Santtu Heikkinen avasi hallikauden Suomen ennätyksellä

LeKi-YU:n Santtu Heikkinen avasi hallikautensa uudella Suomen ennätyksellä. Kuva: Juha Raunio

Lempääläisjuoksija Santtu Heikkinen avasi hallikautensa juoksemalla Luxemburgissa uuden 3 000 metrin Suomen ennätyksen ajallaan 7.52,12. Entinen ennätys oli peräti vuodelta 1973 ja se oli legendaarisen Pekka ”Lätsä-Pekka” Päivärinnan nimissä. Heikkinen petrasi Päivärinnan ennätystä noin kahdeksan sekunnin kymmenysosaa.

Heikkinen odoitti itseltään jopa kovempaa noteerausta kovatasoisessa kilpailussa.

Hyvät tunnelmat kisasta jäivät, mutta rehellisesti sanottuna, odotin hieman kovempaa aikaa, kommentoi Heikkinen yleisurheilu.fi-sivustolla.

Joulukuun alussa EM-maastojen aikaan Heikkisen kunto oli hyvä, muuta joulunpyhinä iski korona.

Koronasta seurasi parin kolmen viikon vaisumpi jakso. Viimeiset valmistavat treenit sujuivat kuitenkin hyvin, joten uskoin pystyväni omaan ennätykseeni. Kunto paranee kisojen myötä, jatkoi Santtu. Entinen hänen ennätyksensä kirjattiin lukemin 7.56,12.

Luxemburgin kisan voitti Hollannin Mahadi Abdi Ali ajalla 7.47,32. Heikkisen edellä olivat myös juoksijat Ranskasta ja Tshekistä.