntekijät ja päälle liimatut projektit merkitsevät työn lisääntymistä, silppuisuutta ja työntekijöiden vaihtuvuutta.
Varhaiskasvatuksessa on henkilöstöpula. Vuoden 2018 uudistus vaatii, että 2/3 ryhmän aikuisista tulee olla korkeakoulutettuja vuoteen 2030 mennessä. Käytännössä varhaiskasvatuksesta puuttuu noin 6 000 koulutettua työntekijää. Alalla ei ole veto- eikä pitovoimaa.
Matalasta palkkatasosta puhutaan paljon. Lempäälässä päiväkodin opettajan lähtöpalkka on vuosia ollut 2 550,86 euroa. Onko se missään suhteessa työn vaativuuteen?
Varhaiskasvatus tähtää lasten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Toistuvuus ja pysyvyys luo läheisyyttä, jatkuvuutta ja turvaa. Käyttö- ja täyttöastevaatimukset johtivat henkilöstön pysyvyydestä tinkimiseen. Kasvattajia ja lapsia siirrellään päivittäin. Asiasta puhutaan ”retkeilynä” ja perustellaan yhteisöllisyydellä, vaikka henkilöstöä on liian vähän.
Lapsiryhmien välisiä ystävyyssuhteita voi vaalia ylittämällä ryhmärajoja, jolloin se tapahtuu lasten ehdoilla. Ei rahan. Työntekijöiden pidempiaikaisia siirtoja ei voi pudotella hallinnon puolelta tutustumatta työpisteen tilanteeseen. Siirtely koettelee henkilöstön työhyvinvointia ja työviihtyvyyttä, eivätkä ylimalkaiset työhyvinvointikyselyt kerro koko totuutta. Joku voi saada kesän yli aikaa tottua siirtoon, toinen päivän. Henkisen energian uudelleen suuntaamiseen tarvitaan aikaa.
Henkilöstön tietotaito ei ole keskenään vaihtokelpoinen, toiset ovat vahvempia pedagogeja, toisilla sujuvat titaniat ja taulukot. Perehdytys sakkaa lähes joka osa-alueella. Siirto vaatii henkisiä voimavaroja, joustavuutta ja motivaatiota. Perinteistä kiltteyttä ja sopeutuvaisuutta pidetään itsestään selvänä. Miten niin voi olla? Miten arvokas henkilöstöresurssi on?
Mitä henkilöstö hyväksyy ja tekee ilman erilliskorvausta? Mihin saakka joustaa, venyy ja sinnittelee? Pitääkö olla kiltti? Kohteleeko muutos kaikkia oikeudenmukaisesti Huomataanko hyvä henkilöstön suhteen?
Päiväkodin aikuinen huomioi lapsen ja hänen vahvuutensa. Pitkäaikainen hoitosuhde kannattelee ja tukee lasta, joka tuntee olevansa osaava ja tärkeä. Vanhempien luottamus kasvattajaa kohtaan rakentuu ajan mittaan. Pysyvyys on vaihtunut jatkuvaan muutokseen. Samalla keskittymishäiriöt ovat lisääntyneet. Tukea tarvitsevat lapset ovat erityisen herkkiä vaihtuvuudelle.
Erityistä tukea tarvitsevien lasten kohdalla voi katketa vuosia jatkunut hyvä kehitys ja työntekijän herkkä yhteys lapseen sekä toimiva yhteistyö kodin kanssa. Erityisherkkä lapsi voi itkeä tuntikausia vaikka vaan aamupäiväksi tehtyä siirtoa.
Olin vuosia varhaiskasvatuksen opettajana Lempäälässä ja myös esiopetuksen opettajana, mutta työn kuormittavuus ajoi sijaistamaan. Reilusti yli vuoden ympäri Pirkanmaata kulkeneena näin hyviä asioita ja sitten huonompia; kiirettä, liian suuria lapsimääriä ja suoranaista kaaosta, kuin lapsen etu olisi jätetty tai jäänyt sivuun.
Kohtasin mittavan skaalan niin sanottua sijaiskohtelua, jossa työehdot vaihtelevat ja oma osaaminen ja ammatillisuus jäävät kovin vähäiselle hyödyntämiselle. Ja häiritsevä ulkopuolisuuden tunne on läsnä.
Viime syksynä hain Lempäälän kunnan tehtäviin. Yllättäen työpiste vaihtui toiseksi kuin mitä oli kerrottu. Toisella kerralla hakemus jäi hyllylle, vaikka täytin vaatimukset.
Kunnan rekryprosessit ihmetyttävät. Päätökset tulevat kuin tyhjästä ja asiat muuttuvat. Lempäälän kunta ketjutti työsopimuksia lähes 8 vuoden ajan; olin töissä toimintakaudet ja kesät yksinhuoltajana ilman työtä. Työ sinällään oli palkitsevaa ja vuodesta 2011 minulla on ollut ilo tutustua moniin ihaniin perheisiin ja heidän lapsiinsa.
Viime viikolla olin kotona sairaana. Sain puhelun Kangasalta, paikasta, johon hain kuntarekryn kautta. Iloinen ääni kysyi, olinko edelleen vapaana ja kiinnostaisiko esiopettajan pesti. Kerroin, etten juuri nyt ole kunnossa, mutta kuulostaa hyvältä. Iloinen ääni toivotteli toipumisia ja pyysi palaamaan.
Ei tullut kutsuja siivilöihin eikä suodattimiin, ei haastatteluihin, vaan tuli suora työtarjous. Näkemättä. Sen enempää kuulematta. Jäi niin positiivinen mieli, että tunsin tervehtyväni. Palasin.
Mietin rekrytointiprosesseja kasvatusalan ammattilaisuuden näkökulmasta. Kun on koulutusta ja osaamista, niin mihin tarvitaan monia haastatteluja ja sitä ja tätä seulaa ja siivilää.
Kokoontumista vasta valmistuneiden kanssa, joiden tietotaito on korkeaa tasoa, mutta kokemus ohuempi. Hakijoilla on eri lähtötilanne, mutta hakuprosessi on usein sama. Se on epäkohta.
Miksi rekryprosessi on hidas ja kangerteleva? Eikö työvoimapulassa koulutetun ja kokeneen opettajan pitäisi itse kilpailuttaaa työnantajia keskenään ja valita se, joka tarjoaa parhaat edut? Ihan niin kuin kaikissa muissakin hommissa työmarkkinoilla on tapana?
Koko varhaiskasvatuksen rakennetta pitäisi ravistella. Lopettaa nunnukointi! Puhua asioista oikeilla nimillä eikä vedota kutsumuksiin. Päiväkoti on työpaikka niin kuin muutkin työpaikat.
Pitäisi mitoittaa työtehtävien määrä ja vastuut. Kuormitusta ei voi lisätä! Tauoksi ei kelpaa vessakäynti. Venyminen pitää lopettaa ja osaamisesta pitää saada rahaa.
Päiväkodin työntekijät ansaitsevat ilmaisen aterian sen sijaan, että ruokaa heitetään koko ajan hukkaan. Lomien myöntäminen pitäisi olla joustavampaa ja nopeampaa. Inkluusiomalli ei toimi ellei ole resursseja. Taitavasti kirjoitetut paperit eivät riitä lapselle takeeksi tuen toteutumisesta. Johdon ylivallan korostaminen ja vallan keskittäminen yksiin käsiin alkaa olla eilistä päivää.
Tervemenoa lempääläläisen varhaiskasvatuksen ulkokultaaminen kyseenalaisine hankkeineen! Tervetuloa perusosaamisen ja pysyvyyden arvostaminen, jaettu ja osallistava johtajuus ja henkilöstön mielipiteiden ja toiveiden kuunteleminen! Tervetuloa lasten tähtihetket ja hyvä ja turvallinen hoitopäivä tuttujen aikuisten kanssa!
Tarja Haapasaari
Lempäälä
