Lakkojen viesti on selkeä

Kannanotto kunnanvaltuuston puheenjohtajan kirjoitukseen 21. helmikuuta ilmestyneessä lehdessä.

Onneksi elämme maassa, jossa voimme valita vapaasti oman ammattiryhmämme asioita ajavan ammattiyhdistyksen. Liiton, joka toimii työntekijän apuna ristiriitatilanteessa, kehittää työelämää, valvoo työehtosopimuksien noudattamista, kouluttaa jäsenistöään sekä tarjoaa työajan ulkopuolista virkistäytymistä edullisesti.
Ilman ammattiyhdistysliikettä työnantajalla on paljon vahvempi asema suhteessa yksittäiseen työntekijään neuvotteluissa työehdoista.

Tämän hallituksen päätökset vievät neuvottelevaa kulttuuria vuosikymmeniä taaksepäin, heikentäen erityisesti pätkä, -osa-aikatyötä tekevien, matalapalkka alojen työntekijöiden oikeuksia ja tulotasoa.

Lakkojen viesti on selkeä ja tulisi ottaa tosissaan. Me, jotka pidämme Suomen pyörimässä, emme hyväksy heikennyksiä. Miten työntekijän irtisanomisen helpottuminen, sopimusvapauden estäminen koskien palkankorotuksia, määräaikaisten työsuhteiden lisääminen, edistävät työntekijöiden toimeentuloa ja työhyvinvointia tai lisäävät työpaikkoja? Erityisesti naisvaltaiset alat maksavat ison laskun näistä toimista.

Hoitajan näkökulmasta ensimmäinen palkaton sairauslomapäivä tarkoittaa sitä, että, menet sairaana töihin, tartuttaen muut tai olet pidemmän ajan sairauslomalla, kun alun perin tarvitsisi olla. Molemmat tulevat kalliiksi työnantajalle.

Tässäkin on kyse arvopohjasta. Miten arvotamme asioita: menen pakolla töihin sairaana hoitamaan haurasta ikäihmistä, syöpäsairasta, vammaista tai toisten lapsia. Hoitajan 2 400 euron peruspalkasta yksi palkaton on noin 77 euroa. Se on pienituloiselle iso summa.

Kyselyiden mukaan kansan ymmärrys ja tuki on lakkolaisten takana. Tavallinen kansa on jo nähnyt terveys- ja sosiaalipuolen hädän korona epidemian osalta, kasvavat hoitojonot ja palveluiden alas ajot.

Neuvottelemalla, ei pakottamalla, yhdessä eteenpäin!

Lee Jung

Lähihoitaja, Ikävalmentaja, Rai-kouluttaja

Pirhan Super LM

Lue myös: Ay-liike romuttaa yrittäjyyden edellytyksiä

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?