EU-asetus uhkaa reserviläisten harjoittelua

 

Euroopan unionin viime vuonna voimaan astunut lyijyhaulikielto tuottaa ongelmia metsästykseen sekä urheiluammuntaan ja reserviläistoimintaan. REACH-asetus kieltää lyijyhaulien käytön alle 100 metrin päässä kosteikoista, joita on tuhansien järvien maassa mittaamaton määrä. Asetus rajoittaa myös ampumaratojen käyttöä, sillä osa niistä sijaitsee 100 metrin suojavyöhykkeellä. Reserviläisille harjoittelu ampumaradoilla on olennainen osa toimintakyvyn ylläpitämistä, joten syntynyt tilanne ei ole vapaaehtoisen maanpuolustuksen etujen mukainen.

Suomen pinta-alasta noin 20 prosenttia on Ramsar-määritelmän mukaista kosteikkoa, sillä mukaan lasketaan turvemaat, vaikeakulkuiset suot, leveät purot ja vesijättömaat. Tukes tosin linjasi, että kosteikon määritelmä tarkoittaa näkyvää vettä. Linjaus ei kuitenkaan ole oikeudellisesti sitova ja jättää tulkinnanvaraa. Metsästyksen passipaikat ja kulkureitit täytyy jatkossa suunnitella Tukesin karttapalvelussa, etteivät lipsahda vahingossa laittomiksi. Asetusta laadittaessa lyijyhaulikiellosta vastanneesta REACH-komiteassa Suomen etuja ei otettu riittävästi huomioon. Kiellosta päätettiin, vaikka kosteikkojen määritelmän tiedettiin tuottavan ongelmia ja vaikka ECHA-foorumi varoitti lyijyhaulien hallussapidon kieltämisen ongelmista.

Suomi vastusti komission ehdotusta alusta saakka, ja kiellon toteuduttua Suomen tulee nyt arvioida, miten laajalle kielto on perusteltua ulottaa. Ellei Suomi saa neuvoteltua Euroopan unionissa kansallisia poikkeuksia, edellyttää merkittävä osa metsästysmaita jatkossa kalliimpien materiaalien käyttämistä. Esimerkiksi teräshaulit eivät kuitenkaan käy kaikkiin aseisiin, joten ainakin reserviläistoiminnassa ja ampumaurheilussa lyijyä tarvitaan jatkossakin. Vähintään reserviläistoiminnan kannalta merkittävät pohjavesialueiden ulkopuolella sijaitsevat ampumaradat tulee jättää rajoitusten ulkopuolelle.

 

Jocka Träskbäck

yrittäjä, 
varakansanedustaja (kok.)