Esitys eläkkeensaajien ylimääräisestä veronkorotuksesta on irvokas

Vihreät kertoi 25. lokakuuta esittävänsä kiristystä eläkeläisten verotukseen. Kansanedustaja, ryhmäjohtaja Atte Harjanne (vihr.) esitti, että työeläkkeisiin ensi vuonna tulevaa 5,7 prosentin korotusta voisi sukupolvien välisen tasa-arvon nimissä jarruttaa yhden prosenttiyksikön verran. Esityksen mukaan työeläkkeiden verotusta kiristettäisiin 0,52 prosenttiyksiköllä niillä, joilla bruttoeläketulon määrä ylittää 13 500 euroa vuodessa. Vero kiristyisi siis 1 125 euroa kuukaudessa ylittävältä osalta.

EKL:n Pirkanmaan piiri kummeksuu Vihreiden totaalista tietämättömyyttä eläkkeiden ja palkkojen kehitykseen liittyen viime vuosikymmenien ajalta ja samalla, samoin kuin onneksi kaikki muut eduskuntaryhmätkin, tyrmää koko esityksen.

Eläkkeisiin kohdistuu ensi vuoden alussa toinen perättäinen palkkatuloja suurempi indeksitarkistus ja nyt on Vihreillä hätä ja asialle on heidän mielestään pakko tehdä jotain. Eläkkeiden kasvu on ylittänyt palkkojen kasvun vain muutamia kertoja sitten vuoden 1980. Työeläkeindeksi on noussut vuosina 1995–2022 noin 57 prosenttia, ansiotasoindeksi samaan ajanjaksoon lähes 115 prosenttia. Reaalinen nousu palkoissa on ollut 38 prosenttia ja eläkkeissä noin yhden prosentin.

Suomalaisen eläkkeensaajien mediaanieläke oli viime vuonna 1 614 euroa kuukaudessa, siis puolet heistä sai eläkettä tuon bruttosumman alle. Eläketurvakeskuksen laskelmien mukaan (Ilta-Sanomat 26.10.) Vihreiden ajama uudistus koskisi vajaata 1,3 miljoonaa eläkeläistä ja ulottuisi noin 80 prosenttiin kaikista eläkkeensaajistamme.

Tilastoja katsomalla näkee ilman pienintäkään epäilystä, että palkat ovat kasvaneet selvästi eläkkeitä nopeammin ilman, että vihreiltä on kuulunut vastaavaa hätähuutoa eläkkeensaajien puolesta näinä vuosina. Pidämme tehtyä esitystä kiristää pienituloisten eläkeläisten verotusta käsittämättömänä. Esityksen irvokkuutta nostaa vielä syy minkä vihreätkin hyvin tietävät. Nämä parin vuoden normaalia suuremmat korotukset tulevat myös inflaation kautta syötyä. Ei niistä ukin eikä mummon taskunpohjalle mitään jää.

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:n Pirkanmaan piirin syyskokous

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?