Ilotulitteiden pauke on monelle koiralle painajaismainen kokemus

Peloissaan oleva koira. Kuva: Agria Eläinvakuutus

 

Vuodenvaihde ja rakettien räiske on pian ajankohtaista. Osa koirista ei reagoi ilotulitteiden paukkeeseen mitenkään, mutta monelle koiralle uusivuosi on stressin ja pelon aikaa. Pahimmillaan ilotulitteet saavat koiran panikoimaan ja jopa karkaamaan. Agria Eläinvakuutus tiedottaa vinkeistä, kuinka tehdä uudestavuodesta ääniherkälle koiralle mahdollisimman siedettävä, ja mitä tehdä, jos koira karkaa.

Ääniherkälle kannattaa koiralle varata rauhallinen huone tai nurkkaus, jonne se voi vetäytyä halutessaan. Peloissaan koira hakee usein turvaa omistajastaan, joten koiraa ei kannata jättää yksin kotiin. Tila, jossa koira on, kannattaa yrittää eristää ilotulitteiden äänistä ja kirkkaista valoista vetämällä verhot ikkunoiden eteen. Radio tai TV kannattaa laittaa päälle, sillä lähetyksen äänet vaimentavat osan ulkoa kuuluvasta paukkeesta.

Anna koiran olla rauhassa valitsemassaan paikassa ja tarkkaile koiran oloa. Pyri itse pysymään rauhallisena ja käyttäydy normaalisti, sillä stressaantunut omistaja yleensä vain pahentaa koiran pelkotilaa. Jos koira reagoi raketteihin todella voimakkaasti, kannattaa keskustella eläinlääkärin kanssa hyvissä ajoin ennen uudenvuodenaattoa. Eläinlääkäri voi tarvittaessa kirjoittaa reseptin rauhoittavaa lääkettä varten.

 

Jos tiedät kokemuksesta, että uudenvuodenaatto on koiralle yhtä tuskaa, kannattaa yrittää viettää uusivuosi mahdollisimman rauhallisessa paikassa, esimerkiksi syrjäisellä mökillä.

Toinen rakettivapaa vaihtoehto on lentokentän läheisyydessä sijaitsevat hotellit. Lentokenttien läheisyydessä ei saa ampua raketteja ja monissa hotelleissa on myös koiraystävällisiä huoneita. Huone kannattaa kuitenkin varata hyvissä ajoin, sillä koirahuoneita on vain rajallinen määrä.

 

Ulkoiluta koira uutenavuotena hyvissä ajoin, jotta ette joudu tekemään iltalenkkiä rakettien jo paukkuessa. Mahdollisuuksien mukaan kannattaa tehdä pidempi kävelylenkki jo päivällä, jotta illansuussa riittää hyvin pikainen ulkoilu. Ääniarka koira ei välttämättä halua kävellä lainkaan, jos raketteja ammutaan lähistöllä, joten ulkoilua kannattaa välttää koko sen ajan, kun ilotulitteita saa virallisesti ampua (klo 18:00-02:00).

Ulkoilu voi alkaa hyvissä tunnelmissa, mutta yksikin lähistöllä ammuttu raketti voi saada tilanteen muuttumaan. Koira saattaa panikoida ja pelonsekaisessa tilassa juosta pakoon. Ääniherkällä koiralla kannattaakin olla sekä kaulapanta että valjaat kävelylenkin aikana, jotta se ei pääse rimpuilemaan irti. Kaulapannassa kannattaa varmuuden vuoksi olla myös laatta, jossa lukee omistajan nimi ja puhelinnumero.

 

Uudenvuoden juhlinta voi hetkessä muuttua jokaisen koiranomistajan painajaiseksi, jos pelästynyt koira saa riuhdottua itsensä irti ulkona tai karkaa pihalta. Paniikissa oleva koira voi juosta pitkiäkin matkoja eikä se yleensä anna ihmisten lähestyä itseään. Karannutta koiraa ei kannata huutaa nimeltä eikä lähteä juoksemaan sen perään. Tärkeintä on pysyä rauhallisena – usein karkuri palaa itse takaisin tilanteen ollessa ohi.

Mikäli koiraa ei kuulu takaisin eikä oma etsintä tuota tulosta, voit ottaa yhteyttä Etsijäkoiraliittoon toimintaohjeiden saamiseksi. Etsijäkoiraliiton neuvontapuhelin on uutenavuotena auki vuorokauden ympäri. Valtaosa karkureista palautuu neuvonnan ja ohjeiden avulla takaisin kotiin. Mikäli tilanne pitkittyy ja alueeltasi löytyy etsijäkoira, on mahdollista saada karkurin etsintäavuksi koulutettu koirakko.

Jos koirasi katoaa, voit ottaa yhteyttä Etsijäkoiraliiton puhelinpalveluun puh. 040 724 8614.