Olen yksi niistä tuhansista, joiden tiedot kaapattiin Vastaamon tietomurrossa. Oikeudenkäyntiin liittyen on riittänyt lippua ja lappua tiedoksi tai täytettäväksi, mutta eniten kuormittaa kaikki muu aiheutunut harmi ja mielipaha.
Terapia pohjautuu luottamukseen ja siellä puhutaan kipeitäkin asioita. Monia tietomurron uhreja satuttaa jo pelkästään keskustelujen sisällön päätyminen väärin käsiin.
Itse olen pyrkinyt ja kutakuinkin onnistunut ajattelemaan niin, että kun nyt olen jo “myynyt” perhearkeni ja kahden lapseni kuoleman näissä teksteissäni, niin kestän kyllä. Todellisuudessahan on aivan eri, valitsenko itse mitä asioistani kerron vai uhkaako joku kertoa syvimmät ajatukseni.
Koska en päässyt valitsemaan, yritän nähdä asian koomisessa valossa. Olen vuodattanut terapeutille pääasiassa sitä, mitä muut eivät ole jaksaneet tai uskaltaneet kuunnella eli käytännössä olen maksanut siitä, että joku kuuntelee sen mitä kukaan ei halua kuulla. Ja sitten joku piti yhtäkkiä sitä tarinaa varastamisen arvoisena.
Jos itse voisin valita, en nyt ensimmäisenä lähtisi kisaamaan jonkun muun kanssa saanko minä vai hän olla se keski-ikäinen yh-mamma, jonka kaksi mukulaa on kuollut. Mutta niin vaan löytyy ottajia tällekin identiteetille.
Toki terapiakeskuksen tietomurron saaliina löytyy keskimäärin repaleisempaa sakkia kuin vaikka lintubongariyhdistyksen tai käytännössä minkä vain muun tietokannan.
Suhtautui henkilökohtaiseen terapiasisältöönsä niin tai näin, on jäljellä silti suuri arkinen ongelma liittyen menetettyihin henkilötietoihin. Koska tietomurron jälkeen kaikki tietoni on ollut kenen vain saatavilla, tuntuu digilaitteeni ja postilaatikkoni täyttyvän merkillisistä viesteistä.
Osa on helppo huomata huijausyrityksiksi, mutta monet ovat taitavasti muotoiltuja ja näyttävät tulevan niin virallisista paikoista, että nykyään jokaista postia tulee tiirailtua epäluuloisena ja osa jää reagoimatta. Huijarit tekeytyvät milloin lapsikseni, milloin Kelaksi. En voi tietää, kuinka monet näistä oudoista sattumuksista liittyvät tietomurtoon, mutta voin kertoa, ettei osoitteeseeni ole ennen sitä kirjattu vieraita miehiä tai firmoja.
Tätäkö tämä tosiaan on jatkossa koko ajan? Epäluuloa jokaista viestiä kohtaan – niitä muuten nykymaailmassa puskee kymmenittäin päivätasolla. Siihen päälle haamumiehet ja -firmat.
Ilmeisesti Kela ei ole vielä huomannut tuota haamua, sillä en ole saanut viestiä lapsilisän yksinhuoltajakorotuksen poistamisesta. Tai sitten en ole uskaltanut avata sitäkään postia.
Miksi sitten kerron tästä näin avoimesti? Suurin osa ihmisistä ei tahdo toisille pahaa. Ne jotka tahtovat, tietävät minusta jo kutakuinkin kaiken. En keksi mitä haittaa on siitä, jos muutkin tietävät jotain.
Tiina Harvia
