Arkkipiispa Leo sanoo, että hänen kaikkipyhyytensä, ekumeenisen patriarkka Bartolomeoksen tällä viikolla alkava kirkkoomme suuntautuva vierailu on mittakaavassaan suhteutettuna rinnastettavissa Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin heinäkuiseen vierailuun Helsingissä.
Vierailu on vaatinut valtavan paljon valmisteluja.
Suomen ortodoksinen kirkko viettää autonomiansa satavuotisjuhlaa. Kirkkoon kuuluu vajaat 57 000 jäsentä. Esimerkiksi Tampereen ortodoksisella seurakunnalla on liki 4 400 jäsentä. Seurakunta toimii peräti 74 kunnan alueella.
Arkkipiispa Leo toteaa, että maailmanlaajuisen ortodoksisen kirkon historiassa sata vuotta on varsin lyhyt aika. Suomen ortodoksisen kirkon elämässä sen ensimmäinen autonominen vuosisata on ollut hyvin vivahteikas.
– Kun tarkastelen kirkkomme sataa vuotta suhteessa omaan elämääni, huomaan olleeni pappina yli 50 vuotta eli yli puolet tuosta sadasta vuodesta ja piispanakin 44 vuotta, josta arkkipiispana 22 vuotta, 75-vuotias arkkipiispa Leo kertoo.
– Suomen ortodoksisen kirkon elämään ja asemaan vaikuttivat myös valtiolliset olot. Suomi itsenäistyi vuonna 1917. Kirkkomme oli saanut autonomian vuonna 1920 Venäjän ortodoksiselta kirkolta. Venäjän Pyhän Synodin toiminta vaikeutui poliittisista syistä. Suomen valtio halusi muutosta idän suhteissa niin valtiollisesti kuin kirkollisesti. Tämän tähden valmisteltiin yhteinen delegaatio, jossa oli niin valtiovallan kuin kirkon edustajia. Se kävi keskusteluja Ekumeenisen patriarkaatin kanssa Konstantinopolissa. Tämän seurauksena patriarkaatti otti Suomen ortodoksisen kirkon yhteyteensä autonomisena kirkkona. Tämä tapahtui vuonna 1923, arkkipiispa Leo sanoo.
– Päätös oli ajateltu ainakin siksi ajaksi, kunnes Venäjän kirkon asema kohentuu. Ajan kuluessa järjestely jäi pysyväksi, ja Venäjän kirkko tunnusti kanonisen asemamme Ekumeenisen patriarkaatin yhteydessä vuonna 1957.
Arkkipiispa Leo sanoo, että Suomen ortodoksinen kirkko elää elämäänsä vahvassa uskossa ja luottamuksessa tulevaisuuteensa idän ja lännen kulttuurisessa kosketuksessa.
Oulun metropoliitta Elia muistuttaa, että Suomen ortodoksisen kirkon historia liittyy luonnollisesti Suomen historiaan, sen dramaattisiin vaiheisiin ja nykypäivään.
– Ensimmäisenä tulee mieleen sota ja Karjalan menetys sekä evakkouden traumat ja mukana tulleet ongelmat monellakin tasolla. Toisaalta myös ilo siitä, että kirkollamme vahva ja tunnustettu asema kansankirkkona, jonka asema määritellään myös lain tasolla.
– Sataan vuoteen mahtuu siis monia vaikeitakin aikoja mutta myös paljon onnistumista ja kaikkea hyvää. Kiitos kuuluu viisaille esipaimenille, kirkon työntekijöille ja kirkkoa rakastaville seurakuntalaisille. Ja luonnollisesti Jumalalle kaikesta siitä hyvästä, mitä olemme saaneet kokea.
Metropoliitta Elian mielestä tähän päivään liittyy moniakin haasteita.
– Aivan käytännön haaste juuri nyt on opiskelijoiden rekrytoiminen koulutukseen ja uusien työntekijöiden sitouttaminen seurakuntatyön. Meillä on akuutti työvoimapula, joka heijastuu seurakuntatyöhön.
– Toinen muutos on tapahtunut Ukrainan pakolaisten saavuttua maahamme. Pyrimme kirkkona kotiuttamaan heidät parhaalla mahdollisella tavalla seurakuntiimme, tukemaan ja auttamaan heitä niin paljon kuin se vain on mahdollista. Tavoitteena on palvella seurakuntalaisia parhaalla tavalla, vaikka ajat ovat monella tapaa haasteellisia. Toisaalta ajat ovat aina haasteellisia, mutta Jumalaan luottaen selviämme kyllä näistäkin ajoista.
Haminan piispa Sergei toteaa, että Suomen ortodoksisen kirkon satavuotinen taival on sisältänyt paljon muutoksia.
– Suurin muutos tapahtui viime sotien seurauksena, jolloin Suomi joutui luovuttamaan Karjalan alueen Neuvostoliitolle. Tuolloin kirkkomme menetti yli 90 prosenttia kaikesta omaisuudestaan. Kaikki luostarimme ja kirkkomme jäivät uuden rajan taakse. Sotien jälkeen Suomen valtio rakennutti nelisenkymmentä kirkkoa ja rukoushuonetta eri puolille Suomea menetettyjen pyhäkköjen tilalle. Kaiken kaikkiaan voi sanoa, että on suoranainen ihme, että kirkkomme on selvinnyt niin hyvin tuosta koettelemuksesta.
Piispa Sergein mukaan uusi alkava aika tuo omat haasteet kirkolle esimerkiksi ukrainalaisten sotapakolaisten kotouttamisessa kirkkoomme.
– Ajankohtaiset ja merkitykselliset asiat kirkossamme keskittyvät tällä hetkellä ukrainalaisten sotapakolaisten kohtaamiseen ja kotouttamiseen kirkkoomme. Osa näistä pakolaisista palaa jossakin vaiheessa takaisin Ukrainaan, mutta varmasti osa jää pysyvästi Suomeen ja kirkkomme jäseniksi.
Piispa Sergei sanoo, että Konstantinopolin patriarkka Bartolomeoksen vierailu on kirkon juhlavuoden kohokohta.
– Hän on kirkkomme ylin hengellinen johtaja ja hänen vierailunsa täällä ovat verrattain harvoin. Edellisestä vierailusta on kulunut jo kymmenisen vuotta. Tässä juhlassa 10. syyskuuta koko kirkkokansalla on mahdollisuus tavata kirkkomme ylin johtaja ja kuulla hänen opetustaan sielun pelastukseksi.
Valamon luostarin johtaja, arkkimandriitta Mikael katsoo, että Suomen ortodoksinen kirkko on näiden sadan vuoden aikana aikuistunut ja kehittynyt selvästi omaksi kirkoksi muiden ortodoksisten paikalliskirkkojen joukossa. Hänen mukaansa Konstantinopolin patriarkaatti on tarjonnut tähän suojaisan kasvupaikan, eikä ole puuttunut tarpeettomasti Suomen kirkon asioihin, vaan on kunnioittanut sen autonomiaa.
– Suomen kirkon perinteet ja tavat ovat samat kuin Venäjän kirkossa, mutta näiden sadan vuoden aikana myös suomalaisen ortodoksisuuden omaleimaisuus on kehittynyt.
Arkkimandriitta Mikael näkee seuraavana kautena suurina haasteina, miten Suomen kirkko kykenee toimimaan kaikkien Suomessa asuvien ortodoksien kirkkona, miten kirkon taloudelliset toimintaedellytykset saadaan järjestettyä ja miten Suomen ortodoksinen kirkko toimii yhtenä jäsenenä koko maailmanlaajuisessa ortodoksisessa kirkossa, toisaalta omaleimaisena omine tapoineen ja perinteineen, mutta toisaalta ennen kaikkea ortodoksisena kirkkona eikä ensisijaisesti suomalaisena tai suomenmaalaisena.
– Ortodoksisuuden tulee aina mennä kansallisuuden edelle. Suomen ortodoksinen kirkko ei saa tulla liian poikkeavaksi yleisortodoksisuudesta kansalliseen omaleimaisuuteen vedoten, eikä myöskään tule kynsin ja hampain pidellä kiinni aikansa ohittaneista käytännöistä kuten muusta ortodoksisesta maailmasta poikkeavasta pääsiäisen ajankohdasta.
– Kaikkien Suomessa asuvien ortodoksien kirkkona toimimisella tarkoitan sitä, että 30 viime vuoden aikana tilanne on kehittynyt sellaiseksi, jossa enemmistö Suomessa asuvista ortodokseista on kotoisin muualta kuin Suomesta. Osa heistä on kotiutunut myös Suomen ortodoksiseen kirkkoon mutta eivät kaikki. Ja myös osa aktiivisesti Suomen ortodoksisen kirkon elämään osallistuvista muualta kotoisin olevista ei ole rekisteröitynyt Suomen ortodoksisen kirkon jäseniksi.
Arkkimandriitta Mikaelin mielestä kirkon hallinnossa seurakuntien valtuustoissa ja neuvostoissa sekä kirkolliskokouksessa muualta kotoisin olevat ovat vahvasti aliedustettuina.
– Mutta samalla kun muualta Suomeen tulleiden kotiutumisesta huolehditaan, on myös varottava sitä, että Suomen ortodoksinen kirkko alkaa tuntua vieraalta alkuperältään suomalaisten keskuudessa.
Tampereen ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra, isä Aleksej Sjöberg pitää merkittävänä sitä, että Suomen ortodoksinen kirkko toimii modernissa eurooppalaisessa kulttuurissa.
– Pidän kirkollista autonomiaamme turvallisuustilana.
Sjöberg arvostaa patriarkka Bartolomeosta erityisesti siitä, että hän nostaa ajankohtaisia ja tärkeitä asioita näkyvästi esille.
– Vietimme juuri luonnonpäivää – patriarkka on pitänyt vahvasti luontoon liittyviä teemoja julkisessa keskustelussa. Hän on pitänyt Ukrainan ja ukrainalaisten tilannetta kiitettävästi näkyvillä.
Sjöberg osallistuu juhlatapahtumiin Helsingissä.
Ylöjärveläinen tsasounisti Marina Kiviranta matkaa myös Suomen ortodoksisen kirkon autonomian satavuotisjuhlaan.
– Autonomisen kirkkomme satavuotisjuhlasta tulee sitäkin arvokkaampi, kun saamme itse Ekumeenisen patriarkan paikan päälle sitä juhlistamaan. Patriarkan monipäiväiseen vierailuun on saatu monipuolista ohjelmaa ja varsinkin tapaaminen nuorten kanssa saa erityiskiitokseni. Oma poika pääsee seurakunnan nuorten kanssa ikimuistoiselle retkelle.
– Ensimmäisen kerran tapasin hänet Konstantinopolin patriarkaatissa, jossa hänen huumorinsa ja vieraanvaraisuutensa tekivät minuun suuren vaikutuksen. Tämä oli osaltaan myönteisesti vaikuttamassa päätökseeni liittyä Ortodoksiseen kirkkoon. Näin merkittävässä virstanpylväässä, satavuotisjuhlassa, haluan ehdottomasti olla mukana.
