New York Times kertoi äskettäin niin sanotuista mikrometsistä, jotka ovat hyväksi koettu keino parantaa sekä kaupunkien elämänlaatua että metsittää vaikeita kohteita kehittyvissä maissa. Varsinkin Hollannissa on asiasta innostuttu. Ajatuksen isä on japanilainen Akira Miyawaki (1928–2021). Hän oli botaanikko ja kasviekologian tohtori, joka opiskeli mm. Saksassa. Mikrometsien ohella puhutaan samaa tarkoittaen ”minimetsistä”, ”taskumetsistä” ja Miyawaki-menetelmästä.
Mikrometsä perustuu saman seudun paikallisiin lajeihin. Tiukimman metodin mukaan siemenet kerätään lähialueella kasvavista kasveista, idätetään kaksivuotiaiksi ja istutetaan tiheään. Istutustiheys on 20 000–30 000 tainta hehtaarille, kun talousmetsissä istutustiheys on hirvieläimet huomioiden 2 000–2 400 kpl/ha ja taajamametsissä/perinteisissä puistoissa 1 000 kpl/ha.
Istutettavat lajit valitaan siten, että ne edustavat isoja puita (esimerkiksi koivu, mänty, vaahtera), alempaa pienten puiden kerrosta (pihlaja, tuomi), isoja pensaita (orapihlaja), pieniä pensaita (taikinamarja, mustaherukka) sekä haluttuja kenttäkerroksen kasveja. Istutettaessa maahan sekoitetaan hyvin valmistunutta kompostimultaa sekä ympätään maaperässä tarpeellisia mykoritsoja.
Menetelmän salaisuus on paitsi istutusten tiheydessä, erityisesti tuossa paikalle tuodussa maaperäsienten eli mykoritsojen panoksessa. Ilman mykoritsaymppiä taimet harvoin pärjäävät. Normaalioloissa mykoritsat siirtyvät uudelle kasvupaikalle taimen juuripaakussa, mutta paljaalle hiekalle istutettaessa mykoritsasta on pulaa. Istutuksia kastellaan säännöllisesti ja kitketään rikkaruohoiksi koetut pois kahden ensimmäisen vuoden ajan.
Tulos on hämmästyttävä. Metsä kasvaa kymmenen kertaa nopeammin kuin tavanomainen puistometsä. Jo kymmenessä vuodessa kehittyy pienekosysteemi, johon muutoin menisi 100 vuotta. Linnut ja hyönteiset hakeutuvat siihen. Muutaman vuoden jälkeen metsästä ei tarvitse huolehtia. Näette heti, mihin tämä kasvuominaisuus perustuu: prosessi matkii regeneraatiota: metsän sukkession alkuvuosia. Tiheys, multa, maaperäsienet eikä tuholaiseläimiä ole.
Mikrometsä sitoo ilmassa olevia haitallisia hiukkasia, imee hulevesiä, alentaa hellelämpötilaa, antaa varjoa, sitoo pysyvästi jonkun verran hiiltä sekä ilmaisee ihmisille vuodenaikojen vaihtelua. Se myös suojaa talviselta viimalta. Ihminen reagoi puihin vaistomaisen myönteisesti. Ihmisen syke rauhoittuu, verenpaine alenee. – Ja arvaatte: koiratkin tykkäävät.
Mikrometsä sopii tontin kulmaan, sisäpihoille, parkkipaikkojen rajauksiin, teiden pengeralueille, autioiksi koetuille nurmikentille, puistoihin kaistaleiksi, kohtaloaan odottaville joutomaille. Oikeastaan melkein minne vain, kunhan metsä ei muodosta liikenteen näkemäestettä. Mikrometsän koko voi olla mitä vain 30 neliömetristä hehtaariin.
Kuinka erilainen tämä ratkaisumalli on verrattuna idioottisiin vuorimäntyihin tai yksinään kärsiviin lehmuksiin!
Juha Kuisma
Kirjoittaja on lempääläinen tietokirjailija
