Venäläinen liikemies Pavel Melnikov perusteli oikeudenkäynnissä päätöstään ostaa joukko Saaristomeren saaria seuraavasti: ”Saaret eli kivi ja kiinteistöt ovat omaisuuserä, jota kukaan ei voi varastaa tai viedä pois.”.
Lause paljastaa paljon Venäjänmaan taloushistoriasta ja myös selittää, miksi Venäjä on sellainen kuin on.
Talousnobelisti Douglass C. North on selostanut kirjoissaan, miten demokratia kehittyy eräiden ehtojen täyttyessä. Yksi näistä ehdoista on vakaa ja maarekisteriin dokumentoitu maanomistus.
Ennen teollistumista oli aivan keskeinen kysymys, kuka omisti maan. Jos maata viljelevän väestön (talonpoikien) maanomistus oli vakaata ja riittävän tasaisesti jakautunutta, pystyttiin työ akkumuloimaan pysyviksi rakenteiksi ja keksinnöiksi. Muodostui ilmiö, jota kutsutaan kehitykseksi. Kun viljelijät olivat itsenäisiä eikä heitä kyetty sortamaan, piti hallitsijoiden hankkia talonpoikien hyväksyntä maksamilleen veroille ja näin syntyi vuosittain kokoontuva valtiopäiväinstituutio, demokratian alku.
Venäjällä ongelmana oli aateliston ylläpitämä maaorjuus sekä se, ettei talonpoika koskaan ole omistanut viljelemäänsä maata. Usein Venäjän historiaa selitetään mongolivallan (Kultaisen Ordan) raakuudella ja mielivallalla. Hallitsija tarvitsi vallassa pysyäkseen uskollisia sotilaita ja siksi jatkuvasti ylläpidetty sotatila maan reuna-alueilla oli tarpeen. Armeijan osuus vallasta esti normaalin kehityksen.
Venäjän historiaa koskevissa yleistyksissä täytyy kuitenkin olla varovainen. Se, että kyläkunta yliomistajana omisti maan, oli todellisuutta myös Aunuksessa ja Arkangelissa, siis lähellä Suomea alueilla, joilla olosuhteet olivat lähes Suomen kaltaiset. Mongolivalta ei näitä alueita valloittanut, eikä se selitä näiden alueiden kulttuurikoodia. Niissäkin nimittäin päti mir-periaate: jokainen perhe sai kylän alueelta käytettäväkseen maata, kunnes kyläkunta päätti toimittaa uuden maanjaon.
Arkangelin ja Aunuksen (Olonetshin) alueet olivat teknisesti Novgorodin vapaan tasavallan alueita, siis eräänlaista villiin länteen verrattavaa Venäjän villin pohjolan uudisasutusaluetta kunnes Moskovan suuriruhtinaskunta onnistui 1478 alistamaan vapaan Novgorodin tasavallan alusmaakseen. Tämän 1478 alistuksen sinetöi Iivana Julman 1570 toteuttama Novgorodin johtavan kerroksen brutaali kansanmurha. Siihen tuhoutui ”läntisen Venäjän” historiallinen vaihtoehto.
Vuonna 1861 Venäjällä yritettiin valistuksen hengessä maareformia. Uudistuksessa siihen asti vallinneen mir-järjestelmän sisään oli leivottu pysyvän maanomistuksen idea. Tätä lakiin sisältyvää mahdollisuutta ei kuitenkaan ilmeisesti missään käytetty. Esimerkiksi Novgorodin kuvernementtiin kuuluvassa Tschudowan (siis alkujaan suomensukuisten tshuudien) kylässä kiinteän maanjaon jakoperusteista ei päästy yksimielisyyteen.
Jakoperusteista syntyi riita. Pitikö maa jakaa tasan perheiden kesken vai perheen mieshenkilöiden lukumäärän perusteella vaiko työkykyisten mieshenkilöiden (16 – 60-v.) lukumäärän perusteella? Kun tästä ei koskaan päästy sopuun, jäi asia entiselle kannalleen, kyläkokouksen sattumanvaraisten jakojen tilaan.
Juha Kuisma
Kirjoittaja on lempääläinen tietokirjailija.
