Vaikeaa antaa toisen olla oma itsensä

Tapio Eronen.

Tutkimusten mukaan ihminen pitää itseään keskivertokansalaista parempana autoilijana, jonkin verran älykkäämpänä, rehellisempänä ja moraalisesti korkeampitasoisena. Tällä perusteella hän katsoo oikeudekseen opastaa, neuvoa ja vaatia toista ihmistä toimimaan hänen näkemystensä, tapojensa ja arvojensa mukaisesti.

Ihmisellä on vankkumaton usko omaan ylivertaisuuteensa ja oikeassa olemiseensa. Niinpä hän uskoo voivansa muuttaa toisen ihmisen mielensä mukaiseksi. Kuinka moni nuori morsian uskoo voivansa muuttaa nuoren juopottelevan aviosiippansa raittiiksi tai muuten vain edustuskelpoiseksi. 

Kysyin kerran eräässä naisporukassa, kuinka moni on yrittänyt muuttaa miestänsä. Vain yksi viittasi. Kysyin: ”Onnistuitko?” Hän vastasi: ”No, en!”. Muutkin ehkä olivat yrittäneet, mutta eivät kehdanneet myöntää epäonnistumistaan.

 

Vaan onko tämä sittenkin enemmän miesten juttu? Miehellä on biologista painolastia: hän on kukko tunkiolla, laumansa johtaja, alfauros. Säilyttääkseen valtansa ja asemansa on naaras alistettava kuuliaiseksi. Vaikkapa silläkin uhalla, että jos sanat loppuvat, otetaan avuksi nyrkit. Niinpä kanssakäyminen onkin sitten yhtä valtataistelua, suvaitsemattomuutta ja pahaa mieltä.

Niin ei tarvitsisi olla.

Ajatellaanpa, millaiseksi ihmisen pitäisi kasvaa. Millainen on onnellinen ihminen? Suvaitsevainen toisia kohtaan, elämän pienistä iloista nauttiva, puutteensa tunnistava. Sellainen miettisi, tekisikö puutteilleen jotain vai vain hyväksyisi ne osaksi persoonaansa. Onnellinen tietäisi kykynsä ja tuntisi rajansa eikä vaatisi itseltään mahdottomia, vaan olisi tyytyväinen siihen, mitä on.

 

Annatko toisenkin ihmisen olla onnellinen omissa mehuissaan? Tunnistatko itsestäsi seuraavia piirteitä? Kun toinen ihminen lukee mielellään kevyitä rakkausromaaneja, moititko häntä, vaikkei sinun itse niitä kirjoja tarvitsekaan lukea? Kun toinen ihminen jää koukkuun tv-sarjaan (mikä on rakennettukin niin, että siihen jäisi koukkuun), irvailetko häntä helposti höynäytettäväksi, vaikkei sinun olekaan itse pakko jäädä koukkuun. Jos olet ryhtynyt vegaaniksi, pilkkaatko lihan syöjää vastuuttomaksi? Jos kohtaat hunnutetun musliminaisen, mutisetko mielessäsi alistetuista naisista, vaikka hän näyttääkin ihan tyytyväiseltä? Oletko koskaan huomannut, että hunnun rajoittamana ovatkin tosi kauniit kasvot? Jos sinulla on vakaa mielipide asiasta, oletko sitä mieltä, että muut ovat ilman muuta väärässä?

 

Luin hiljattain ruotsalaisen Björn Natthiko Lindebladin kirjan Saatan olla väärässä ja muita oivalluksia elämästä. Se on omaelämäkerrallinen kertomus huippuliikemiehen, joka vaihtoi oravanpyörän munkkiluostariin pariksikymmeneksi vuodeksi, paluusta tavalliseen arkeen.

Taakkamme kevenee, kun otamme vastuun sanoistamme ja teoistamme. Voimme katsoa itseämme lempeämmin ja suhtautua puutteisiimme huumorintajuisemmin. Minulle kirjan paras opetus oli myöntää nöyrästi, että saatan olla väärässä.