− Sotilaiden ei tarvinnut pukeutua niin kuin laki määräsi ihmisiä yleensä pukeutumaan. Sen vuoksi sotilaat pukeutuivat usein värikkäästi, jopa räikeästi. Näin he halusivat korostaa sitä, että he olivat tavanomaisten pukeutumissääntöjen yläpuolella, Mustajärvi kertoi. Kuva: Annika Eronen
Keskiajalla miekka ei suinkaan ollut ensisijainen ase taistelukentillä, varsinkaan enää siinä vaiheessa, kun tuliaseet kehitettiin. Avoimilla kentillä taisteltiin ylipäätään vähän. Taistelussa sotilailla oli mukanaan sotavasarat, keihäät, tikarit, varsijouset ja tuliaseet. Miekka ja kupurakilpi olivat käytännöllisemmät esimerkiksi pitkään jatkuneissa piiritystilanteissa, joissa vihollisen kanssa taisteltiin linnakkeissa.
Lempäälän Birgitta-viikkojen keskiaikaseminaarissa puhunut Mikko Mustajärvi on koulutukseltaan sotatieteiden maisteri ja tutkinut vapaa-ajallaan historiallista miekkailua 1300-luvulta 1500-luvulle saakka. Mustajärvi on myös historiallisen miekkailun opettaja.
− Voima ei ollut se ensisijainen asia miekankäytössä, vaan pistäminen, viiltäminen ja leikkaaminen, Mustajärvi kertoi.
− Jos miekkaa kovasti puristi, ei siitä tullut yhtään mitään. Miekan piti antaa tehdä työnsä.
Samalla tavalla kuin leivän leikkaamisessa veitsellä, oleellista oli oppia viiltämisen tekniikka. Miekka soveltui hakkaamiseen huonosti. Miekkojen tekeminen vaati käsityötaitoja ja miekat saattoivat vioittua, jos niitä käytettiin niille epätarkoituksenomaisin tavoin.
Keskiajalle sijoittuvissa elokuvissa ja televisiosarjoissa miekkailukohtaukset kestävät helposti pitkään. Näin ei ollut tositilanteissa. Mustajärvi ja keskiaikaista miekkailua harrastava Kimmo Virtanen havainnollistivat asiaa miekkailunäytöksellä, jossa muutaman minuutin aikana molemmat taistelijat saivat useita vammoja, jotka keskiajalla olisivat olleet kohtalokkaita.
− Ei silloin esimerkiksi ilmarinnalle osattu tehdä mitään, ja äsken saamastani viillosta käsivarteen olisin todennäköisesti ollut rampa loppuelämäni, Mustajärvi kertoi.
Realististen miekkailukohtausten tekeminen elokuviin ja sarjoihin on lähes mahdotonta jo senkin vuoksi, että silloin kohtaukset jouduttaisiin kuvaamaan niin kaukaa, ettei henkilöhahmojen kasvoja erottaisi. Miekkailijat kun olivat taistellessaan vain hyvin harvoin niin lähellä toisiaan, että heidän kasvonsa ja miekkansa olisivat kaikki mahtuneet kerralla samaan kuvaan.
−Toisaalta kun koreografia on tehty taitavasti, silloin jokaisella hahmolla on esimerkiksi omanlaisensa tapa taistella, ja tämä tukee tarinaa ja sen etenemistä.
On kuitenkin yksi asia, joka Mustajärven saa keskiajalle sijoittuvissa elokuvissa ja sarjoissa huokaisemaan syvään.
− Tarinassa on usein raskaissa haarniskoissa olevia ritareita, ja jossakin vaiheessa miekat lentävät sivuun ja alkaa maassa käytävä paini, joka ei etene mihinkään. Miksi silloin kumpikaan ei vedä tikaria esille? Jokaisella ritarilla oli keskiajalla vähintään yksi hyvin vahvalla terällä tehty piikkimäinen tikari juuri tällaisia tilanteita varten. Monissa kohtauksissa miehet vain lyövät toisiaan, ja haarniskaan lyöminen oli vähän sama asia kuin olisi lyönyt nyrkillä teräkseen, Mustajärvi naurahti.
Keskiaika ei ollut niin väkivaltaista aikaa kuin yleisesti luullaan. Esimerkiksi siviilejä suojasi Kuningas Kristofferin maalaki, jossa määriteltiin erilaisia säädöksiä riita- ja tappelutilanteita varten.
− Jos molemmat kahakan osapuolet kuolivat taistelussa, olivat molempien perheet vastuussa asiasta toisilleen, Mustajärvi sanoi.
− Voidaan puhua oikeasuhtaisen koston periaatteesta, jossa tappajan surmaaminen tulevan vuorokauden aikana oli sovitettavissa sakoilla ja paastoamisella. Monta viikkoa myöhemmin tapahtunut henkirikoksen tekijän surmaaminen taas oli eri asia ja siihen suhtauduttiin paljon ankarammin. Näin yritettiin välttää tilanteiden eskaloituminen esimerkiksi sukujen välisiksi sodiksi.
Keskiaikaseminaarissa kuultiin Mustajärven esitelmän lisäksi muun muassa esitelmät sodankäynnin luonteesta keskiajan Pohjolassa ja Magdalan Mariasta.
Annika Eronen
