Mitä tehdä, kun on 10–12-vuotias ja odottaa lasta? Tai 14-vuotias? Vaikea tilanne Suomessakin, Tansaniasta puhumattakaan. Naisten ja tyttöjen turvakoti Kimbilio Tansanian Morogorossa on yksi paikka, minne mennä.
– Ennen nämä tytöt on jätetty kokonaan oman onnensa nojaan ja vanhemmatkin ovat saattaneet hylätä. Koulusta edelleen joutuu pois kun on raskaana, kertoo pastori Irja Aro-Heinilä.
Aro-Heinilä on yksi keskeisistä Kimbilion – suomeksi turvapaikka – taustavoimista Suomessa. Nyt suunnittelu- ja rakennusvaiheen jälkeen hän toimii lähinnä yhteyshenkilönä, tarvittaessa swahiliksi. Lempäälän seurakunta ja Lempäälän NMKY osallistuvat rahoitukseen.
Teini- ja lapsiäitejä on Kimbiliossa viime aikoina ollut suunnilleen viisi, kuusi kerrallaan, useampiakin mahtuisi. He asuvat turvakodissa noin kolmesta kuukaudesta vuoteen. Monet tytöistä ovat insestin uhreja, osa muulla tavoin hyväksikäytettyjä. Tyypillisesti poliisi tai sosiaalityöntekijä lähettää tytön Kimbilioon, kertoo Aro-Heinilä.
Jos tyttö on raskaana, hän viipyy turvakodissa ainakin synnytykseen asti ja saa opastusta lapsen hoidossa. Osa arkea on myös työ muun muassa puutarhassa ja kanalassa.
– Sitten etsitään paikka jonnekin tytön sukulaisten luokse. Jotkut palaavat kotiin. Jopa kouluunkin voi päästä, jos esimerkiksi isoäiti hoitaa vauvaa.
Mennään jonkin matkaa ajassa taaksepäin. Vuonna 2006 Tansanian luterilaisen kirkon seurakuntatyöntekijä Ruth Mmari halusi perustaa talon, johon kotona väkivaltaa kohtaavat naiset voisivat mennä pakoon ja saada apua ja tukea.
– Ruth Mmari ei tiennyt, että maailmassa on turvakoteja, toteaa Aro-Heinilä.
Hanke lähti siis alkuun kokonaan paikallisesta aloitteesta. Irja Aro-Heinilä oli tuolloin Suomen Lähetysseuran tehtävissä Suomessa. Hän sai eräänä päivänä Morogorosta lukuisin postimerkein varustetun paksun kirjeen, jossa oli turvakodin hankesuunnitelma.
Lähetysseurassa oli tehty linjaus, että uusia rakennuksia ei enää rakenneta seuran varoin, vaan keskitytään yhteistyökumppanien toiminnan tukemiseen. Oli siis lähdettävä etsimään rahoitusta muualta.
Kului lopulta noin vuosikymmen, ennen kuin turvakoti Kimbilio saatiin avatuksi. Lempäälän lisäksi tukea on tullut muutamilta muiltakin tahoilta. Morogoron hiippakunta järjesti tontin, varat rakennustyöhön kerättiin pääosin Suomesta.
– Minun nopea mieleni ei haluaisi näin hidasta muutosta, Aro-Heinilä myöntää.
Ainakin alkuvuosina Kimbilioon on tullut lähinnä tyttöjä ja vähemmän aikuisia naisia. Avun tarvitsijoita joka tapauksessa.
Ruth Mmari ja Irja Aro-Heinilä ovat ystäviä vuosien takaa, siltä ajalta kun Irja oli puolisonsa Veikko Aro-Heinilän ja lasten kanssa Tansaniassa lähetystyössä. Koronaepidemian tuomassa tapahtumattomuudessa Irja kirjoitti Tansaniaan sijoittuvan romaanin Kun emme mitään muuta voi. Tuntui oikealta omistaa kirja Ruthille.
Yksi kirjan henkilöistä on Mama Mlyuka, ammatiltaan seurakuntatyöntekijä eli Parish Worker. Hän järjestää rivakasti vaikka mitä: apua seurakunnan köyhille, näytelmäkiertueen jolla nostetaan naisten kokemia ongelmia esiin sekä pienen vuokratalon valkoiselle naiselle, joka tulee Morogoroon tekemään sairaanhoitajan lopputyötään.
Mama Mlyukalla on esikuvansa tosielämässä, Irja kertoo – tosin eri henkilö kuin Ruth Mmari. Koetun elämän makua ovat myös tuore mango, paahtava helle, tien liejuksi pehmittävä sade ja Morogoron väenpaljous.
Sairaanhoitajan lopputyön aihe ei ole ihan helppo: tyttöjen ympärileikkaus eli sukuelinten silpominen, joka kuuluu perinteisiin osalla Tansanian noin 140 heimosta.
– Miksi tyttöjen ympärileikkauksesta pitää puhua? Näitä naisia tulee myös Suomeen. Toivon, että tämä kirja leviäisi terveydenhoitoalan ihmisten pariin, sanoo Irja Aro-Heinilä.
Aro-Heinilä on tulossa lokakuun puolivälissä vierailemaan Lempäälän seurakunnan naistenleirille, joka järjestetään Tervajärven leirikeskuksessa.
Elina Korkee
