Mikko Moilasen kirjassa Kohtalona mestauslava (2021) kerrotaan, että Vesilahdessa on toimeenpantu ainakin viisi kuolemanrangaistusta vuosina 1625–1825. On kuitenkin mahdollista, että teloituksia on ollut enemmänkin.
Kirjassa mainitaan yksi tuon aikakauden teloituspaikka, joka sijaitsee Maarianmäessä, Kostialassa. Kotiseutuneuvos Yrjö Punkarin Hiittenmaata esittelevässä artikkelissa kerrotaan, että Maarianmäki on ollut tarinoissa kummitusten suosiossa. Tähän lienee syynä paikan synkkä historia rikollisten rangaistus- ja hirttopaikkana.
Korpraali Nils Hult teloitettiin Maarianmäen mestauslavalla 1743. Hän oli surmannut venäläisen kauppamiehen Hämeenlinnan markkinoilla. Teloitus oli julkinen tilaisuus, ja tapahtuma jäi vesilahtelaisten yhteiseen muistiin niin hyvin, että siitä osattiin kertoa elävästi vielä 200 vuotta myöhemmin.
Maarianmäessä on vuoden 1918 tapahtumien punaisten muistomerkki. Mäen päällä teloitettiin kolme punasotilasta, ja on mahdollista, että mäki valikoitui tapahtumapaikaksi juuri sen historian vuoksi.
Punkarin artikkeleissa mainitaan myös muita vanhoja teloituspaikkoja Vesilahdesta ja sen lähialueilta. Yksi niistä on Koskenkylästä Kirkonkylään johtavan Valkkistentien varrelta löytyvä Murhianmäki. Mäellä on sijainnut joskus hirttopaikka.
Sastamalan puolelta, muutaman kilometrin päässä Vesilahden rajasta, löytyy yksi vanha rangaistuspaikka. Vesilahdentien ja Kaltsilantien risteyksen luona on Kellomaaksi kutsuttu peltoaukea, jossa on ollut hirttämistä varten varattu alue. Lähistöllä kasvoi leveäoksainen kuusi, jonka kerrottiin saaneen ravintonsa ruoskittujen ja hirtettyjen verestä.
Tarinan mukaan valkoinen haamu oli alkanut seurata muuatta nuorta vesilahtelaismiestä Kellomaan kohdalla. Mies oli pelästynyt pahoin, mutta onneksi haamu oli kääntynyt pois kuusen luona ja kadonnut jokeen.
28.3.2020 ilmestyneessä Lempäälän-Vesilahden Sanomissa kerrottiin mestauskannosta, jossa on saatettu teloittaa Velhoksi kutsuttu mies. Tapauksesta ei löydy todistusaineistoa, mutta tarina on kulkenut pitkään perimätietona ja on edelleen nähtävillä paikannimissä.
Velhonkannonmaa ja Velhonkannontie sijaitsevat aivan Vesilahden ja Sastamalan rajalla. Velhonkannontien vieressä on kivikasa ja tuomipuu. Tarinan mukaan velho mestattiin kannon päällä juuri tuon tuomen kohdalla. Kannon vieressä oli tuomiokivi.
Velho asui perheensä kanssa pienessä pirtissä, jonka paikka oli tiedossa vielä 1900-luvun puolella. Köyhä perhe eli hyljeksittynä ja he joutuivat varastelemaan henkensä pitimiksi. Velhoa pelättiin, ja jos esimerkiksi karhu tappoi lähistöllä lehmän, saatettiin häntä syyttää siitä. Lopulta ympäristön asukkaat saivat tarpeekseen ja Velho kohtasi loppunsa mestauskannolla noituudesta syytettynä.
Vesilahdessa ja Sysmässä käytiin eniten noitaoikeudenkäyntejä Hämeessä ja Yläsatakunnassa vuosina 1550–1700. Kummassakin oli noitakäräjillä yli kymmenen syytettyä. Noituutta ja noitavainoja tutkineet Marko Nenonen ja Timo Kervinen esittelevät Noitanetti-sivustollaan muutamia Vesilahteen sijoittuvia noitatuomioita.
Petoeläinten houkutteleminen noituuden keinoin karjan ja hevosten kimppuun oli tavanomainen syytös tällä seudulla. Perttu Pentinpoika Suonolasta oli kertonut jopa piispalle, että Lauri Yrjänänpoika Niemenkylästä oli nostanut susia karjan kimppuun. Tästä päädyttiin käräjille vuonna 1629. Pertulla ei kuitenkaan ollut todisteita väitteidensä tueksi, ja kävikin niin, että hänet tuomittiin suureen 40 markan sakkoon perusteettomista syytöksistä.
Noitanetti-sivustolla on nähtävillä nykysuomeksi käännetty asiakirja, josta selviää yksityiskohtia pyövelin Vesilahteen suuntautuneelta työmatkalta vuodelta 1650. Muutamaa vuotta aiemmin oli määrätty, että jokaiseen lääniin on palkattava oma pyöveli. Tämä osoittautui toimivaksi järjestelmäksi, vaikka pyövelin työskentelyalue olikin laaja. Naapuriläänin kollegoilta sai tarvittaessa virka-apua. Vesilahti kuului tuolloin Turun ja Porin lääniin.
Asiakirjan mukaan kyse oli itse asiassa kahden työmaan keikasta. Turusta matkaan lähtenyt pyöveli kävi ensin Huittisissa, jossa Valpuri Kyni -niminen tunnettu noita sai aluksi kuolemantuomion. Sieltä matka jatkui Vesilahteen mestaamaan noitamies Olavi Luikko.
Valpuri Kyni oli varmasti yksi aikansa pelottavimmista noidista. Tyrväällä asunut Valpuri on ainoa todistetusti Suomessa vesikokeeseen noituudesta epäiltynä joutunut henkilö. Vesikokeessa syytetyn kädet sidottiin ja hänet pudotettiin järveen tai jokeen. Jos epäilty kellui, hän oli noita ja tuomio oli sen mukainen. Jos epäilty upposi, oli hän syytön. Hänen ei kuitenkaan annettu hukkua, vaan nostettiin pikaisesti ylös vedestä, kun uppoaminen oli havaittu.
Näyttää siltä, että Valpuri sai lopulta kovan ruumiillisen rangaistuksen, mutta sai pitää henkensä.
Kirsti Arajärven kirjoittamassa Vesilahden historiassa (1950) kerrotaan useista ankariin rangaistuksiin johtaneista rikoksista. Esimerkiksi Valpuri Matintytär Pörölästä ja Heikki Simonpoika Halmeenmäestä tuomittiin kuolemaan siveellisyysrikoksesta 1600-luvun alkupuolella. Avoimeksi tosin jää, pantiinko tuomio sillä kertaa täytäntöön.
Tiedetään, että kaksi vesilahtelaista mestattiin Turun torilla raskaista siveellisyysrikoksista vuonna 1637. Kuusi vuotta myöhemmin samalla paikalla mestattiin vesilahtelainen murhamies Klaus Villaminpoika.
1600-luvun puoliväliin asti saattoi saada kuolemanrangaistuksen, jos oli varastanut tavaraa yli puolen markan arvosta. Sittemmin tuomioita lievennettiin, mutta ainakin Tuomas Matinpoika Vesilahden Huoroilasta määrättiin hirtettäväksi varkaudesta vuonna 1675.
Kuten arvata saattaa, alkoholilla oli usein osuutta asiaan vakavissa rikoksissa. Moilasen mukaan valtaosa tuomituista oli tavallisia kansalaisia ja laittomuudet tehtiin pääosin hetken mielijohteesta. Harkitut murhat ja muut suunnitelmalliset rötökset olivat vähemmistössä.
Sami Tapanainen
Ari Nevalainen on asunut kymmenen vuotta Murhianmäentiellä. Oletettu mestauspaikka sijaitsee hänen talonsa takametsässä, kallionlaella. Tieto mestauspaikasta oli Nevalaiselle tuttu, sillä hän selvitti kiinnostavan tiennimen tarinaa muutettuaan paikkakunnalle. Kummituksia hän ei ole nähnyt.
