Se vappujuhla oli kohtalokas. Tamperelainen Lauri Keskinen opiskeli Jyväskylässä Kasvatusopillisessa korkeakoulussa tarkoituksenaan valmistua opettajaksi. Vappuna 1952 Keskinen lähti kämppäkaverinsa Heikki Eerolaisen kanssa viettämään suurta ylioppilaskunnan vappujuhlaa. Pöydät olivat jo täynnä väkeä ja nuoret miehet katselivat paikkoja. Eerolainen huomasi vapaan paikan erään opiskelijanaisen vieressä ja käski Keskistä kysymään, olisiko siinä tilaa.
– Onko tässä paikka vapaana, Keskinen kysyi huomattavan nätiltä Anna-Liisa Lehtoselta.
Lehtonenkin luki luokanopettajaksi samassa opinahjossa, taustakin oli pirkanmaalainen. Lehtonen tuli Tampereen naapuripitäjästä, silloisesta Pohjois-Pirkkalasta.
Lehtonen nyökkäsi ujosti ja Keskinen istui viereensä, eikä enää väistynyt naisen rinnalta. Pariskunta on kulkenut yhtä taivalta nyt yli seitsemän vuosikymmentä. Samana kesänä Helsingissä kisattiin kesäolympialaiset, Armi Kuusela valittiin maailman kauneimmaksi ja jouluna Keskinen ja Lehtonen vaihtoivat kihlat.
– Ihan sattumaa se istumapaikka ei ollut muille kuin minulle. Eerolainen oli tutustunut Lehtoseen urheiluharrastuksissa ja toimi vähän puhemiehenä. Hyvin tehty, Lauri Keskinen nauraa ja kiittelee ystävää hyvästä pelisilmästä.
Kevätlukukauden 1953 päättyessä nuoripari valmistui opettajiksi. Tavoitteena oli saada työpaikka samalta paikkakunnalta. Ensin vietettiin kesä, jonka aikana Lehtosesta tuli Keskinen.
– Meidät vihittiin 28. kesäkuuta Nokian kirkossa. Hääjuhlat olivat melko pienet, mutta siellä laulettiin paljon, Anna-Liisa Lehtonen muistelee kesää.
Rakastunut nuoripari ei viivytellyt naimisiinmenon kanssa. Siihen oli myös käytännön syyt. Vastavalmistuneet halusivat töihin lähelle toisiaan.
– Meillä ei ollut asuntoa tai autoa. Tiesimme, että Tampereelta sillä yhtälöllä olisi vaikea saada yhteistä työpaikkaa, joten katselimme paikkoja ympäristökunnista, Anna-Liisa Lehtonen sanoo.
Pienempien kuntien kouluissa opettajille oli usein tarjolla myös asunto työn puolesta. Tuohon aikaan avopareja kuitenkin katsottiin karsaasti, mutta avioparille yhteisasunto voisi löytyä helpommin. Paikka avautui Vesilahden Koskenkylästä, Ylämäen koulusta.
– Haimme sitä paikkaa, mutta meille sanottiin, että älkää sinne menkö, siellä vaihtuvat opettajat nopeasti, Lauri Keskinen muistelee.
He saivat kuitenkin haluamansa paikan kolmen opettajan Ylämäen koulusta.
Kolmen vuoden jälkeen Viialan keskuskoulusta avautui paikka, jonka Keskiset ottivat vastaan. Koulu oli suuri, sen kansakoulun puolella oli 10 opettajaa ja kansalaiskoulun puolella toinen mokoma. Koulu oli nykyaikainen ja hieno.
– Sen vessassakin kaakelit, koulusta sanottiin, Anna-Liisa Lehtonen nauraa.
Opettajan paikkaa he hakivat, mutta Lauri Keskiselle ilmoitettiin, että hänestä tulee kansakoulun johtaja. He saivat johtajaopettajan asunnon. Akaan vuosina pariskunta sai kolme lastaan.
Johtajaopettajalla ei tuohon aikaan ollut avustavaa henkilökuntaa, joten hallinnolliset tehtävät täytyi hoitaa iltaisin oppituntien päätyttyä. Anna-Liisa Keskinen muistaa, kuinka vanhin tytär illalla nukkumaan mennessään vilkutti ikkunasta koulun kanslian suuntaan ja toivotteli isälle hyvää yötä. Kanslian valo sammui usein vasta iltayöstä.
Akaan jälkeen Keskiset siirtyivät Lempäälään. Lauri sai ensin kutsun koulutoimen johtajan sijaiseksi, Anna-Liisa sai opettajan pestin Lempoisten koulusta, josta hän jäi eläkkeelle vuonna 1991.
Lauri taas vaihteli työmaata Lempäälän kunnan koulutoimenjohtajan ja lääninhallituksen erityistehtävien välillä. Hänet kutsuttiin suunnittelemaan peruskouluun siirtymistä ja sittemmin koulutoimen tarkastajaksi.
Ennen uransa päättymistä hän palasi vielä Kelhon kouluun opettajaksi. Siihenkin oli käytännölliset syyt, vaikka johtajatason pestejä tarjottiin.
– Opettajilla oli sopimus, jolla pääsi eläkkeelle 60-vuotiaana. Johtotehtävissä se olisi tullut vasta kolme vuotta myöhemmin, joten palasin opettajaksi 1,5 vuotta ennen tuota ikää ja pääsin eläkkeelle minäkin.
Keskiset juhlivat lähipiirin kanssa 70-vuotishäitään, joita kutsutaan rauta- tai puuhäiksi. Puuhäiksi kutsutaan myös 5. hääpäivää ja rautahäiksi 6. hääpäivää.
Pitkään yhteiseen eloon mahtuu monenlaisia vaiheita. Keskiset pitävät pitkän liiton tärkeimpinä kulmakivinä toisen kunnioittamista, tilan antamista. Pitkää tietä kuljetaan yhdessä rinnakkain, omina itsenään.
– Meillä on paljon yhteistä niin taustassa kuin mielenkiinnon kohteista. Se auttaa paljon, kun arvopohja on yhteinen, Keskiset kertovat toinen toisensa lausetta täydentäen niin, että on välillä vaikea muistaa, kumpi asian sanoi. Pitkä yhteisen köyden veto näkyy keskinäisenä lämpönä.
– Pitkä suhde on kuin ruudullinen linoleumilattia, jossa on mustia ja valkoisia ruutuja. Mustat elämän tummia sävyjä, vaaleat onnellisempia. Molempia mahtuu matkalle, mutta ne on kuljettava päättäväisesti, Lauri Keskinen kuvaa.
Ammattiuran lisäksi Keskisiä yhdistää liikunta- ja musiikkiharrastukset. Anna-Liisa oli kova kilpasuunnistaja, myöhemmin he kävivät yhdessä kuntorasteilla. Talviset hiihtoretket Lappiin, kerran tai useammin ovat kuuluneet vuosikymmeniä pariskunnan ohjelmaan.
Molemmat ovat laulajia, kuoroharrastus on ollut rakasta, lisäksi Lauri on soittanut huilua. Musiikin saralla he kertovat enemmän olevan nautiskelijoita, eniten klassisesta musiikista. Tampere-talon konsertteihin heillä on ollut alusta asti kausikortit lunastettuna.
Myös maanpuolustustahto yhdistää Keskisiä. Lauri Keskinen kuului sotilaspoikiin, Anna-Liisa toimi pikkulottana.
Ehkä harvinaisempi yhdistävä tekijä pariskunnalla on kiinnostus pohjoismaista yhteistyötä kohtaan. He olivat perustamassa Sampsa Aaltion kanssa Lempäälän Pohjola-Norden -yhdistystä.
Lauri Keskinen halusi ylläpitää ruotsin kielen taitoa, koska sitä tarvittiin viroissa, mutta käytännön työelämässä sen harjoittamiseen ei ollut paljon mahdollisuuksia.
Anna-Liisa Keskinen taas sai kipinän ruotsin kieleen lapsena hieman traagisesti. Hän oli luistelemassa 17-vuotiaana, kun joku pojankloppi kamppasi hänet. Anna-Liisa löi päänsä niin pahoin, että joutui pitkäksi aikaa toipilaaksi sairaalaan.
– Viereisellä vuoteella oli puolituttu, minua vanhempi nainen joka puhui ruotsia. Hän sanoi, että nyt sinulla on aikaa opetella käyttämään kieltä. Puhuimme hänen kanssaan vain ruotsin kieltä ja ystävystyimme. Kävin hänen luonaan kylässä myöhemminkin.
Mihin pariskunta sitten toisissaan ihastui tuolloin 1952?
– Anna-Liisa oli kova urheilemaan ja vaikutti mukavalta. Halusin tutustua häneen paremmin, Lauri sanoo.
Anna-Liisa empii vastaustaan hieman pidempään.
– En osaa sanoa tarkemmin, salama taisi iskeä.
