Lempäälän hautausmaa on kulttuurihistoriallinen aarreaitta. Kirsti Isotalolle paikka on ollut tärkeä jo lapsena, ja myöhemmin sinne on haudattu sekä hänen isovanhempansa että vanhempansa.
Käytyään opaskurssin yli 20 vuotta sitten Isotalo alkoi vetää hautausmaakierroksia, joissa hän on kertonut kirkkomaahan haudattujen yhteiskunnallisesti merkittävien ihmisten elämänvaiheista.
Ritva Mäkelän teos Elävät kivet − Lempäälän kirkkomaahan haudatut henkilöt ja suvut (2004) on ollut Isotalolle suurena apuna, kun hän on etsinyt tietoa hautausmaalle haudatuista.
Isotalo valitsi kolme kirkkomaahan haudattua henkilöä, jotka ovat elämänsä aikana nostaneet esille edelleen ajankohtaisia asioita.
Erik Johan Poika Storm (1779−1862) oli hautaristin mukaan viimeinen Suomen sodan sotilas Lempäälän pitäjästä.
− Kun hän vanheni, hänen hoidostaan käytiin Lempäälässä aikanaan paljon keskustelua, Isotalo kertoo.
− Storm oli vanhana hyvin köyhä, mutta tehnyt paljon muiden eteen. Hänestäkin lopulta pidettiin huolta, vaikka elämä oli tuolloin hyvin ankeaa. Samalla tavalla toisen maailmansodan veteraaneista on kannettu vastuu ja heistä on yritetty pitää hyvää huolta. Isäni oli sotainvalidi ja hänkin sai eläessään hyvän hoidon. Hän muun muassa kävi Helsingissä silmälääkärissä koko ikänsä. Siellä sairaalassa korjattiin hänen sodassa vammautuneita silmiään hänen loppuvuosiinsa saakka.
Toinen Isotalon valitsema hauta kuuluu johtajatar Elin Aarrevaaralle (1883−1923), joka hoiti vanhenevaa äitiään omaan kuolemaansa saakka.
Lempäälään perustettiin kunnalliskoti eli niin sanottu vaivaistalo vuonna 1908, ja Aarrevaara tuli Lempäälään vuonna 1913 vaivaistaloa johtamaan.
− Talossa oli alkuvaiheessa viisikymmentä hoidettavaa ja he osallistuivat hoitonsa kustannuksiin tekemällä töitä muun muassa navetassa. Kansalaissodan aikaan taistelurintama oli viitisen viikkoa aivan lähellä kunnalliskotia, mikä aiheutti talolle ja sen asukkaille välitöntä vaaraa.
Aarrevaara oli mukana perustamassa Suomen Köyhäinhoitoyhdistystä ja johti yhdistystä kuolemaansa saakka.
− Nykyisin yhdistys on edelleen olemassa ja käyttää nimeä Sosiaali-ja terveysturvan keskusliitto. Liitto on tänäkin päivänä tärkeä, kun puhutaan vanhustenhoidosta ja terveydenhoitokin alkaa olla vähän retuperällä. Aarrevaara nosti näitä samoja asioita esille jo sata vuotta sitten.
Kolmas Kirsti Isotalon valitsema hautakivi kuuluu Isotalon kaukaiselle sukulaiselle, Juha Matinpoika Isotalolle (1811−82).
– Sain tästä sukulaisuudesta tietää vasta myöhemmin, kun suvussamme tehtiin sukututkimusta. Isotalolla oli monia luottamustehtäviä ja yksi niistä oli laamannin lautamiehenä toimiminen.
Siinä tehtävässään hän huomasi, etteivät ruotsinkieliset virkamiehet ymmärtäneet suomenkielisiä todistajia. Kielimuurin vuoksi oikeudessa tehtiin usein epäoikeudenmukaisia päätöksiä.
– Isotalo totesi, että suomen kieli täytyisi saada Suomessa toiseksi virkakieleksi. Hän lähetti yhdessä muiden asiaa kannattavien kanssa senaatille vetoomuksen asian edistämiseksi.
Vetoomusta ei huomioitu, ja kieliasetus annettiin vasta vuonna 1882 Snellmannin ajatusten pohjalta.
– Näen tilanteessa yhtäläisyyden nykypäivään siinä suhteessa, että kaikki tieto tahtoo nykyisin olla digimuodossa eivätkä vanhat ihmiset tahdo näihin tietoihin päästä käsiksi. Mietinkin, kuinka paljon ihmisiä putoaa tämän vuoksi tiedon välittämisestä pois, Isotalo kiteyttää.
Annika Eronen
